Tyynelän tilalta Lappeenrannan Joutsenossa avautuu peltoa pitkälle. Muutaman kilometrin päässä siintää Venäjän raja.
Vuosi sitten lunta oli puoli metriä ja hankihiihtokeli mitä parhain. Viljelijä Juuso Joonaa harmittaa, että kulunut talvi oli mitä oli.
– Olen ikävöinyt hangilla hiihtoa. Luistelu on lievittänyt sitä. Olemme käyneet talvella luistelemassa lammilla, joilla on ollut hyvä jää.
Nyt Joona kävelee pellolla, jolla kasvaa syysvehnää. Maa jalkojen alla tuntuu pehmeältä ja joustavalta. Sitä voi jopa kuopia kengänkärjellä. Se on erikoista. Tähän aikaan vuodesta maa voi olla kovaa kuin tiiliskivi.
Syynä ei ole aikainen kevät vaan Juuso Joonan kokeilu. Syksyllä tästä jyrättiin alas puolitoistametrinen kasvusto härkäpapua, hamppua, tattaria, pellavaa ja auringonkukkaa. Sen jälkeen siihen suorakylvettiin syysvehnää. Maata ei muokattu koneilla.
Kokeilu on Juuso Joonan mukaan ensimmäinen laatuaan Suomessa.
– Erikoisen tästä tekee se, että suorakylvö tehtiin välikasvustoon, joka näkyy kuolleena kasvimassana ja rapisee kengän alla. Tyypillisessä suorakylvössä viljellään viljaa viljan perään ja myrkytetään rikat glyfosaatilla.
Kokeilu on myös osa EU:n tutkimushanketta, jossa tutkitaan eri muokkausmenetelmien vaikutusta maaperän mikrobimonimuotoisuuteen.
Juuso Joonalle se on yksi kokeilu muiden joukossa. Hän on valjastanut koko tilansa torjumaan ilmastonmuutosta.
Suorakylvetyn alan vieressä on toinen koeala, jonka maa on kynnetty perinteiseen tapaan ennen kylvöä.
Maassa on antureita, kaksi kynnetyllä ja kaksi suorakylvetyllä osalla. Niillä mitataan maan kosteutta ja lämpötilaa, joista kerätään dataa langattoman lähettimen avulla. Sen perusteella voidaan päätellä, miten muokkaus on vaikuttanut maan lämpötilaan, kosteuteen ja pieneliötoimintaan.
Jotain on pääteltävissä ilman antureitakin. Muokkaamattomalla alalla pintarouta ei ole nostanut kasvien juuria ylös. Eroosiota ei ole, eikä maa ole lähtenyt liikkeelle.
– Se on sietänyt paremmin sateista talvea. Suorakylvetyt vehnät ovat napakasti täällä maassa, kun kynnetyn puolella juuret ovat ilmassa.
Madot pääsivät mylläämään
Painavien koneiden aiheuttama peltomaan tiivistyminen on yleinen vitsaus maatiloilla. Se on vähentänyt muun muassa lierojen mahdollisuutta möyhentää maata. Kun maa tiivistyy, juuret ja madot tukehtuvat.
Juuso Joona on iloinen ja vähän yllättynytkin siitä, että hänen kokeilunsa tulokset näkyvät – ja tuntuvat – jo.
– Kun maata ei ole häiritty mekaanisesti, pieneliötoiminta on ollut hyvin voimakasta. Madot ja muut ovat päässeet mylläämään.
Idean kokeiluunsa Joona sai ranskalaisilta viljelijöiltä, jotka ovat käyttäneet samaa menetelmää. Joona tekee vastaavia testejä tilallaan jatkuvasti.
Maatalousyrittäjät ovat olleet ilmastonmuutoskeskustelussa syytettyjen penkillä. Juuso Joona pyrkii siihen, ettei näin jatkossa olisi. Hän kertoo juuri siksi tutkivansa ja kehittävänsä uudistavia viljelymenetelmiä.
– Kaikki tekemiseni tähtää ilmastonmuutoksen ja monimuotoisuuskadon hidastamiseen sekä niihin sopeutumiseen. Olen esimerkkinä kouluttamalla muita viljelijöitä ja järjestämällä pellonpiennartapahtumia.
Tyynelän tilan ainoa suora fossiilinen panos on Joonan mukaan työkoneissa ja viljankuivauksessa käytettävä polttoöljy. Autot liikkuvat biokaasulla. Sähkö tulee uusiutuvista lähteistä, lämpö auringosta ja puusta. Lannoitus tapahtuu luontaisella typensidonnalla ja kierrätyslannoitteilla.
– Pyrimme minimoimaan energiankäytön viljelytekniikoiden ja viljelykierron avulla. Suurin vaikutus on sillä, että maaperämme hiilivarastot kasvavat voimakkaasti ja saamme samalla korkeita satoja.
"Maasta on pidettävä huolta"
Suomen peltojen köyhtyminen eli hiilikato ei ole yrityksistä huolimatta pysähtynyt. Ilmastonmuutos lisää peltoviljelyn vaikeuskertoimia, kun kasvu kiihtyy lämmön myötä ja sateet yleistyvät kasvukauden ulkopuolella.
Kyntämistä on vähennetty tiloilla, mutta yksikin syys- tai kevätkyntö voi hävittää pellosta paljon hiiltä. Luonnonvarakeskuksen mittausten mukaan hiilensidontakyky jatkaa alamäkeään yhtä tasaisesti kuin se on tehnyt viime vuosikymmenet.
