Mäntän kuvataideviikoille ei pääse tänä kesänä. Näyttelykokonaisuus siirretään vuodelle 2021, jotta kävijöiden turvallisuus voidaan taata.
Kuvataideviikkojen teemana pysyy Erehtyminen – To Err is Human. Myös kuraattori eli taiteilija Anna Ruth säilyy.
Koronaviruspandemia on jo vaikuttanut näyttelyn valmisteluun. Taiteilijat eivät ole voineet työskennellä normaalisti ja liikkuminen on ollut Kuvataideviikkojen toiminnanjohtajan Tiina Nyrhisen mukaanmahdotonta.
– Lisäksi kaikilla on sama huoli paitsi omasta, myös läheisten terveydestä ja tulevaisuudesta yleensäkin. Me olemme tässä kaikki yhdessä, Nyrhinen sanoo tiedotteessa.
Kuraattori Anna Ruthinmukaan pandemia antaa mahdollisuuden pohtia elämää ja ihmisyyden ydintä.
– Nyt pandemian aikana olemme joutuneet pohtimaan tekojamme ja valintojamme aivan uudella tavalla, sillä ne vaikuttavat kouriintuntuvasti niin omaamme kuin toistenkin elämään. Taiteelle on ominaista sekä kyky parantaa että kommunikoida meille aiheista, joille muuten on vaikeaa löytää sanoja. Kesän 2021 Kuvataideviikot kuljettaa teemaansa, ihmisen erehtyväisyyttä, taas askeleen pidemmälle ja ammentaa kokemuksistamme uusin äänenpainoin, Ruth sanoo.