Lauri Maijala aloittaa KOM-teatterin taiteellisena johtajana tammikuussa 2021. Se on paluu vanhalle paikalle, sillä hän työskenteli teatterin ohjaajana ja toisena taiteellisena johtajana jo vuosina 2014–2018.
– KOM-teatteri on henkinen kotini. Olkoon tämä varsinaisen työn alku, ja edelliset vuodet alkusoittoa, Lauri Maijala sanoo puhelimessa.
Tammikuussa 2019 Maijala aloitti kahden vuoden määräaikaisella sopimuksella ohjaajana Helsingin kaupunginteatterissa, jonne hän ohjaa produktion vielä tulevana syksynä. HKT:a johtaa Kari Arffman.
– Päädyimme yhdessä teatterinjohtajan kanssa siihen, että en jatka, Maijala toteaa.
Maijala kertoo olevansa vaikuttunut isosta koneistosta, joka laitosteatteria pyörittää, mutta myöntää samalla, että mahdollisuudet päästä vaikuttamaan esimerkiksi ohjelmistovalintoihin houkuttelevat.
– HKT on niin iso kaupunkivaltio, että sitä laivaa ei yksi ohjaaja voi mielensä mukaan viedä eikä niin pidäkään olla. Mutta se, että pääsee itse vaikuttamaan ohjelmistoon korkeimmalta huipulta, kiinnostaa aina.
Toisin sanoen halusit enemmän valtaa päättää asioista?
– Kauhean rumalta kuulostaa nyt tuo, Maijala nauraa.
– KOM-teatterin kokoisessa yhteisössä pystyn vaikuttamaan ja tekemään suoremmin sitä, mikä on ominta. Toisaalta olen positiivisesti yllättynyt siihen HKT:n vapauteen. Valitus laitosteattereita kohtaan on turhaa, sillä se on tekijöistä ja asenteesta kiinni.
KOM-teatteri muuttaa koko johtajuusmallinsa
KOM-teatterissa taiteellinen ja hallinnollinen johtajuus on jatkossa jaettu kahteen hierarkisesti tasa-arvoiseen pestiin. Hallintojohtajaksi on nimitetty talous- ja hallintopäällikkönä KOM-teatterissa jo työskentelevä Tiina Kristoffersson.
KOM-teatterin kannatus ry:n hallitukseen valittiin teatterin työyhteisön ulkopuolinen hallituksen puheenjohtaja. Pestissä aloittaa muun muassa Taiteen edistämiskeskuksen johtajana työskennellyt Minna Sirnö.
Teatterinjohtajana KOM-teatterissa työskennellyt Juho Milonoff haluaa tiedotteen mukaan keskittyä taiteelliseen työhönsä teatterin ensemblen näyttelijänä ja ohjelmistotoimikunnan jäsenenä.