Euroopan jalkapalloliitto Uefa on antanut maanosan jalkapallosarjoille aikaa tehdä päätöksensä kauden loppuunviemisestä 25. toukokuuta saakka. Koronaviruspandemia on keskeyttänyt kaikki Euroopan jalkapallosarjat Valko-Venäjän miesten liigaa lukuunottamatta.
Monet suurimmista Euroopan jalkapallon suursarjoista on ilmaissut tavoitteensa pelata kautensa loppuun. Esimerkiksi Saksan pääsarja Bundesliigan tavoite on jatkaa pelejä jo 9. toukokuuta. Toistaiseksi Hollannin pääsarja Eredivisie on päättänyt olla pelaamatta kautta loppuun. Tiistaina Ranska kielsi urheilutapahtumat syyskuuhun asti, joka tarkoittaa maan jalkapallokauden päättymistä.
Uefa on toivonut sarjoja pelaavansa kautensa loppuun. Paine sarjojen loppuunpelaamiselle on pitkälti taloudellinen.
Päivitetty kello 18.54. Lisätty tieto, että Ranskan jalkapallokausi päättyy.
Lue myös:
The Times: Englannin Valioliiga pääsee vauhtiin kesäkuun alkupuolella
Italian jalkapalloliigan kautta jatkettiin ulottumaan elokuun alkupäiviin asti