Formuloiden F1-kausi on monen muun urheilusarjan lailla paussilla koronatilanteen takia.
Kauden 2020 alkamisesta ei ole tällä hetkellä tietoa. Osa kisajärjestäjistä on perunut kisaviikonloput kokonaan, osa taas toivoo pystyvänsä järjestämään omansa myöhemmin syksyllä.
– Viikonloppuja on syksylläkin rajallinen määrä, pohtii F1-asiantuntija ja kilpa-autoilija Toni Vilander.
Formuloita ilman yleisöä?
Formulakisojen ajamista on pohdittu myös ilman yleisöä.
Toni Vilander ajattelee, että se olisi yksi varteenotettava vaihtoehto, jopa todennäköinen.
– Silloin ainakin tallit pääsisivät kuittaamaan sitä taloudellista puolta, kun sponsorit näkyisivät televisiossa.
Hän ei kuitenkaan laskisi sen varaan.
– Jos kaikki urheilusarjat palaavat tauolta samaan aikaan, televisiointeihin voi tulla muutoksia.
Ilman yleisöä ajaminen ei Vilanderin mukaan ole ihanteellinen vaihtoehto.
– Kyllä se yleisö ilman muuta kuuluu mukaan. Jos miettii vaikka Ferraria ja Monzan kisaa, on se tallille koko kauden kohokohta.
Ajotuntuman tärkeys
Pitkä tauko koskee kaikkia – kisakuskeja, tallihenkilökuntaa ja televisioväkeä. Vilander tietää, että nopeaan reagointiin tottuneelle kuljettajalle pitkä ajotauko on erityisen haastava.
– Tilanteet kisassa ovat erittäin nopeita, eivät pelkästään ajonopeudet. Kuljettajilta vaaditaan ihan ainutlaatuisia reaktionopeuksia. Ajotuntuman ylläpito voi olla iso haaste formulakuskeille.
Fyysisen kunnon ylläpito on helpompaa, mutta henkinen puoli voi olla koetuksella.
– Yllättävää henkistä väsymystä voi tulla kisan aikana, kun kroppa ei ole ihan hereillä.
Mitä Kimi tekee?
Suomalaisia formulafaneja kiinnostaa tietenkin, mitä Kimi Räikkönen tekee poikkeustilanteessa.
Toni Vilander tuntee Räikkösen hyvin.
– Räikkösillä otetaan tällä hetkellä iisisti. Kimi on nykyään hyvin perhekeskeinen kaveri, sen tietävät varmasti myös Kimiä tai puolisoaan Minttua sosiaalisessa mediassa seuraavat.
Räikkönen kommentoi hiljattain italialaisen Corriero dello Sportin haastattelussa, ettei ole kiinnostunut F1:n järjestämistä virtuaalisista kisoista.
Vilander ymmärtää tämän.
– Simulaatioista saa ihan hyviä ajofiiliksiä, mutta onhan niissä pieni ero oikeisiin kisoihin.
Kankaanpääläisen Vilanderin omakin sarja, rata-autoilun amerikkalainen IMSA, on tällä hetkellä tauolla. Seuraavaan kisaan olisi pari kuukautta, mutta mitään takeita sen järjestämisestä ei ole.
– Haluaisin itsekin jo normaaliin kisarytmiin. Tämä taitaa olla neljänkymmenen vuoden aikana pisin kotonani viettämä aika, Vilander naurahtaa.
Lue myös:
Ranskan GP:stä tulossa kymmenes väistyvä F1-kilpailu – taustalla presidentti Macronin tuore linjaus