Esitäytetyissä veroilmoituksissa yksityisten tahojen myöntämät apurahat on merkitty veronalaiseksi tuloksi, vaikka ne jäisivätkin verovapauden rajan alapuolelle.
Verohallinto tähdentää tiedotteessa, etteivät apurahat silti ole verotettavaa tuloa, elleivät ne ylitä valtion taiteilija-apurahan määrää vastaavaa eurorajaa.
Yksityisten tahojen myöntämistä vuoden 2019 apurahoista joutuu siis maksamaan veroa vain siinä tapauksessa, jos sekä julkisilta että yksityisiltä tahoilta saadut apurahat ylittivät 20 728,44 euron rajan kulujen vähentämisen jälkeen.
Apurahat voivat olla joko verovapaata tai veronalaista tuloa riippuen niiden maksajasta ja suuruudesta. Apuraha on verovapaata ilman ylärajaa, jos sen maksaja on esimerkiksi valtio, kunta, Suomen Akatemia tai muu julkisyhteisö.
Apurahat näkyvät Verohallinnon lähettämällä esitäytetyllä veroilmoituksella apurahan maksajan ilmoittamien tietojen mukaisina.
Esitäytetyn veroilmoituksen palautusten määräpäivä on tiistaina 5. toukokuuta niillä, joiden veroilmoitukseen se on merkitty määräpäiväksi.
Esitäytettyä veroilmoitusta tulee täydentää vain, jos tietoihin on lisättävää tai korjattavaa. Jos tiedot ovat oikein, ei tarvitse tehdä mitään.