Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tyytyväisimpiä elämäänsä ovat Inkeri Johanssonin kaltaiset yli 60-vuotiaat – ainekset onneen ovat terveys, tasainen elämä ja itsensä hyväksyminen

Tutkimusten perusteella tyytyväisyys elämään ja onnellisuus lisääntyvät iän myötä.

Inkeri Johansson istuu talonsa seinustalla ja katsoo kameraan.
Rovaniemeläinen Inkeri Johansson kuuluu kaikkein onnellisimpiin suomalaisiin: Ylen teettämän tutkimuksen perusteella tyytyväisimpiä elämäänsä ovat yli 60-vuotiaat. Kuva: Annu Passoja / Yle
Antti Heikinmatti
Avaa Yle-sovelluksessa

Yle kysyi suomalaisilta, mikä meille on tärkeää, mistä haaveilemme ja kuinka tyytyväisiä me olemme omaan elämäämme. Kyselyn perusteella olemme onnellinen kansa, mutta kaikkein tyytyväisimpiä elämäänsä ovat yli 60-vuotiaat.

Rovaniemeläistä Inkeri Johanssonia, 66, tulos ei yllätä.

– Kun ajattelee omaa elämäänsä, aika tasaista tämä on ja tasainen elämä on onnellista elämää, Johansson pohtii.

Myös monilla Inkeri Johanssonin ikätovereilla elämän vakaus on onnellisuutta lisäävä asia.

Hyvään elämään kuuluu pitkäjänteinen ennakoitavuus. Toiveet ja puitteet ovat tasapainossa.

Mies, 61

Erittäin tyytyväisiä omaan elämäänsä on kyselyyn vastanneista yli 60-vuotiaista miehistä 25 ja naisista 24 prosenttia. Jutun sitaatit ovat kyselyyn osallistujien vastauksia kysymykseen hyvän elämän edellytyksistä.

Tulos noudattelee kansainvälisten ja kotimaisten onnellisuustutkimusten tuloksia.

Tosin edellisvuonna Ylelle tehdyssä vastaavassa kyselyssä tyytyväisimpiä olivat nuoret miehet. Nyt heidän tyytyväisyytensä oli kyselyssä selvästi alhaisempi ja samaa luokkaa kuin samanikäisillä naisilla.

Tyytyväisimpiä ovat nuoret ja vanhat

Pitkään tyytyväisyysmittauksia tehneen Diakonia-ammattikorkeakoulun dosentti Sakari Kainulaisen mielestä tutkimustulos ei ole mikään yllätys: ihminen on usein tyytyväisimmillään parikymppisenä ja uudelleen työelämästä päästyään.

Syitä on monia.

– Työpaineiden helpottuminen on yksi asia, aletaan olla velattomia ja fyysinen kunto kuitenkin on kuin nuoremmilla.

Gerontologian tutkimuskeskuksen ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimusjohtaja Katja Kokko muistuttaa kuitenkin, että yksilölliset erot ovat suuria.

Pitkittäistutkimusten perusteella on huomattu, että ne, jotka ovat onnistuneet tekemään mielen hyvinvointia tukevia elämänvalintoja ovat onnellisempia myös myöhemmissä ikävaiheissa.

– Jos jotain olisi aistittavissa niin se, että keskiaikuisuudesta kohti ikääntyneisyyttä mielen hyvinvointi paranee. Valintojen vaikutus kumuloituu, Kokko sanoo.

Ole itsesi kanssa sinut

Pelkkä vanheneminen ei siis ennusta välttämättä tyytyväisyyden lisääntymistä. Ikä tuo kuitenkin kykyä arvioida omaa asemaansa suhteessa maailmaan, olla sinut itsensä kanssa.

Tämä näkyi myös kyselytutkimuksen vastauksista.

Ei elä ristiriidassa itsensä kanssa, löytää merkitystä omille teoilleen.

Mies, 64

Hyvinvointi ja onni ovat myyntivaltteja, joilla kaupataan melkein mitä vain. Katja Kokon mielestä määrittely jää kuitenkin usein ohueksi.

– Onnellisuus ja tyytyväisyys ei ole kaikki: oman itsensä löytäminen ja merkityksellisyyden kokeminen on myös tärkeää mielen hyvinvoinnin kannalta, Kokko muistuttaa.

Inkeri Johanssonille oma juttu ovat kielet. Jäätyään eläkkeelle erityisopettajan töistä hän on ryhtynyt opettamaan espanjaa kansalaisopistossa. Lisäksi hän opiskelee italiaa.

