Majavanpesä kylpee huhtikuisessa auringonpaisteessa Evon tutkimusmetsässä Hämeenlinnassa. Luontotarkkailija näkee siitä jo kevään merkit.
– Tässä ympärillä majava on kaatanut puita ja muonalauttaan ilmestyy lisää tuoretta puuta, jota se käyttää ravinnoksi. Vanhoja patojakin on korjailtu talven jäljiltä, sanoo tietokirjaililja ja toimittaja Pepe Forsberg.
Forsberg on biologien Nikon Napun ja John Loehrin kanssa majavan työmaalla tekemässä havaintoja, mutta myös kuvaamassa videota sosiaaliseen mediaan.
Kolmikko aloitti muutama kuukausi sitten Kentällä – In the Field -palvelun, jonka tarkoitus on tehdä biologien kenttätyötä ja tutkimusta tutuksi ihmisille.
Ryhmän Facebook-sivuilla on julkaistu videoita muun muassa kudun keskellä kurnuttavasta sammakosta ja silkkiuikkujen soidintanssista. Muutaman kuukauden aikana videot ovat keränneet tuhansia katseluita ja tykkäyksiä.
– Kaikki tutkijat eivät osaa tai halua mainostaa tutkimustaan. Tässä on yksi väylä, jossa me voimme tehdä sen heidän puolestaan, kertoo tutkimuskoordinaattori Niko Nappu Lammin biologiselta asemalta.
Helsingin yliopistolla on muutamia biologisia tutkimusasemia eri puolilla maata. Napun mukaan uusi palvelu on tuonut asemille ja tutkijoille jo lisää näkyvyyttä.
Tutkijoiden verkostoon on liittynyt myös ulkomaisia tutkijoita. Palvelussa voi myös keskustella tutkijoiden kanssa heidän lähettämästään materiaalista.
Tutkimusasemalla kymmeniä hankkeita menossa
Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema on Suomen suurin biologinen asema. Asemalla on käynnissä yli 20 erilaista ympäristöntutkimushanketta.
Tutkimuskoodinaattori John Loehr kiikaroi Evon metsässä majavan patoa ja kertoo, että Lammin asemalla on tutkittu majavan käyttäytymistä ja vaikutusta luonnon moninaisuuteen.
Jyrsijä vaikuttaa myös nisäkkäiden käyttäytymiseen.
– Silloin kun majava tulee johonkin paikkaan ja tekee padon, niin vedentaso nousee ja ympäristö muuttuu hyvin paljon. Tällainen ympäristö sopii paremmin hirville, saukoille ja jopa näätää on havaittu enemmän, kertoo Loehr.
Majavia ei päiväsaikaan puita kaatamassa näy.
– Noin seitsemältä illalla se aloittaa. Se tukkii laskuojia ja touhuaa tuolla maastossakin, kertoo toimittaja Pepe Forsberg.
Evon kanadanmajavasta on tulossa ainakin pienimuotoinen somejulkkis, sillä tuore video siitä julkaistiin perjantaina.
**Kuuntele kevätseurantaa majavapadolla Yle Areenassa. **