Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Handelsbankenin Joensuun konttori suljetaan

Pankin asiakkaat siirtyvät Joensuusta Kuopioon.

Handelsbankenin valokirjaimet seinässä.
Handelsbankenin yt-neuvotteluissa on sovittu viiden konttorin sulkemisesta kokonaan. Kuvituskuva. Kuva: YLE / Anssi Leppänen
Tarja Laitinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Handelsbankenin Suomen toimintoja koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet Joensuun kannalta karusti.

Handelsbanken lopettaa Suomessa viisi konttoria, ja uudelleenorganisoi kahden muun toiminnan.

Pankki on päättänyt lopettaa Joensuun konttorin kokonaan.

Asiakkaat siirtyvät Handelsbankenin Kuopion konttoriin. Asiakkaat saavat lähipäivinä verkkopankkiviestin ja kirjeen, jossa annetaan ohjeet pankkiasioiden hoitamiseksi. Lopullisesti muutokset astuvat voimaan syksyn aikana.

Yt-neuvottelut johtavat koko maassa yli 20 ihmisen työn päättymiseen. Joensuun konttori on työllistänyt 6 ihmistä.

Pankki kertoo myös avaavansa 23 uuttaa työpaikkaa maakuntien kasvukeskuksiin ja pääkaupunkiseudulle.

Suosittelemme sinulle