– Jollain tavoin rajojen koetteleminen on tärkeää. Siitä tulee hyvä olo, kun huomaa että minähän opin tässä koko ajan.

Inkeri Johansson istuu kotipihassaan
Inkeri Johanssonin mukaan matkustelu maailmalla on auttanut näkemään ne monet pienet asiat, joista voi olla onnellinen. Kuva: Annu Passoja / Yle

Älä vertaile muihin

Katja Kokon mukaan kyselytutkimuksissa on havaittu, että ihmiset arvioivat senhetkistä onnellisuuttaan suhteessa ikäryhmäänsä ja omaan aiempaan elämäänsä.

Hyvä terveys ja usko tulevaisuuteen, unohtaen menneet ikävät asiat.

Mies, 62

Kyky luopua jatkuvasta vertailusta toisiin ja ympäristöön onkin ehkä yksi neuvo, jonka voi ottaa onnellisilta kuusikymppisiltä.

– Vähän päälle nelikymppisenä vastuu itsestä ja omasta onnesta alkoi tulla voimakkaammin esille. Silloin alkoi kirkastua, että vastuu siitä on minulla, pohtii Inkeri Johansson.

Katja Kokon mielestä tässä voi piillä yksi ikäihmisten tyytyväisyyden syistä.

– Iäkkäiden hyvinvointia voi selittää myös se, että he osaavat nuorempia paremmin kontrolloida esimerkiksi vuorovaikutussuhteitaan niin, että se tukee omaa hyvinvointia, Kokko sanoo.

Raha ei ratkaise, mutta hyvä sitä on olla

Toimeentulo ja taloudellinen turvallisuus nousee esiin monissa vastauksissa, mutta menestys ei tämänkään tutkimuksen perusteella ole asia, jota suomalaiset haikailisivat.

Hyvä terveys, asunto, rahaa jokapäiväiseen elämään.

Nainen, 63

Meille riittää siis se, että rahaa on sen verran ettei siitä ole päivittäistä huolta, ja työuran nousujohteisuuden asemesta tavoiteltavampaa on uran pituus ja varmuus. Myös kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, ettei raha ratkaise onnellisuutta.

– Tulotaso selittää tyytyväisyyttä, mutta se on todettu kansainvälisesti, että jossain vaiheessa tulee raja jonka jälkeen onnellisuus ei lisäänny, dosentti Sakari Kainulainen sanoo.

Två personer håller varandra i hand.
Rakkaus ja parisuhde ovat erityisen tärkeitä 30–44 -vuotiaille naisille ja yli 60-vuotiaille miehille. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Pidä huolta terveydestä

Ikäryhmistä riippumatta hyvän elämän edellytykset ovat melko yhteneväiset: oma ja läheisten terveys, toimeentulo ja turvallisuus nousevat useimmissa vastauksissa esiin.

Terveys on kaikille ykkönen, mutta mainintana se on aivan ensimmäisenä useammin ikäihmisillä kuin nuorimmilla.

Työpaikka, koti, terveys ja parisuhde kunnossa.

Nainen, 44

Koti, rakkaita, perhe, harrastus, terveys, kaveri.

Mies, 17

Toisaalta tutkimuksessa näkyy myös se, että terveysasiat ovat myös huolista päällimmäisinä niin yli 60-vuotiailla kuin muillakin vastaajilla.

Omasta terveydestä ollaan selvästi enemmän huolissaan kuin esimerkiksi yksinäisyydestä: esimerkiksi yli 60-vuotiaista naisista terveydestä kertoi olevansa erittäin huolissaan joka neljäs, yksinäisyydestä vain yhdeksän prosenttia vastaajista.

Inkeri Johansson näkee, että sairauksia tulee iän myötä joka tapauksessa. Tärkeintä on, että ne eivät estäisi elämästä täysipainoisesti.

– Läheisten osalta tietysti toivoisi, että hekin pysyisivät terveenä. Pysyisi sillä tavalla terveenä, että elämä olisi elämisen makuista, Johansson toivoo.

7.5. kello 8.44 Korjattu Sakari Kainulaisen titteli.

Mikä on hyvän elämän tärkein edellytys? Osallistu keskusteluun perjantaihin kello 23 asti.

Lue myös:

Suomi on maailman onnellisin maa, ja se ärsyttää osaa meistä suunnattomasti – mitä se kertoo meistä?

Suosittelemme sinulle