Muutokset elämässä ovat niin ilmiselviä, että jokainen suomalainen havaitsee ne.
Silti harva osasi koronapandemiaa ennakoida.
Vastikään julkaistu raportti antaa siitä Suomen viranomaisille sapiskaa. Tai siis siitä, että Suomen viranomaiset ennakoivat enimmäkseen sellaista, mikä todennäköisesti toteutuu.
Kansallinen ennakointi Suomessa 2020 -raporttia laatimassa ollut ajatushautomo Demos Helsingin Aleksi Neuvonen sanoo, että isojen ja yllättävien muutosten sijaan viranomaiset tuppaavat ennakoimaan jo valmiiksi meneillään olevia kehityskulkuja.
– On helppo ennustaa, että valtionhallinto digitalisoituu ja toimia sen mukaan. Yllättäviä asioita ei juurikaan noteerata, Neuvonen sanoo.
Sama sanotaan raportissa näin: Suomessa julkishallinnon tekemä ennakointityö on kuitenkin muuttuviin olosuhteisiin nähden yksipuolista: Tulevaisuustietoa kerätään pääasiallisesti omasta lähiympäristöstä ja valtaosalla toimijoista ennakointi perustuu todennäköisten kehityskulkujen ennakointiin uusien mahdollisuuksien ja yllätysten ennakoinnin sijaan.
Tulevaisuudentutkija varautuu kaikkeen
Tuliko koronakriisi yllätyksenä vai oliko se ennakoitavissa jo hyvissä ajoin?
Riippuu näkökulmasta. Jos tulevaisuudentutkijoilta kysyy, niin mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa.
Näin sanoo tutkimusjohtaja Elina Kiiski-Kataja konsulttitoimisto Ellun kanoista. Hän on futuristi, jonka työnä on ennakointi.
– Jatkuvasti tapahtuu asioita, joista sanomme, en olisi ikinä voinut uskoa, että näin tapahtuu. Donald Trumpin presidenttiys ja Brexit esimerkkeinä, Kiiski-Kataja sanoo.
Ja koska ennalta arvaamaton on taas tapahtunut, luvassa on lisää ennalta-arvaamattomuuksia.
Kiiski-Kataja uskoo, että monet isot muutokset ja megatrendit vain kiihtyvät koronapandemian myötä.
Tulevaisuus on mennyt uusiksi
Pari viikkoa sitten julkaistiin Ellun Kanojen raportti Tuplarytmihäiriö. Se on kirjoitettu avuksi yritysten tulevaisuuden pohtijoille. Heti perään julkaistiin myös valtioneuvoston tilaama Kansallinen ennakointi Suomessa 2020 -raportti.
Kun kuuntelee Aleksi Neuvosen ja Katja-Kiisken puheita, voi sanoa, että edes tulevaisuus ei ole niin kuin ennen.
Osa asioista, jotka olivat tapahtumassa, tapahtuvat nyt nopeammin.
Megatrendit tarkoittavat suuria, maailmanlaajuisia kehityskulkuja. Monesti ne ovat niin isoja, että arjessa niitä on vaikea huomata.
Koronapandemia on tehnyt megatrendeistä näkyviä, Kiiski-Kataja sanoo.
– Pandemian kautta tulemme tietoisemmaksi, miten pitkän aikavälin muutokset, kuten ilmastonmuutos ja ekologinen kantokyky, vaikuttavat elämäämme, Kiiski-Kataja sanoo.
Kiiski-Kataja uskoo, että pandemian jälkeen olemme itse vähemmän halukkaita ajamaan itseämme kriisiin. Tämä on mentaalinen muutos.
Kataja-Kiisken mukaan yksi suuri koronapandemian vaikutus on, että kaikki sen vuoksi tehdyt toimet saavat ihmiset huomaamaan, että moneen asiaan voikin vaikuttaa.
