Aasiassa koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen on käytetty mobiilisovelluksia, ja vastaavaa kehitetään nyt myös Suomessa.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoi Ylen aamun haastattelussa maanantaina, että kyseessä olisi vapaaehtoisuuteen perustuva palvelu.
Sovelluksen käyttäjän puhelin keräisi tiedon siitä, mitä muita puhelimia käyttäjän puhelimen lähellä on ollut. Jos käyttäjällä myöhemmin todettaisiin koronavirustartunta, hän voisi varoittaa muita lähellään olleita sovelluksen käyttäjiä, ja nämä tietäisivät mennä testattavaksi.
Sovellus perustuisi siihen, että riittävän lähekkäin olevat puhelimet jättäisivät toisiinsa "jäljen" bluetooth-yhteyden kautta, ja tätä jälkeä voitaisiin tarvittaessa hyödyntää.
– Olennaista on se, että sovellus on vapaaehtoinen ja jokainen lataisi sen omasta tahdostaan. Kerättyä tietoa tarvitaan vain silloin, kun ihminen haluaa sen eteenpäin kertoa vapaaehtoisesti, Harakka sanoi.
Kaksi yhtiötä kehittelemään sovellusta
Suomessa sovelluksen kehitystyöstä vastaavat ohjelmistoyhtiöt Reaktor ja Futurice. Asiasta kertoi sunnuntaina myös Helsingin Sanomat, jonka mukaan yhtiöt ovat saaneet myös Business Finlandilta rahoitusta kehitystyöhön.
Yhtiöt selvittävät muualla maailmassa käytettävien sovellusten pohjalta, millainen malli Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön.
Ministeriön ja Kyberturvallisuuskeskuksen rooli on palvelun laillisuuden ja tietoturvan varmistaminen. Selvityksen alla on esimerkiksi se, mahdollistaako lainsäädäntö nykyisellään palvelun käyttöönoton.
– Huolehdimme siitä, että jos terveysviranomaiset pitävät sovellusta hyödyllisenä pandemian taltuttamisessa ja haluavat ottaa sellaisen käyttöön, meillä on ratkaisu valmiina, Harakka sanoi Ylen aamussa.
Harakka uskoo, että riittävän laajasti käyttöön otettuna sovelluksesta voisi olla suuri hyöty pandemian taltuttamisessa. Toimiva sovellus myös vähentäisi terveydenhuollon työtaakkaa.
– Kontaktiketjujen kartoittaminen ihmisvoimin vaatii todella paljon työvoimaa juuri terveydenhuollon sektorilta, missä on muutenkin ihan tarpeeksi tekemistä. Sovelluksella se tapahtuisi automaattisesti. Tässä olisi hyvä tapa erottaa myös oireettomista ihmisistä sellaiset, jotka kannattaisi testata.
Voit katsoa koko haastattelun jutun pääkuvaa klikkaamalla.
Lue myös: