Ruokakauppojen verkkokauppa on lisännyt myyntiä koronapandemian aikana. Tämä näkyy esimerkiksi Kajaanin Lohtajan K-marketissa.
Vaikka kaupassa on perinteisiä asiakkaita aikaisempaa vähemmän, verkkokaupan pyörittämiseen on tarvittu hetkellisesti lisää työntekijöitä, kertovat kauppiaat Sari ja Jukka Kivioja. Koronakriisin ensimmäisten viikkojen aikana kauppaan palkattiin lisätyöntekijöitä täyttämään verkkotilauksia. Osa tilauksista kuljetettiin kiireen vuoksi taksilla.
– Verkkokauppa kasvoi räjähdysmäisesti koronan tullessa, vaikka myyntiä oli pienesti jo ennen sitä, Sari Kivioja sanoo.
Kokonaisuudessa kaupan myynti on kasvanut. Kauppiaiden mukaan asiakkaiden kertaostokset ovat tänä aikana normaalia suurempia.
– Ennen koronaa verkkokaupan asiakkaalle saattoi mennä yksi laatikko ja pakasteet, mutta nyt samaan taloon voi mennä kolmekin laatikkoa, Jukka Kivioja sanoo.
Verkkokaupan suosio ei silti nosta kauppiaiden tuottoja kattoon. Verkkokaupan tilausten kerääminen on työllistävää ja hidasta, mikä osaltaan nostaa työntekijäkuluja.
– Kyllä tässä suurimman hyödyn saa asiakas, kauppiaat toteavat.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!