Seinäjokelaisessa omakotitalossa vallitsee leppoisa iltapäivän tunnelma.
Verohallinnon verosihteeri Heli Koivumäki ja viestintäsuunnittelija Riikka Kohtamäki ovat asemoineet läppärinsä Koivumäen keittiön pöydälle vastakkain.
Asiakaspalvelu etänä sopii nyt Heli Koivumäelle erityisen hyvin, sillä kotona on huolehdittavana iso perhe – yhdeksän tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pentua.
Viisiviikkoiset koiranpötkylät nukkuvat vielä somassa kasassa tupakeittiön lattialla. Emo Usva on laitettu ulos lenkille.
Sometiimiläisten työpäivä sähköistyy, kun kello lähenee kahta. Koivumäki kaivaa kännykkänsä esiin ja herättelee pennut kovaäänisesti hihkaisten.
– Pennu-penuuuuu! Pennu-pennuuuu!
Koiranpentulive on alkanut.
Idea pentulaatikon ääreltä
Ajatus yhdeksän vastasyntyneen koiranpennun kuvaamisesta Verohallinnon Instagram-sivuille pulpahti sometiimiläisten mieleen lähes vahingossa.
Idean toteuttamiseen riitti yksi videokokous pentulaatikon vierestä. Koivumäki oli paennut etäkokoukseen kodinhoitohuoneensa lattialle ja vilautti laatikon elämää samalla myös työkavereilleen.
– Se oli semmoinen hetki, kaikki rauhoittuivat ja me katsoimme vain pentuja. Joku totesi, että "Ei vitsi, koko Suomi tarvitsee näitä pentuja! Koivumäki muistelee.
Nyt Instagram Storiesin #pentulive-koiranpentuvideoita on tehty jo useamman viikon ajan. Jokainen video on katseltavissa 24 tunnin ajan.
– Pennut ovat nyt sen ikäisiä, että ne aika paljon leikkivät ja painiskelevat. Sitten välillä ruokaillaan ja välillä leikitään äidin kanssakin, Koivumäki sanoo ja lisää, että pentujenvälisiä mittelöitäkin on jo nähty.
Ei pelkästään söpöilyn takia
Koivumäki kuvaa pentuja tavallisella kännykällä vartin päivässä aina iltapäiväkahvien aikaan kahdelta. Viikonloppuisin pennut ja niiden emo saavat levätä.
Työkaveri Riikka Kohtamäki muistuttaa, ettei pentuliveä tehdä pelkän somesöpöilyn takia, vaan taustalla on aina asia.
– Tämähän menee aivan täydellisesti meidän Mielenrauhaa-teemaan. Haluamme antaa mahdollisuuden pieneen iltapäiväbreikkiin ja samalla voi vaikka katsoa Omaverosta veroilmoituksensa ja täydentää sen.
Verottaja on jo aiemminkin tehnyt erilaisia Mielenrauhaa-tempauksia, kuten tarjonnut verojoogaa ja verokuiskausta. Tänä vuonna tarjolla on veromeditaatiota – ja nyt siis myös koiranpentuja.
Haluamme antaa mahdollisuuden pieneen iltapäiväbreikkiin ja samalla voi vaikka katsoa Omaverosta veroilmoituksensa ja täydentää sen.
Riikka Kohtamäki
Palaute pentulivestä on ollut pelkästään myönteistä.
– Ihan valtavan positiivista! En tiedä onko kukaan sanonut mitään negatiivista, mutta ollaan saatu todella paljon uusia seuraajia, Kohtamäki iloitsee.
Nyt verottajan instatilillä on jo yli 19 000 seuraajaa, 3000 enemmän kuin ennen pentuja.
Älykäs ja oppivainen rotu
Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pennut ovat herättäneet jo ennen somejulkisuutta paljon kiinnostusta. Kaikille kuudelle nartulle ja kolmelle urokselle on jo koti valmiina.
–Tämä on mielestäni aivan ihana rotu. Äärimmäisen älykäs, tykkää touhata oman perheen kanssa ja sopii oikein loistavasti aktiiviseen elämään ja erilaisiin koiraharrastuksiin, Heli Koivumäki suitsuttaa.
Alkujaan pihakoira on pitänyt kurissa maatilan rotat ja muut tihulaiset. Oppivaisuutensa vuoksi niitä on tiettävästi käytetty myös sirkuskoirina.
Verokoirina pennut haukkuvat vielä tovin eli luovutushetkeensä toukokuun puoliväliin saakka. Siihen asti pentujen seikkailuja voi seurata Instagramissa.
Katso täältä Ylen uutiset koronatilanteesta Suomessa ja maailmalla