Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomi löysi ensimmäisen oman suojamaskien tuottajan – elinkeinoministeri Lintilä: Tuotanto voi alkaa jo parin viikon päästä

Hallitus neuvottelee myös kahden muun yrityksen kanssa hengityssuojien valmistuksesta.

 Mika Lintilä
Elinkeinoministeri Mika Lintilä saapui Helsingin Säätytalolle hallituksen neuvotteluihin uusista koronatoimista Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Maria Stenroos
Avaa Yle-sovelluksessa

Kipeästi tarvittavia hengityssuojaimia ja kasvonsuojia aletaan valmistaa Suomessa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan ministeriö on käynyt tiiviisti neuvotteluja mahdollisten valmistajien kanssa. Ensimmäinen sopimus on tehty tänään: Huoltovarmuuskeskus on tehnyt sopimuksen suomalaisen Lifa Airin kanssa.

– Tavoitteenamme on valmistaa Suomessa vuositasolla yli 100 miljoonaa hengityssuojainta ja kirurgin kasvonsuojaa, yhtiön toimitusjohtaja Johan Brandt sanoo tiedotteessa.

Lifa Air on suomalainen yritys, joka valmistaa hengityssuojaimia Kiinassa. Yhtiön mukaan ensimmäiset suojat tulevat Suomeen Kiinan-tehtaalta. Kevään kuluessa niitä voidaan alkaa valmistaa myös Suomessa.

Elinkeinoministeri Lintilä arvioi, että tuotanto käynnistyy Suomessa jo parin viikon päästä. Tämä tuotanto ei vielä riitä Suomen tarpeisiin koronakriisissä. Siksi hallitus käy neuvotteluja edelleen myös parin muun valmistajan kanssa.

– Kolme viikkoa on nyt haettu kotimaisia toimijoita hyvin aktiivisesti. Meidän velvollisuus on, että osoitamme myös hankinnat heille, Lintilä sanoo.

Hengityssuojista taistellaan maailmalla

Hengityssuojainten tarve on koronakriisissä osoittautunut erittäin suureksi. Maskeja tarvitsevat niin sairaalahenkilökunta, hoitohenkilökunta esimerkiksi vanhuspalveluissa ja monien palveluammattien työntekijät.

Maailmalla maskeista on tällä hetkellä kova pula ja maat kilpailevat saatavilla olevista suojaimista.

Suomen piti olla suojainten tarpeeseen hyvin valmistautunut, mutta suojista on kuitenkin niukkuutta. Huoltovarmuuskeskus on jo purkanut varmuusvarastojaan ja hankkii kiivaasti tilalle uusia varusteita. Hallitus ja sairaanhoidon toimijat ovat syytelleet toisiaan kehnosta varautumisesta.

Tänään Suomeen Kiinasta saapunut lasti osoittautui muuksi kuin rahtikirjat kertoivat: suojaimet eivät kelvanneet laadultaan sairaalahoidon tarpeisiin, mutta niitä voidaan kuitenkin käyttää kevyemmässä hoivassa.

Lue myös:

Suomen Kiinasta tilaamat hengityssuojaimet eivät läpäisseet testejä – Huoltovarmuuskeskuksen mukaan suojainmarkkinat kaaoksessa

Suosittelemme sinulle