Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Etäkoulun ruokakasseja jää noutamatta pahimmillaan sadoittain – ylijäämää lahjoitetaan ruoka-avulle

Kiteellä hämmentää kouluruokajakelun hävikki, jota on ollut jopa koululuokallisen verran. Pienessä kunnassa määrä on suuri.

ruokakassien jakoa
Joensuun Karsikon koululla pakattiin tänään yli 900 etäkoululaisen ruokakassit. Ruokakassien pakkaajina oli parikymmentä työntekijää. Kuva: Meri Remes / Yle
Meri Remes
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronaepidemian aikaiset etäkoulun kouluruokajakelut ovat olleet kysyttyjä, mutta niissä jakamatta jääneet ruokakassit ovat ihmetyttäneet sosiaalisessa mediassa. Kiteellä ruoka-annoksia on jäänyt yli jopa koululuokallisen verran. Se on paljon pienessä, noin kymmenen tuhannen asukkaan kunnassa.

Isommissa kunnissa ruokakasseja on jäänyt jakamatta jopa satoja.

– Ruokaa jää vaihteleva määrä, eniten jää erityisruokavalioita. Viime keskiviikkona tilatusta noin 5 200 kouluruokakassista noin 200 ei hakenut kassiaan, kertoo Joensuun kaupungin hyvinvointikoordinaattori Heini Lehikoinen.

Yle uutisoi aiemmin huhtikuun puolivälissä, että noin puolet kunnista järjestää etäopetuksessa oleville oppilaille kouluruokailun. Osa isoimmista kunnista on siirtynyt kouluruokailun tarjoamiseen vasta viime viikkoina. Esimerkiksi Tampereen kaupunki aloitti kouluruokajakelun maanantaina 18.4.

Hallitus päätti viime viikon keskiviikkona, että kouluihin palataan taas 14.5. Sitä ennen etäopiskelu ja kouluruokajakelut jatkuvat.

Joensuun kaupungin hyvinvointikoordinaattori Heini Lehikoinen.
Joensuun kaupungin hyvinvointikoordinaattori Heini Lehikoinen sanoo, että ruokakassijako on perheille tärkeä apu. Hakematta jääneet kassit ovat yllättäneet. Kuva: Meri Remes/Yle

"Hävikkiä syntyy äkkiä"

Kuopion kaupungin koulujen kouluruuasta vastaavan Servica Oy:n palvelujohtaja Sari Karttunen kertoo, että Kuopiossa jaetaan kerrallaan noin 3 500–4 500 lämmittämistä vaille valmista ruoka-annosta kerrallaan. Hävikkiä ei ole juuri syntynyt.

– Mutta jos perheessä on monta lasta ja nämä perheet jättävät ruuan noutamatta, hävikkiä syntyy äkkiä. Toivomme, ettei ruokaa tilattaisi varmuuden vuoksi vaan niin, että se oikeastikin haetaan, Karttunen sanoo.

Kuopioaiheisessa Facebook-ryhmässä vanhemmat muun muassa kritisoivat sitä, että kouluruokajakelu asettaa kauempana asuvat koululaiset eriarvoiseen asemaan kuin koulun läheisyydessä asuvat lapset ja vanhemmat. Ruokakassin hakematta jättämisen syynä saattaa olla joissakin tapauksissa esimerkiksi se, että vanhempi on töissä ja kouluun on kotoa 20 kilometrin matka.

Kuvassa on kouluruokajakelun einesruokaa.
Joensuussa ruokakassit sisältävät einesruokaa, sämpylöitä ja kurkkua. Kuva: Meri Remes/Yle

Oulun kaupungin Tilapalveluiden ateriapalvelupäällikkö Pauliina Värttö kertoo, että Oulun kouluissa jaetaan kaksi kertaa viikossa 10 000 eväspakettia. Paketissa on muun muassa yksittäispakattu pääruoka, hedelmiä ja keittoja.

– Hakematta jääneitä paketteja on häviävän vähän, joten kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Eväspakettijaon piirissä olevien lasten määrä on joka viikko kasvanut, Värttö sanoo.

