Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Mihin katosivat koululaisten ruokarahat? Ruokailijoiden määrä romahti, mutta Helsinki maksaa lounasjäteille satoja tuhansia euroja hyvitystä

Omalle liikelaitokselleen Helsinki maksaa normaalia kuukausihintaa poikkeusajalta. Kaupunki maksaa säästyneillä rahoilla myös hyvitystä lounasjäteille, kuten Sodexolle, Palmialle ja Compass Groupille.

Kouluruoka-annos.
Vain neljäsosa koululaisista noutaa lämmitettävän kouluruuan poikkeusolojen aikana. Päivän kasvisruoka-annos sisältää keiton, leivän ja hedelmän. Kuva: Elina Jämsén / Yle
Elina Jämsén
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsinki ei aio maksaa lapsille tai perheille etäopetuksen aikana säästyneitä kouluruokarahoja.

Sen sijaan kaupunki maksaa ruokia valmistavalle omalle liikelaitokselleen täysimääräisen hinnan, vaikka ruokailijoiden määrä on romahtanut.

Kaupunki maksaa myös lähes kolmanneksen normaalista kuukausimaksusta jättimäisille ruokafirmoille hyvitystä, vaikka koululaiset eivät todellisuudessa aterioita söisikään.

Säästyneillä rahoilla kustannetaan myös muita koronan aiheuttamia menoja ja niillä tuetaan muun muassa yksityisen päivähoidon järjestäjiä.

Paljonko rahaa säästyy, kun koululaiset lakkasivat syömästä kouluruokaa?

Ruokailijoiden määrä romahti kertaheitolla, kun kymmenet tuhannet peruskoululaiset lakkasivat syömästä kouluruokaa, kun koulut suljettiin 15. maaliskuuta.

Helsinki kertoo keskimääräiseksi kouluaterian hinnaksi kaksi euroa. Kouluruokaan on budjetoitu 24 miljoonaa vuodessa.

Kaupungin peruskouluissa on 44 200 lasta. Jos he kaikki olisivat syöneet normaalisti kaksi kuukautta kouluruokaa, ruokaan olisi huvennut miljoonia euroja.

Poikkeusoloissa ensimmäisen kuuden viikon aikana ruokailijoita oli kaupungin antamien lukujen mukaan 1 500. Viimeisen kahden viikon aikana heitä on 10 200, joista 9 000 syö annospakattua noutoruokaa. Noutoruoka on kaupungin ja ruuan valmistajien mukaan kalliimpaa kuin koulussa tarjottava ruoka. Ne eivät kuitenkaan osaa kertoa, kuinka paljon kalliimpaa se on.

Hyvin karkealla laskelmalla säästöä olisi ruokailijoiden määrän romahdettua pitänyt syntyä miljoonia euroja.

Helsingin kaupungilta kuitenkin kerrotaan Ylelle, että säästöä arvioidaan syntyvän poikkeusaikana kouluruokailusta vai noin 600 000 euroa.

Mistä johtuu, että summa on pienempi kuin voisi äkkiseltään olettaa? Mihin oletetut, säästetyt miljoonat katoavat?

Eivät ainakaan lasten suihin. Se selvisi, kun Yle alkoi selvittää soppaa.

Asian tekee merkittäväksi se, että lain mukaan kaikilla opetukseen osallistuvilla on oikeus täysipainoiseen, maksuttomaan ateriaan. Poikkeusoloissa valmiuslainsäädäntö antaa opetuksen järjestäjille hieman armoa ruokailun järjestämisessä.

– Poikkeusolojen aikana kouluruokailua on velvollisuus järjestää siinä laajuudessa kuin se on mahdollista toteuttaa, sanoo eduskunnan oikeusasiamiehensihteeri Kristiina Kouros.

Eduskunnan sivistyslakivaliokunta on kuitenkin painottanut valmiuslakia säädettäessä, että kouluruokailu ja oppilashuolto järjestettäisiin mahdollisimman kattavasti poikkeusoloissa.

Helsinkiläislapset saivat noutolounaan vasta kuuden viikon odottelun jälkeen – takautuvasti ruokarahoja ei makseta

Kun koulut menivät kiinni, Helsinki halusi tarjota kaikille koululaisille poikkeusoloissa lämpimän aterian. Aluksi se tarjosi etäopiskelijoille mahdollisuutta käydä kouluilla syömässä. Lähiopetuksessa olevien lisäksi lounaalla kävi vain muutama sata koululaista.

Noutolounaan järjestämisessä kaupungilta kului lähes kuusi viikkoa aikaa. Lämmitettäviä, yksittäispakattuja annoksia alettiin jakaa vasta 24. huhtikuuta.

Helsinki ei kuitenkaan aio maksaa takautuvasti ruokarahoja etäopetuksessa olevien koululaisten perheille esimerkiksi maksusitoumuksina ruokakauppaan, kuten jotkut kunnat ovat tehneet.

Esimerkiksi Varkaudessa, Joroisissa jaVirolahdella koululaisen huoltajat ovat voineet ostaa kaupasta ruokaa kolmella tai jopa neljällä eurolla päivässä lasta kohden takautuvasti 18.3. eli siitä lähtien, kun koulut menivät kiinni.

