Hallitus vapauttaa suomalaisten arkea rajoituksista vähä vähältä. Kesäkuun alussa palataan kohti normaalimpaa elämää: tiukka kokoontumisrajoitus väljenee, kahvilat ja ravintolat aukeavat ja esimerkiksi urheilusarjat voivat käynnistyä.
Työntekoa suositellaan kuitenkin jatkettavan etätyönä yli kesän. Yli 70-vuotiaita hallitus kehottaa edelleen pysyttelemään kodin piirissä ja välttämään muita ihmisiä.
- Yle seurasi tilaisuutta suorana ja hetki hetkeltä. Voit katsoa tallenteen erikoislähetyksestä jutun pääkuvaa klikkaamalla.
- Tästä linkistä voit katsoa koko tiedotustilaisuuden.
- Katso lista kaikista hallituksen päätöksistä täältä.
Vaikka peruskoululaiset palaavat kouluun ensi viikolla, toisen asteen opetus jatkuu todennäköisesti useimmilla etäopetuksena. Hallitus suosittelee etäopetuksen jatkamista, mutta ratkaisut voidaan tehdä paikallisesti.
Koronaviruksen leviäminen on saatu toistaiseksi hyvin hallintaan. Taudin leviäminen voi kuitenkin kiihtyä, ja siksi hallitus esimerkiksi pitää edelleen voimassa valmiuslain pykäliä, joilla se voi säädellä sairaanhoitoa.
Hallitus myös pyrkii lisäämään taudin testaamista ja jäljittämään tartuntoja.
Ministerit neuvottelivat rajoitusten purkamisesta Säätytalossa kaksi pitkää neuvottelupäivää, ja hallituksen johtoviisikko kertoi ratkaisuista maanantaina illalla.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) lisäksi tiedotustilaisuuteen osallistuivat valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.), sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ja opetusministeri Li Andersson (vas.).
Alla infon seuranta hetki hetkeltä.
Oikeusministeri Henriksson sanoi hallituksen päättäneen rajoitusten asteittaisesta purkamisesta. Hän sanoi päätösten olleen vaikeita, mutta hallituksen löytäneen yhteisymmärryksen niistä päätettäessä.
– Tilanne on parempi Suomessa kuin monessa muussa maassa. Meidän pitää kuitenkin koko ajan muistaa, että tauti ja virus ovat olemassa ja sen takia näitä rajoitustoimia pitää purkaa hallitusti. Siinä olemme minun mielestäni onnistuneet, mutta sehän jää nähtäväksi.
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan hallitus kuuli kaksipäiväisissä neuvotteluissa asiantuntijoita ja kävi yksityiskohtaisesti läpi nykyisiä rajoitustoimia ja niiden vaikutuksia.
Tausta: Näistä asioista hallitus neuvotteli, Marin kiisti eripuraisuuden
Tässä jutussa on avattu, millaisista kysymyksistä hallitus on sunnuntaina ja maanantaina neuvotellut. Tiivistettynä kyse on koronaviruksen vuoksi määrättyjen erilaisten rajoitusten purkamisesta.
Marin sanoi aiemmin maanantaina, ettei neuvottelujen venyminen johdu hallituksen eripuraisuudesta. Hänen mukaansa ratkaistavana on paljon hankalia asioita, joiden huolelliseen käsittelyyn kuluu aikaa.