Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Koirat raatelivat yli 30 poroa Inarissa – ainakin neljä kuoli

Tuhojen taloudellisten vahinkojen arvioidaan nousevan vähintäänkin tuhansiin euroihin.

Koiran raatelemaksi joutunut kuollut poro.
Kuva: Paliskuntain yhdistys
Risto Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi irti olevaa koiraa raateli poroja Inarissa perjantaina. Poroista ainakin neljä kuoli ja 30 loukkaantui. Paliskuntain yhdistyksestä arvioidaan, että muutama loukkaantunut ei ehkä selviä elossa.

– Tämän hetken tietojen mukaan voi olla, että ainakin kolme poroa voi vielä kuolla vammoihinsa, kertoo Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila.

Kaksi koiraa ja heidän omistajansa on saatu kiinni ja poliisi tutkii asiaa. Ollilan mukaan koirat saatiin kiinni itse teossa.

Tuhojen taloudellisten vahinkojen arvioidaan nousevan vähintäänkin tuhansiin euroihin.

– Tuhot ovat taloudellisesti suuret, poroparkojen kärsimyksestä puhumattakaan. Kuluja kertyy monesta asiasta kuten porojen kuolemista, loukkaantuneiden hoitokuluista ja kaikesta muusta työn määrästä. Esimerkiksi porotokka joudutaan kokoamaan uudelleen.

Viikon sisällä myös pienempiä tapauksia – koirat pidettävä kiinni

Paliskuntain yhdistys vetosi jo torstaina ulkoilijoihin, jotta nämä pitäisivät koiransa kytkettyinä.

– Ikävä kyllä joka vuosi sattuu tämän mittaluokan tapauksia. Koirilla on luontainen saalisvietti ja yllättävän pienikin koira pystyy tappamaan poron. Koirat on muistettava pitää kiinni, sanoo Ollila.

Ollilan mukaan viimeisen viikon sisällä Lapissa on tapahtunut myös muita pienempiä porokuolemia. Esimerkiksi Utsjoella ja Sodankylässä koira tappoi poron.

Porotokkaan vapaana ryntäävä koira voi aiheuttaa hetkessä suuret vahingot pelkästään säikäyttämällä porot juoksemaan. Tällöin ne helposti synnyttävät vasansa ennenaikaisesti, mikä on usein kohtalokasta vasan lisäksi emälle.

Suosittelemme