Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomalaiset tekivät KHL-sopimuksia: Vittasmäki Severstaliin ja MM-kultapuolustaja Ohtamaa Lokomotiviin

Atte Ohtamaa ja Veli-Matti Vittasmäki siirtyvät KHL-liigaan.

Atte Ohtamaa, Barys Nur-Sultan.
Atte Ohtamaa pelasi viimeksi Barys Nur-Sultanissa. Kuva: Emil Hansson / AOP
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Puolustaja Atte Ohtamaa siirtyy jääkiekon KHL:ssä vuoden sopimuksella Lokomotiv Jaroslavliin. Puolustaja Veli-Matti Vittasmäki puolestaan suuntaa Tapparasta KHL-seura Severstal Tsherepovetsiin yksivuotisella sopimuksella.

KHL kertoi suomalaiskaksikon siirroista perjantaina kotisivuillaan.

Ohtamaa pelasi viime kauden alun Sveitsin liigan Luganossa ja sen jälkeen KHL:n Barys Nur-Sultanissa. Ohtamaalla on sopimus liigaseura Kärppien kanssa, mutta siinä oleva pykälä on mahdollistanut pelaamisen ulkomailla.

Ohtamaa juhli Leijonien kanssa MM-kultaa viime vuonna. Lisäksi hänellä on MM-hopeaa vuosilta 2014 ja 2016. Kärpissä Ohtamaa oli voittamassa Suomen mestaruuksia 2008 ja 2014. KHL:n mestaruuden Ohtamaa voitti Ak Bars Kazanissa 2018.

Vittasmäki juhli Suomen mestaruutta TPS:ssä 2010.

Lue myös:

Huippupuolustaja Mikko Lehtonen lähtee sittenkin NHL:ään – siirron estänyt sopimus on purettu

SM-liigan nollaputkiennätyksen rikkonut Justus Annunen sai NHL-sopimuksen

Suosittelemme