– Meissä on joukkovoimaa ja yksilövoimaa. Voimme toimillamme muuttaa asioiden kulkua. Emme ole vain ajopuita. Voimme itse valita tulevaisuuksia. Tulevaisuuksia on monenlaisia, on niitä asioita, joihin emme voi vaikuttaa ja niitä, joihin voimme.
Koko yhteiskuntasopimus mietitään uudelleen
Aleksi Neuvonen sanoo, että kriisin jälkeen alkaa talouden elvyttäminen. Mutta sitäkin suuremmat hankkeet ovat mahdollisia.
– Kyse ei ole vain talouden elvyttämisestä, vaan joidenkin jopa yhteiskuntasopimustyyppisten asioiden uudelleen neuvottelemisesta. Tätä ei ole koskaan tehty globaalina aikana kunnolla, Neuvonen sanoo.
Neuvonen viittaa valtion ja markkinoiden roolin muutokseen. Myös valtion ja kansalaisten suhde tulee muuttumaan, hän ennustaa.
– Viimeiset 30 vuotta on opeteltu sitä, että tehokkuus on tärkeää. Kansalaiset saavat päättää, mihin panevat rahansa. Panostusten pitää tuottaa nopeasti jotain, Neuvonen kuvailee.
Nyt valtiolta kuitenkin vaaditaan taas varautumista. Valtion pitää pystyä järjestämään tehohoitoa ja talouden elvytystä, hoitaa sairaat ja tukea taloutta. Tällainen varautuminen on kuitenkin ”tehotonta”. Se ei synny markkinoiden tai kuluttajan valintojen ohjaamana.
Luovummeko talouden tehokkuudesta ja nopeasta vaurauden keräämisestä, ja teemmekö jonkinlaisen kompromissin, Neuvonen pohtii.
Ennen kriisiä vallitseva ajatus oli, että valtiot kilpailevat alhaisella veroasteella. Yksittäinen maa ei voi verokilpailulle mitään, koska pääomat pakenevat.
Nyt taas jokainen maa pyrkii toimimaan itse. Rajoja suljetaan ja oman maan yrityksiä tuetaan.
– Ollaan tilanteessa, että raha ei voikaan paeta mihinkään, Neuvonen sanoo.
Valtio ei voi jättää kriisejä markkinoiden hoidettavaksi
Keskustelu esimerkiksi veroista ja valtion roolista on vielä jäänyt kriisin jalkoihin.
Koko yhteiskuntajärjestelmää koskeva keskustelu on vasta edessä, Neuvonen ennustaa.
– Vanhassa maailmassa, jota ei ehkä kannata haikailla, oli niin, että vuosikymmeniä ennen globaalia taloutta kehitettiin monenlaisia ratkaisuja, jotka olivat tehottomia. Kaikki muistavat julkisen sektorin oudon ja hitaan toiminnan jostain 30 vuoden takaa, Neuvonen sanoo.
Silti jonkinlainen paluu menneeseen saattaa olla edessä. Tai sitten menneisyydestä ponnistavan uuden version kehittäminen.
Äärimmilleen viety tehokkuusajattelu ei toimi, jos halutaan reagoida kriiseihin.
Esimerkiksi Ruotsissa optimoitiin tehokkuutta ja poistettiin terveydenhuollon varmuusvarastoja. Ajateltiin, että markkinat kyllä hoitaisivat, jos jotain tarvitaan.
– Yhteiskunta on avattu kilpailulle ja tehostettu. On ajatus, että avoin kilpailu optimoi ja tehostaa. Mutta se on aivan erilainen tapa katsoa kuin kriiseihin varautuminen trai kestokyvyn luominen, Neuvonen sanoo.
Muuttuuko koko käsitys markkinoiden ja valtion suhteesta yhteiskunnassa? Ehkä yritysmaailman tehokkuus ja kirjanpidon menetelmät eivät sovikaan yhteiskuntaan, jota ravistelevat erilaiset kriisit.
