Keskustelu erilaisista hengityssuojaimista ja kasvomaskeista on viime päivinä käynyt kiivaana koronaviruksen takia. Kasvomaskista voi olla hyötyä tilanteissa, joissa lähikontaktin välttäminen muihin ihmisiin on mahdotonta.
Tällaisia paikkoja voivat olla esimerkiksi ruuhkaiset kaupat ja julkiset kulkuvälineet. Monet muut joukkoja keräävät paikat, kuten elokuvateatterit, koulut ja ravintolat, onkin jo suljettu.
– Kasvomaskin idea on, että sen käyttäjällä on mahdollisuus vähentää esimerkiksi yskiessä tai aivastaessa tapahtuvaa pisaroiden leviämistä, sanoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.
Koronaviruksen leviämisestä huolestuneet ihmiset ovat hamstranneet suojaimia kaupoista, ja monessa marketissa ja rakennustarvikekaupassa myydään nyt ei-oo:ta.
Näppärimmät ovat alkaneet ommella kasvosuojuksia itse. Nyt niiden valmistamiseen on saatu myös viralliset ohjeet Työterveyslaitokselta.
Ohjeiden mukaan kertakäyttöisen maskin voi valmistaa vaikka talouspaperista. Näin ohjeissa sanotaan: "Jos maski on kertakäyttöinen, se voi hyvin olla materiaalia, joka mielletään kertakäyttöiseksi, esimerkiksi talouspaperia." Antti Koivula vinkkaa, että yksinkertaisimmillaan tällaisen maskin kiinnittää kasvoille vaikka ilmastointiteipillä.
Oikeanlaisen kankaan valinta tärkeää
Kankaisen suojuksen etu on, että sen voi pestä ja käyttää uudestaan. Tällöin on valittava materiaali, jonka voi pestä moneen kertaan 90 asteen pesuohjelmalla. Toinen vaihtoehto kangasmaskin puhtaana pitämiseen on keittää sitä viisi minuuttia vedessä, jossa on hieman pesuainetta.
Materiaali ei saa ärsyttää ihoa, eikä se saa olla liian ohutta eikä toisaalta liian paksua. Yksi hyvä vaihtoehto kangasmaskin materiaaliksi on tavallinen lakana. Ohjeen mukaan maskikäyttöön saattaa soveltua 2–3 kerrosta ohutta lakanakangasta.
– Maskin läpi pitäisi pystyä hengittämään. Pahimmassa tapauksessa maskeja on tehty esimerkiksi kertakäyttölakanasta. Se on niin tiivistä, että keuhkot rasittuvat sen läpi hengittäessä, kuvailee Antti Koivula.
Lisäksi itse tehdyn maskin pitäisi istua kasvoilla hyvin ja tarpeeksi tiiviisti, jotta mahdolliset aivastuksen pärskeet eivät leviä sen sivuilta muihin ihmisiiin. Liian tiivis se ei saa olla, sillä liiallinen hiilidioksidipitoisuus maskin sisäpuolella saattaa aiheuttaa huonon olon.
Maskia ei ole pakko käyttää
Mitään virallista suositusta tai kehotusta kasvomaskien käyttöön ei Suomessa ole olemassa. Kaikkien ei siis tarvitse nyt rynnätä ostamaan säkeittäin talouspaperia tai metreittän lakanakangasta.
Ohjeiden tarkoitus on auttaa niitä, jotka kokevat haluavansa kasvomaskia käyttää suojatakseen toisia ihmisiä omilta hengitystie-eritteiltään. On erittäin tärkeää muistaa, ettei itse tehty maski suojaa käyttäjäänsä saamasta virustartuntaa toisilta ihmisiltä.
Pahimmillaan maskit voivat olla jopa viruksenlevittäjiä, jos niiden hygieniasta ei pidetä huolta. Likainen maski lisää epäpuhtauksia hengitysteiden edessä, Työterveyslaitos muistuttaa.
Tee-se-itse-maskien ohjeista huolimatta Työterveyslaitos haluaa painottaa, että tärkein suojautumiskeino koronavirusta vastaan on edelleen etäisyyden pitäminen muihin ihmisiin ja ihmisjoukkojen välttäminen.
Lisäksi käsi- ja yskimishygieniasta on jaksettava muistaa huolehtia. Niistä ei pidä tinkiä silloinkaan, jos ottaa käyttöön itsetehdyn maskin.
Aiheesta lisää:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta
Kasvomaskin hyödyt jakavat tietäjiä – Listasimme syitä väittelyyn suojaimista
Aiheesta voi keskustella perjantaihin 10.4. klo 22 asti.