Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomalaisfirmat tylyinä: Koronan aiheuttama talouskriisi hoidettu surkeasti – epidemian hoidossa muutoin pärjätty hyvin

Kauppakamarien kyselyn mukaan yritykset katsovat hallituksen onnistuneen koronaepidemian hoidossa muutoin hyvin, mutta sitä seuranneen talouskriisin hoidossa on pärjätty huonosti.

Miten hallitus on onnistunut koronaepidemian aiheuttaman talouskriisin hoidossa?
Kuva: Samuli Huttunen / Yle
Jari Järvinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalaisfirmat arvioivat hallituksen onnistuneen koronaepidemian hoidossa yleisesti ottaen varsin hyvin. Kauppakamarien kyselystä selviää, että peräti 78 prosenttia yrityksistä pitää hallituksen toimia melko tai erittäin hyvänä yleisessä koronaepidemian hoitamisessa.

Sen sijaan yritykset näkevät hallituksen pääosin onnistuneen huonosti koronatoimiin liittyvän talouskriisin hoidossa. Valtaosa eli 55 prosenttia yrityksistä kokee, että hallitus on hoitanut talouskriisiä melko tai erittäin huonosti.

Kauppakamarien kysely tehtiin toukokuun alussa. Kyselyyn vastasi noin 2 500 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi pitää kyselyn tulosta vakavana viestinä hallitukselle, joka pohtii kriisin talousvaikutuksia ja siitä selviämistä.

– Samat yritykset, jotka ovat tyytyväisiä hallituksen toimiin epidemian hoitamisessa, ovat tyytymättömiä epidemian aiheuttaman talouskriisin hoitoon, Romakkaniemi sanoo.

Hän huomauttaa, että kyse on suomalaisten työpaikoista, joita nyt menetetään kymmeniä tuhansia turhaan.

Kyselyn mukaan peräti 80 prosenttia majoitus- ja ravitsemustoiminnan firmoista on sitä mieltä, että hallitus on onnistunut talouskriisin hoidossa melko tai erittäin huonosti.

Miten hallitus on onnistunut koronaepidemian hoidossa?
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Romakkaniemi korostaa, että yritykset eivät ole vain tyytymättömiä hallituksen toimiin, vaan antavat myös ruusuja epidemian yleiseen hoitoon.

– Hallitusta ei moitita vain haukkumisen vuoksi. Yritykset vain todellakin kokevat joutuneensa ahdinkoon hallituksen toistaiseksi liian vähäisten talouspoliittisten toimien takia. Vielä voi parantaa juoksua, mutta sen aika on viimeistään nyt”, Romakkaniemi sanoo.

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Mauri Kotamäen mukaan yrityskentän tilanne on kyselyn perusteella nyt vaikea, mutta vakaa.

– Edelleenkin isompi osa yrityksistä näkee liikevaihdon heikkenevän lähitulevaisuudessa verrattuna siihen, kuinka monella liiketoiminta tähän mennessä on jo heikentynyt, Kotamäki sanoo.

Kotamäen mukaan hallituksen mahdollisimman selkeä ja läpinäkyvä tiedotuslinja olisi nyt, jos koskaan tärkeää.

– Epävarmuus on myrkkyä liiketoiminnalle. Jos hallitus pystyisi olemaan selkeä ja läpinäkyvä aikeissaan, auttaisi se yrityksiä suunnittelemaan paremmin tulevaisuuttaan, Kotamäki sanoo.

Keskuskauppakamari haluaisikin hallitukselta selkeitä, isoja ja vaikuttavia päätöksiä nopeasti.

Suosittelemme