– Kriisi- ja murrostilanteissa säännöt eivät pädekään. Pitää hakea muista suunnista tapa toimia, Neuvonen sanoo.
Siksi valtion ja yksityisten kansalaisten suhde tulee muuttumaan.
Jos halutaan varautua kriiseihin, painopiste siirtyy taas valtion puolelle.
Seuraavaksi tuleekin eteen suuri verokeskustelu, Neuvonen ennustaa.
– Kysymys kuuluu, miten verotetaan ja mitä ovat omaisuuden suoja ja verokilpailu tulevaisuudessa.
Erilaiset kiinteistöomistajat esimerkiksi yrittävät koronakriisistä huolimatta saada vuokraa konkurssiin meneviltä yrityksiltä. Pitääkö kiinteistönomistajien poikkeusoloissa luopua tuotto-odotuksistaan? Osa on jo näin tehnyt pelastaakseen vuokralaisiaan.
Vai pitääkö kaikkia verottaa enemmän, että voitaisiin siirtyä kansalaispalkkatyyppiseen järjestelyyn?
Neuvonen nostaa yhtenä esimerkkinä Espanjan, jossa on koronakriisin myötä ryhdytty puuhaamaan jo kansalaispalkkaa.
Kriisin tullen työpaikat katoavat. Nyt esimerkiksi Suomen yrittäjät ovat vaatineet yrittäjille perustulon kaltaista rahoitusta. Neuvonen on seurannut läheltä perustulokokeilua. Hän liputtaakin ajatukseen puolesta. Se toimii silloinkin, kun työpaikat ovat kadonneet.
– Kiinnostavaa on, että perustulokokeilun parhaita hyötyjiä ovat ne, jotka pystyivät paneutumaan johonkin yrittämiseen tai vapaaehtoistyöhön ja siinä rinnalla tekemään keikkaa. Olisi tärkeitä, että ihmisiä kannustetaan siihen, että he voivat tehdä asioita, joissa he kokevat olevansa merkityksellisiä muille. Ison murroksen keskellä tämä ei ole välttämättä palkkatyötä. Kokonaisaktiivuus voi olla käyttökelpoisempi termi kuin kokonaistyöllisyys.
Työ on jo muuttunut
– Työikäisillä tämä kriisi on ollut selkeästi iholla. Sekä työntekijöille, yksinyrittäjille että johdolle. Korona on paljastanut meille itsemme, Elina Kiiski-Kataja sanoo.
Esimerkiksi niissä yrityksissä, joissa ihmiset tekevät etänä työtä, korona paljastaa organisaation ja työnteon tavat.
– Onko luottamusta? Millainen yhteisön kulttuuri on? Onko yhteisössä tulevaisuutaitoja, kuten itseohjautuvuus, vuorovaikutustaidot ja ongelmanratkaisukyky? Nyt yhtäkkiä näitä kaikkia taitoja tarvitaan oikeasti.
Työpaikoilla ollaan tilanteessa, jossa koko liiketoiminta on kadonnut tai se pitää miettiä kokonaan uusiksi.
Elina Kiiski-Kataja viittaa Ellun kanojen raporttiin. Siinä kirjoitetaan, että muutoskyvykkyys on yksi 2020-luvun megatrendi.
– Siihen liittyy myös sellainen kulttuuri, että koko henkilöstö on mukana miettimässä tulevaisuutta ja innovoimassa uutta. Pystytäänkö vauhdissa keksimään ratkaisuja, joilla pysytään hengessä. Samaan aikaan on yt-neuvotteluja ja pakkolomautuksia, Kiiski-Kataja sanoo.
Yritysten selviämisen kannalta Iso kysymys on, haluavatko ihmiset taistella yrityksen selviämisen puolesta, hän toteaa.
– Kun tämä koronakriisi loppuu, niin on tärkeää katsoa, mitä tästä otetaan mukaan. Pystytäänkö samalla näkemään se, mikä on toiminut ja mikä ei.