Norjalainen yritysjohtaja ja miljonääri Tom Hagen on pidätetty epäiltynä vaimonsa Anne-Elisabeth Hagenin murhasta. Asiasta kertovat Norjan tiedotusvälineet, esimerkiksi Norjan yleisradio NRK.
Hagenin kotitalossa ja työpaikalla suoritetaan rikosteknisiä tutkintoja. Myös Oslon itäpuolella, Lørenskogissa sijaitsevan kotitalon lähellä olevaa vesistöä tutkitaan.
Hageneihin liittyvä rikosjuttu alkoi lokakuun lopussa vuonna 2018. Tuolloin Anne-Elisabeth Hagen katosi kotoaan.
Hänen kerrottiin joutuneen sieppauksen kohteeksi. Tom Hagenin asianajaja kertoi miehen saaneen yhdeksän miljoonan euron suuruisen lunnasvaatimuksen, mikä piti maksaa kryptovaluuttana. Sieppaajan kerrotaan sanoneen, että vaimo on elossa.
Norjassa siepattu miljonäärin vaimo on edelleen elossa, sieppaaja kertoi perheelle
Tapausta alettiin myöhemmin tutkia murhana.
Norjan tiedotusvälineiden mukaan Anne-Elisabeth Hagenia tai hänen ruumistaan ei ole edelleenkään löydetty.
NRK:n haastattelema itäisen poliisipiirin poliisipäällikkö Ida Melbo Øystese toteaa, että vaikka Tom Hagen saakin syytteen, tapauksen tutkiminen on yhä kesken ja monet kysymykset ovat vielä vailla vastausta.