Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Satoja tuhansia kävijöitä houkuttelevaa Kampin kappelia Helsingin keskustassa laajennetaan – Toiminnanjohtaja: avun hakijoita on todella paljon

Helsingin Narinkkatorilla sijaitseva Kampin kappeli palvelee sekä hiljaisuutta etsiviä paikallisia ihmisiä että turisteja.

Kampin kappeli.
Uusi laajennusosa tulee nykyisen kappelisalin ja eteistilan jatkeeksi Narinkkatorin puoleiselle seinustalle. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Tero Valtanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Narinkkatorilla sijaitsevaa Kampin kappelia laajennetaan. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kappelin laajennuksen mahdollistavasta asemakaavasta tänään keskiviikkona.

Helsingin seurakuntayhtymän suunnittelemaan 70 neliön suuruiseen laajennusosaan tulisi tilat keskusteluavun tarjoamista varten sekä nykyistä paremmat sosiaalitilat.

Vs. toiminnanjohtajan Nanna Helaakosken mukaan avun hakijoita on päivittäin paljon.

– Luottamuksellisille keskusteluille tarvitaan rauhalliset ja turistien virrasta erilliset tilat.

Uusi laajennusosa tulee nykyisen kappelisalin ja eteistilan jatkeeksi Narinkkatorin puoleiselle seinustalle.

Helaakosken mukaan kappeli tekee tärkeää sosiaaliohjaukseen liittyvää työtä kaupungin keskustassa. Keskusteluapua Kampin kappelista etsii jopa 170 ihmistä kuukaudessa

– Meille voi tulla ilman ajanvarausta ja keskustelut voidaan käydä nimettöminä.

Kappelissa voi myös hiljentyä ihan itsekseen.

Laajennus maksaa yli miljoona euroa

Kappeli on kesäisin myös turistien suosima. Vilkkaimpaan turistiaikaan kappelissa käy 2 500 ihmistä päivässä. Kampin kappelissa poikkesi viime vuonna kaikkiaan 350 000 ihmistä.

Kappelin laajennuksen rakennustyöt aiotaan aloittaa kesän jälkeen, jolloin kappelin palvelut siirtyvät väistötiloihin.

Rakentamisen on arvioitu kestävän puoli vuotta.

– Myös kappelin ulkovalaisimet uusitaan ja rakennuksen ulkopintaa huolletaan, Nanna Helaakoski sanoo.

Hankkeen kustannukset noussevat yli miljoonaan euroon.

– Olemme varautuneet miljoonaluokan kustannuksiin, koska kohde on vaativa etenkin sen sijannista johtuen, Helaakoski sanoo.

Suosittelemme