Hiilen varastointia on vaikea liittää nykymaatalouteen, jossa pelloilta haetaan tuottoa, eikä niitä voi sen takia jättää vuosikausiksi muhimaan. Hiiltä sitovaan viljelyyn perehtyneen Juuso Joonan mielestä maanviljelyn metodeihin suhtaudutaan turhan mekaanisesti.
– Maa nähdään vain alustana, joka pitää kasveja pystyssä. Kasvia ruokitaan ravinteilla ja muu myrkytetään pois. Meidän täytyisi kuitenkin nähdä maa tärkeänä tuotannontekijänä ja pitää siitä huolta.
Joonan mukaan hiilen varastointikin on nykymaataloudessa mahdollista, kun käytetään parhaita tunnettuja viljelymenetelmiä, korjataan maan kasvukuntoa ja parannetaan sitä kautta tuottavuutta.
Hänelle maa on maapallon iho.
– Se on yhtä ohut ja yhtä tärkeä elin maapallolle kuin iho ihmiselle. Kemialliset torjunta-aineet ovat hyvin haitallisia iholle eli maaperälle ja sitä kautta vesille, hyönteisille ja lopulta ihmiselle.
Monet Juuso Joonan kokeiluista liittyvät maan kasvukunnon parantamiseen ja sadonnostoon. Tilalla kokeillaan myös vanhojen ruokakasvilajikkeiden viljelyä. Näitä ovat esimerkiksi sangaste-ruis ja speltit.
Juuso Joonan kokeilujen tarkoituksena on paitsi torjua ilmastonmuutosta myös etsiä keinoja, joiden avulla voidaan sopeutua voimakkaisiinkin yhteiskunnan häiriöihin ja muutoksiin.
Kuten vallitsevaan, koronapandemian aiheuttamaan tilanteeseen.
Omavaraisuudessa myös ohuita pintoja
Omavaraisuus-käsitteestä on ollut paljon keskustelua viime viikkoina poikkeustilan myötä. On puhuttu, että ruuan kohdalla se on 80 prosenttia. Juuso Joona vie ajatusta vähän pidemmälle. Hän puhuu ennemmin ruuantuotannon omavaraisuudesta.
– Mikä on käytettyjen lannoitteiden, energian ja työvoiman omavaraisuus? Niitä pohtimalla pääsemme tarkastelemaan heikkoja lenkkejä, jotka pitäisi korjata.
Joonan mielestä omavaraisuuden ohuin pinta on öljyissä ja polttoaineissa. Kolmas heikko lenkki omavaraisuudessa ovat lannoitteet.
– Valtaosa väkilannoitteista perustuu idästä tuotuun typen raaka-aineeseen, joka jalostetaan täällä. Fosforia louhitaan kotimaisista varannoista, mutta ne ovat ulkomaisessa omistuksessa.
Hänen mielestään ravinteiden kierrätystä kotimaassa täytyy lisätä. Esimerkiksi ajatukset biokaasun tuotannosta pitäisi kääntää jo teoiksi.
– Sitä voidaan hyödyntää energianlähteenä traktoreissa ja autoissa. Samalla saadaan lannoitetta, mikä olisi heti askel omavaraisempaan ja huoltovarmempaan suuntaan.
Ilokseen Joona on huomannut, että koronakriisi on jo lisännyt ruuantuotannon arvostusta ja sitä kautta viljelijöiden merkityksellisyyttä.
– Positiivista kriisissä on se, että se tuo näkyville heikot lenkit ja juurisyyt, joihin voi pureutua. Suomi on kuitenkin aikamoinen saari. Siksi ruuantuotannossa pitää olla hyvä omavaraisuus.
Whatsapp-ringeissä puhutaan koronasta
Töyhtöhyyppien laulu kuulostaa videopeliltä. Se kiirii jostain kaukaa. Pään yläpuolella laulavat kiurut. Juuso Joona seuraa mielellään muuttolintujen touhuja traktorinsa hytistä, jonka pinta-ala on 95-prosenttisesti ikkunaa. Nytkin repussa kulkevat kiikarit.
Vaikka maailmalla leviävä koronavirus on pysäyttänyt yhteiskunnan monet toiminnot myös Suomessa, luonnon ja vuodenaikojen kiertokulkua ei voi pysäyttää. Edes hallituksen päätöksellä.
Lappeenrannan Joutsenon Aholankylässä maailman sulkeutuminen ei ole juurikaan vaikuttanut arkeen. Aiemminkin on pidetty etäkokouksia, joskin enemmän viime aikoina.
Kollegoiden kanssa on puhuttu paljon siitä, miten koronatilanne vaikuttaa ruuantuotannon tulevaisuuteen ja työhön täällä.
– Meillä on vahvat whatsapp-ringit, joissa käydään aktiivista viestinvaihtoa. Keskustelu koronatilanteesta saattaa olla aamun ensimmäinen ja päivän viimeinen juttu.
Kaikki keskittyminen on nyt siinä, että kevään koittaessa voidaan alkaa tuottaa ruokaa. Tyynelän tilan sadonkorjuualasta puolet on syyskasveja, jotka näyttävät talvehtineen hyvin.
Joona pohtii, että työtaakka on tuuraajalle paljon pienempi, jos hän itse sairastuu. Hän on itsekin henkisesti varautunut auttamaan muita.
– On tosi tärkeää, ettei ole yksin vaan voidaan jakaa sitä taakkaa. Se tuo tosi paljon turvaa.