Oulun Tilapalvelut lahjoittavat mahdollisesti yli jäävät eväspaketit pitkäaikaisille yhteistyökumppaneille, kuten Kenttätien palvelukeskukselle. Keskuksella asuu ja ruokailee muun muassa päihdeongelmaisia ihmisiä.

Hävikkiä lahjoitetaan ruoka-apujakeluun Tampereella ja Joensuussa

Ruokahävikkiä ei varsinaisesti ole Tampereen kaupungin kouluruokajakelussakaan lainkaan, sillä mikäli ruokaa on jäänyt, se on toimitettu ruoka-apua tarjoaville toimijoille.

Ruoka-annoksia on jäänyt Tampereella yli muutamasta ylijääneestä muutamaan sataan jakelupäivästä riippuen.

– Hakematta jäänyttä ruokaa on jaettu ruoka-avun kautta esimerkiksi sitä tarvitseville lapsiperheille, kertoo johtava ohjaaja Tommi Helevirta Tampereen kaupungilta.

Helevirran mukaan kouluruokajakelun piirissä on Tampereella lähes 8 500 oppilasta.

Kouluruokaa on lahjoitettu ruoka-avun piiriin myös Joensuussa.

– Ruokia pyritään pakkaamaan vain sen verran kuin niitä näyttää päivässä menevän ja ne einesruoka-annokset, jotka jäävät yli ja joissa päivämäärä riittää, käytetään seuraavassa jakelussa. Muut lahjoitetaan ruoka-apujakeluun, Heini Lehikoinen kertoo.

Kuvassa on kouluruokajakelu Joensuun Karsikon koululla.
Joensuun Karsikon koulun ruokajakeluhetki. Ruokakassien hakijoina on niin lasten vanhempia kuin lapsiakin. Kuva: Meri Remes/Yle

Kiteellä taas osa jakamatta ruuasta säilyy ja voidaan hyödyntää myöhemmin. Kiteen ruokakassissa on myös valmiita ruoka-annoksia, joita käytetään myöhemmin muualla ruokapalveluiden kohteessa.

– Kassiin on sisältynyt esimerkiksi tuore kotimainen kurkku. Se säilyy pitkään, ruokapalveluiden päällikkö Jaana Kuittinen Kiteeltä sanoo.

Sanktioita ei ole, mutta vanhempiin ollaan yhteydessä

Tampereella, Kiteellä, Kuopiossa, Oulussa ja Joensuussa ei ole päädytty noutokieltoihin tai muihin sanktioihin, vaikka kouluruuan haku olisi joskus jätetty tekemättä tai unohdettu. Sen sijaan esimerkiksi Joensuussa on korostettu, että ruuan haun voi tehdä joku muukin kuin lapsen vanhempi. Naapuri tai sukulainen voi esimerkiksi Joensuussa sovitusti noutaa lounaan vanhemman puolesta.

Lisäksi kunnat ovat ottaneet yhteyttä niihin vanhempiin, jotka ovat jättäneet ruuan toistuvasti hakematta. Vanhemmilta kysytään muun muassa, halutaanko ruokatilaus perua.

Peruskoulujen lähiopetukseen palataan taas 14.5. Siitä lähtien myös kouluruokailu tapahtuu kouluilla. Kouluruokailu vaatii lähiopetuksessakin erityisjärjestelyjä koronaepidemian vuoksi.

Millaisia ajatuksia noutamatta jääneet kouluruokakassit herättävät? Keskustele aiheesta alla. Keskustelu on auki 8.5. klo 23.00 saakka.

Korjaus 7.5. klo 13.36: Kiteen kouluruokajakelun ylijäämät eivät joudu siivous-ja ruokapalveluiden päällikön mukaan hävikkiin, kuten aiemmin tekstissä mainittiin. Ylijäämät pystytään sen sijaan hyödyntämään muualla ruokapalveluissa.

Lue lisää:

Heinola toimittaa ruokakassit kaukana noutopisteistä asuville koululaisille

Keskustan valtuustoryhmä: Etäopetuksessa olevien koululaisten ruoanjakelua pitää muuttaa Kuopiossa

Suosittelemme sinulle