Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kiinalaisomisteisella turkistarhalla epäillään törkeää eläinsuojelurikosta Kokkolassa – eläimet olivat viikkoja ilman ruokaa ja vettä

Saman tarhaajan toiselta tarhalta Uudenkaarlepyystä on puolestaan löytynyt tarhan ulkopuolelta kymmeniä kuolleita kettuja.

Ilmakuva turkistarhasta. Varjotaloja lumisessa maalaismaisemassa.
Kiiinalaisomisteinen turkistarha sijaitsee Kokkolan Vitsarissa. Kuva: Ville Viitamäki / Yle
Ari Vihanta
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi tutkii törkeää eläinsuojelurikosta Kokkolassa. Poliisin ja eläinlääkärin maanantaina suorittamassa tarkastuksessa paljastui, että kettutarhalle oli jätetty eläimiä ilman ravintoa ja vettä useiksi viikoiksi.

Ketut olivat erittäin huonokuntoisia ja laihoja. Tarhalla oli myös muutamia kuolleita kettuja.

Poliisi on aloittanut esitutkinnan asiasta. Yle Kokkolan tietojen mukaan kyse on kiinalaisomisteisesta tarhasta, josta oltiin alkuvuodesta viemässä eläviä kettuja Kiinaan.

Kruunupyyläinen rehuvalmistaja lopetti ruokatoimitukset turkistarhalle helmikuussa. Yritys perusteli päätöstään sillä, että kiinalaisomisteisella tarhalla ei ollut liiton sertifikaattia. Tarha ei ole myöskään Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton eli FIFURin jäsen.

Tarhan omistaja kertoi helmikuussa lopettavansa tarhan ketut, koska hän ei saa eläimille ruokaa.

Kokkolan terveysvalvonnan johtaja Andreas Smeds ei voi kommentoida asiaa kesken olevan tutkinnan takia. Hän vahvistaa, että päivystävä eläinlääkäri tarkasti turkistarhan yhdessä poliisin kanssa maanantaina. Sitä ennen päivystävä eläinlääkäri vieraili tarhalla perjantaina.

Valvontakäynnit tehtiin ulkopuolisen ilmoituksen johdosta.

Turkistarhan tilannetta pitkään seurannut Nina Hagnäs on turkistarhauksen vastustaja, mutta hän tekee yhteistyötä suomalaistarhaajien kanssa koskien Vitsarissa olevaa turkistarhaa. Hän on järkyttynyt tarhan tilanteesta.

– Naapureiden mukaan kukaan ei ollut käynyt syöttämässä kettuja kahteen viikkoon. Eläimet näyttivät nälkiintyneiltä, osa ilmeisesti jouduttiin lopettamaan.

Hagnäsin arvion mukaan tarhalla oli noin 40 kettua. Kolme eläintä on päässyt myös karkuun. Niitä yritetään loukuttaa. Kaksi ketuista on valkoisia ja yksi harmaa. Valkoisista ketuista levisi sosiaalisessa mediassa kuvia Vitsarin ympäristöstä pääsiäisen aikaan.

Suomalaistarhaajat ovat vieneet tilalle ruokaa, jolla eläinlääkäri syötti ketut maanantaina. Ruokaa on nyt tarhalla muutamaksi päiväksi.

Laiminlyöntejä myös Munsalan tarhalla

Saman tarhaajan toiselta tarhalta Uudenkaarlepyyn Munsalasta on puolestaan löytynyt tarhan ulkopuolelta kymmeniä kuolleita kettuja.

Poliisin mukaan Munsalassa ei ole kysymys eläinsuojeluasiasta vaan ympäristösäädösten laiminlyönnistä. Kuolleita eläimiä on säilytetty väärin.

– Poliisille tuli ilmoitus kuolleista ketuista eilen maanantaina ja poliisipartio on käynyt toteamassa tilanteen. Kuolleet ketut olivat tarhan aitojen ulkopuolella, kertoo rikoskomisario Ove Storvall Pohjanmaan poliisilaitokselta.

Storvallin mukaan poliisi harkitsee vielä, miten tapauksessa edetään. Ilmoitus on kirjattu ympäristörikkomus-nimikkeellä.

Munsalan tarhalle on pääsiäisen aikaan tehty myös eläinsuojelutarkastus. Eläinlääkäri ei havainnut elävien eläinten pidossa puutteita, joista olisi pitänyt ilmoittaa poliisille.

Suosittelemme