Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vappujuhlan perinteinen keskipiste, Havis Amanda, joutuu tänä vuonna aidan taakse ja saa vartioinnin – kaupunki toivoo hillitsevän juhlijoita

Myös poliisi pyysi aitaamaan Havis Amandan -patsaan.

Statyn Havis Amanda iklädd en vit studentmössa. I bakgrunden syns ett vimmel av människor.
Manta katselee vappua 2020 kaltereiden takaa. Kuva: Lehtikuva
Tero Valtanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Kauppatorin Havis Amanda -patsas, eli Manta, suojataan vappuna liian innokkailta juhlijoilta korkealla aitauksella.

Tämä siitä huolimatta, että koronaviruksen vuoksi annettujen kokoontumisrajoitusten toivotaan jo hiljentävän vapun juhlintaa keskustassa.

Helsingin markkinointipäällikkö Sanna Forsström kertoo, että Mantan ympärille pystytetään massiivinen, yli kaksi metriä korkea aitaus.

– Materiaali on varmasti sään ja erilaiset tilanteet kestävää.

Mantalle tulee vappuaattona ja vappupäivänä vartiointi. Pyyntö Havis Amandan -patsaan aitaamiseksi tuli myös poliisilta.

– Toivomme tietysti, että keskustaan ja Mantalle ei nyt kokoonnuttaisi, vaan noudatettaisiin näitä asetettuja rajoituksia, Forsström sanoo.

Lakituskin tänä vuonna vain virtuaalisesti

Yli 100-vuotiaan patsaan hauraus nousi keskustelunaiheeksi sen jälkeen, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden viime toukokuussa. Kultaa juhlittiin perinteiseen tapaan Mantalla ja myös kiipeämällä sen päälle.

Tämän jälkeen Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar (sdp.) vaati juhlinnalle toista paikkaa. Mantaa rakastetaan hieman turhan rajusti ja sen tilalle on suunniteltu jopa kopiota.

Vappuna Manta saa perinteisesti lakin päähänsä, mutta lakitusta ei ole enää vuosiin tehty kiipeämällä. Esimerkiksi viime vuonna Aalto-yliopiston opiskelijat asettivat lakin patsaan päähän nosturin avulla. Tuhansia ihmisiä keräävä tapahtuma on monelle vapun lähtölaukaus.

Tänä vappuna Havis Amanda lakitetaan vappuaattona virtuaalisesti yhteistyössä kaupungin kanssa koronavirusepidemian takia.

Helsingin puistoja tuskin aidataan vapuksi

Paitsi Mantan lakitus myös monet muut Helsingin vappuun kuuluneet perinteiset tapahtumat on peruttu kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi eilen torstaina, että poliisi ja kunnat voivat vappuna sulkea puistoja pois käytöstä viruksen leviämisen estämiseksi.

Sanna Forsströmin mukaan aitauksia esimerkiksi puistoihin ei Helsingissä kuitenkaan tällä tietoa olla rakentamassa.

– Pohdimme asiat yhdessä poliisin kanssa, hän toteaa.

Lue seuraavaksi:

Tässä uusimmat tiedot koronatilanteesta Suomessa ja maailmalla

Tässä uusimmat koronatiedot Uudeltamaalta

Suosittelemme