Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Telemaston tuhoamisesta yli 100 000 vahingot Pohjanmaalla – ei viitteitä koronaviruksen aiheuttamiin salaliittoteorioihin

Pohjanmaan poliisilla ei ole käsitystä sunnuntaisen tuhotyön motiivista.

Matkapuhelintukiasema metsässä
Kuvituskuva. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
Ari Vihanta
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi on saanut runsaasti vihjeitä Pohjanmaalla Pedersöressä tapahtuneesta telemastoon kohdistuneesta törkeästä tuhotyöstä.

Pedersören Lövössä sytytettiin sunnuntai-iltana tuleen telemaston yhteydessä oleva laiterakennus. Palosta koitui yli 100 000 euron vahingot.

Poliisi ei ole vielä ehtinyt analysoimaan kaikkia vihjeitä eikä sillä ole vielä epäiltyä.

Tuhotyön motiivi on poliisille vielä hämärän peitossa. Iso-Britanniassa, Hollannissa ja Ruotsissa on tuhottu viimeisen kuukauden aikana telemastoja, koska erään salaliittoteorian mukaan 5G-mobiiliverkko edesauttaa koronaviruksen leviämistä.

– Olemme toki kuulleet tästä teoriasta, mutta paikan päältä ei löytynyt mitään tähän viittaavaa. Teon motiivi selvinnee vasta kun saamme tekijän kiinni, sanoo rikoskomisario Ove Storvall Pohjanmaan poliisista.

Poliisi kaipaa asiassa edelleen vihjeitä osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

Suosittelemme sinulle