Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Maahanmuuttovirasto: Ensimmäiset pakolaislapset saapuvat Kreikan leireiltä Suomeen loppukeväästä

Ilman huoltajaa saapuville lapsille tarkoitettuja vastaanottokeskuksia laajennetaan.

Pakolaislapsia ilman huoltajaa.
Ilman huoltajaa eläviä pakolaislapsia matkusti Kreikasta Saksaan 18. huhtikuuta. Kuva: Orestis Panagiotou / EPA
Varpu Kiviranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Alaikäisiä turvapaikanhakijoita ryhdytään siirtämään Välimeren alueelta Suomeen touko-kesäkuussa, kertoo Maahanmuuttovirasto. Suurin osa lapsista saapuu pakolaisleireiltä Kreikasta. Lapsia voidaan tuoda myös Kyprokselta, Maltalta ja Italiasta.

Maahanmuuttovirasto laajentaa nykyisiä vastaanottokeskuksia, jotka on tarkoitettu ilman huoltajaa oleville lapsille.

Tarkoitus on perustaa myös uusi ryhmäkoti. Sen sijaintia ei ole vielä päätetty. Uusia paikkoja perustetaan noin sadalle turvapaikkaa hakevalle lapselle. Nykyisin paikkoja alaikäisille on 90.

Maahanmuuttovirasto kertoo, että lisää vastaanottopaikkoja perustetaan Espooseen, Hämeenkyröön, Kotkaan, Oravaisiin, Ouluun ja Turkuun.

Valtioneuvosto päätti helmikuussa, että Suomi vastaanottaa 175 haavoittuvassa asemassa olevaa turvapaikanhakijaa Välimeren alueelta. Ensisijaisesti Suomeen saapuu vailla huoltajaa olevia lapsia ja yksinhuoltajaperheitä.

Maahanmuuttovirasto kuvailee, että koronapandemia huomioidaan lasten siirtojen järjestelyssä. Lapsille tehdään koronatestit ja heille järjestetään karanteenia vastaavat olot.

Lue myös:

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Välimereltä vie aikaa – sisäministeriö seuraa koronan kehittymistä, lähettäjämaa vastaa hakijoiden terveydestä

Sisäministeriö vahvistaa: Suomi voi ottaa 175 turvapaikanhakijaa Välimeren pakolaisleireiltä

Migri: Suomella on hyvä valmius ottaa vastaan haavoittuvassa asemassa olevia

Niinistö turvapaikanhakijoista: Suomen autettava erityisesti pienimpiä lapsia ja tyttöjä

Kreikassa Morian leirillä varaudutaan koronaan – asukkaat ompelevat suojamaskeja, kertoo suomalainen vapaaehtoinen

Suosittelemme sinulle