Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suosikkisarja Vallan linnake saa yllättäen jatkoa

Tanskan kuvitteellisesta pääministeristä kertovan sarjan uusi kausi julkaistaan 2022.

Sidse Babett Knudsen seisomassa kädet lantioilla.
Vallan linnakkeen pääministeriä Birgitte Nyborgia näytellyt Sidse Babett Knudsen San Sebastianin elokuvajuhlilla syyskuussa 2016. Kuva: Rex Features / AOP
Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tanskalainen suosikkidraamasarja Borgen eli Vallan linnake jatkuu uusin jaksoin. Tanskan yleisradioyhtiö DR ilmoittaa tilanneensa sarjasta uuden neljännen kauden, joka on määrä julkaista vuonna 2022.

Sarja alkoi vuonna 2010 ja se lopetettiin kolmanteen kauteen vuonna 2013. Kuvitteellisesta Tanskan pääministeristä Birgitte Nyborgista ja eri puolueita edustavien poliitikkojen toiminnasta kertonut sarja ampaisi maailmanlaajuiseen suosioon.

Kansainvälinen menestys yllätti DR:n, sillä sarjan ei etukäteen uskottu kiinnostavan juuri ketään Skandinavian ulkopuolella. Sarja on esitetty myös Ylen kanavilla.

DR:n mukaan pääosaa esittänyt Sidse Babett Knudsen palaa rooliinsa neloskaudelle. Myös toinen keskeinen hahmo, Birgitte Hjort Sørensenin näyttelemä toimittaja Katrine Fønsmark on mukana neloskaudella. Hän on uusissa jaksoissa tv-kanavan uutispäällikkö.

DR paljastaa, että uusissa jaksoissa Birgitte Nyborg on juuri noussut ulkoministeriksi oltuaan pitkään oppositiossa. Uudella neloskaudella on kahdeksan jaksoa, joissa ennakkotietojen mukaan niin Nyborgin asema hallituksessa kuin Tanskan suhde läheisiin liittolaisiinsakin joutuvat haastetuiksi.

Sidse Babett Knudsen sanoo DR:n julkaisemassa uutisessa kaivanneensa roolihahmoaan.

Uusi tuotantokausi on DR:n ja suoratoistopalvelu Netflixin yhteistyötä. Jaksot esitetään ensin Tanskan televisiossa ja ne julkaistaan sen jälkeen Netflixissä.

Lue myös:

Tanskalaisohjaaja: Kukaan ei ensin uskonut Vallan linnakkeeseen

Ihailijakirje pääministeri Birgitte Nyborgille - Vallan linnake ei ole menettänyt lumovoimaansa

Vallan linnakkeesta tuli jytky

Suosittelemme