Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Sairaalasta tulevan eristyspyykin määrä on kasvanut Mikkelin pesulassa – pyykin käsittelyyn on omat ohjeensa

Pesulassa on hyvä valmius käsitellä eristyspyykkiä.

Mikkelin Pesulan toimitusjohtaja Kari Rämö seisoo suuren sairaalalakanoita mankeloivan koneen edessä.
Mikkelin pesulan toimitusjohtaja Kari Rämö. Kuva: Sari Ursin / Yle
Pasi Punkari
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi sairaalatkin lähettävät pesuloihin enemmän pestävää. Esimerkiksi Mikkelin pesulassa keskussairaalasta tulevan erityspyykin määrä on kasvanut, samoin liinavaatteita sekä työvaatteita pestään normaalia tiheämmin.

Mikkelin pesulan toimitusjohtaja Kari Rämö kertoo, että eristyspyykki tulee pesulaan tietyllä tavalla pakattuna.

– Eristyspyykki voi olla tartuntavaarallista. Asiakas pakkaa tälläisen eristyspyykin kaksinkertaiseen säkkiin, sulavaan muovisäkkiin sekä pyykkipussiin. Eristyspyykki tulee pesulaan selvästi eriteltynä muusta pyykistä, kertoo Kari Rämö.

Tartuvaraan vuoksi pesulan eristyspyykkiä käsittelevä työntekijä pukeutuu erillisiin suojavaatteisiin. Hänellä on yllään haalari, maski ja hengitysuoja. Sulava pyykkipussi laitetaan suoraan pesukoneeseen ilman avaamista.

Vaatteet pestään 60 asteen pesussa käyttäen pesuloissa normaalisti käytössä olevia pesuaineita. Eristyspyykille on kuitenkin pesukoneissa oma laboratoriovarmennettu ohjelmansa, joka käyttää enemmän pesuainetta.

Kari Rämö muistuttaa, että eristyspyykkiä tulee pesulaan aina, joten siinä mielessä nykyinen tilanne ei ole uusi pesulalle.

– Pesulassa on oma valmiusryhmä, joka antaa ohjeita esimerkiksi tälläisen koronatilanteen vuoksi. Ohjeita tulee esimerkiksi käsienpesuun, kertoo Kari Rämö.

Suosittelemme sinulle