Jos Helsinki maksaisi koululaisille ruokarahaa vaikkapa tuolta kuudelta viikolta, jolloin ei noutolounaita jaettu, se tekisi 60 euroa lasta kohden. Tuollainen raha ruokaan voi olla monelle perheelle hyvinkin merkittävä. Varsinkin, jos perheessä on monta koululaista.

– Maksusitoumus eli ateriakorvaus on päätetty tarjota vain erityiskuljetuksen piirissä oleville oppilaille. Muuten olemme halunneet tarjota ruoan, kirjoittaa Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen sähköpostissa.

Hän perustelee päätöstä myös sillä, että maksusitoumuksella hankitut ruuat eivät välttämättä menisi aina juuri koululaisten ruokiin.

Kouluruoka-annos.
Helsingissä kaikkiin ruoka-annoksiin kuuluu yksi lisuke. Poikkeusajan noutoannoksissa se on yleensä tomaatti, omena, appelsiini tai kurkkupala. Leivän saa mukaansa vain keiton kanssa. Kuva: Elina Jämsén / Yle

Kaupungin omalle liikelaitokselle rahaa virtaa samaan malliin kuin aiemmin, vaikka ruokailijoiden määrä on romahtanut

Kaupungin laskujen mukaan säästöä peruskoululaisten ruokakuluissa poikkeusaikana tulisi 600 000 euroa.

Helsingin kaupunki ei kerro millaisella laskutoimituksella tuo yli puolen miljoonan summa on saatu.

Lukuisten sähköpostien ja kyselyiden jälkeen kävi ilmi, että kaupunki maksaa omalle liikelaitokselleen samaa korvausta ruuista kuin se maksaisi normaalistikin, vaikka ruokailijoita on murto-osa normaalimäärästä.

– Palvelukeskus Helsinki saa saman summan kuin normaalioloissa. Se kuitenkin pitää keittiöt auki kouluilla, jotta lähiopiskelussa olevat lapset voivat saada kouluruuan koululta. Lisäksi etäopiskelijoiden noutoannosten kustannukset katetaan samalla summalla, kirjoittaa toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

Normaalisti Palvelukeskus Helsingin keittämiä ruokia syödään yli 130 peruskoulussa. Annoksia tehdään kuusi miljoonaa vuodessa. Poikkeusaikana Palvelukeskus tarjoaa ruokaa noin viidessäkymmenessä koulussa ja yli viidessäkymmenessä noutoruokapaikassa.

– Noutoruoka-ateria maksaa enemmän kuin normaali koulussa tarjottava ateria. Pakkausmateriaalit, annosten jakoon ja pakkaamiseen käytettävä työ, kuljetukset, tuotanto eri paikassa kuin normaalisti ja aterian sisältö vaikuttavat hintaan ja lisäävät kustannuksia, Pohjolainen sanoo.

Noutoruoka on kaupungin mukaan kalliimpaa, mutta kuinka paljon enemmän noutoruoka maksaa? Sitä eivät osaa toimialajohtaja eikä Palvelukeskus kertoa.

– Juuri nyt ei ole vielä antaa tarkkaa lukua per annos, koska Palvelukeskus Helsingin kustannukset sisältyvät heidän normaaliin kuukausilaskutukseen ja emme vielä tiedä tarkkaa annoshintaa, selittää Pohjolainen.

Kaupungin omistaman Palvelukeskuksen kehystarkastuksessa huomioidaan loppuvuonna toteutuneet oppilasmäärät, joiden mukaan tarkat summat lasketaan. Kehystarkastus tehdään lokakuussa, jolloin myös noutoaterioiden hinta paljastuu.

Palvelukeskus Helsingistä kerrotaan, että se ei ole lomauttanut ruokalahenkilökuntaansa ruokailijamäärien vähentymisen vuoksi.

Helsinki maksaa lounasjäteille satojen tuhansien hyvityksiä koululaisten ruokarahoilla: "Me maksamme niille, että ne eivät mene konkurssiin"

Sen lisäksi, että laskutus juoksee Palvelukeskus Helsingille normaalisti, kaupunki maksaa lasten ruokailuun normaalisti kuluvista rahoista puoli miljoonaa euroa ostopalveluyrityksille riippumatta siitä, montako ruoka-annosta ne valmistavat.

Tätä satojen tuhansien eurojen arvoista hyvitystä saavat seuraavat jättiyritykset: lähes 120 miljoonan liikevaihdolla koko Etelä-Suomessa Hämeenlinnaa myöten operoiva Helsingin kaupungin omistama Palmia, Pohjoismaiden suurinta lounasruokabisnestä pyörittävä miljardibisnes Compass Group, jonka lounaspalveluita tuotettiin aiemmin nimillä Fazer tai Amica, sekä ranskalainen 22 miljardin liikevaihdolla maailmanlaajuisesti toimiva Sodexo.

Nämä yritykset ovat kaupunginvaltuuston kilpailuttamia ja ne myyvät kymmenille peruskouluille ruokaa. Yritysten normaalikuukausimaksusta maksetaan lähes kolmannes riippumatta siitä, montako annosta ruokaa ne tekevät.

– Kaupunki on linjannut, että palvelun tuottajille kompensoidaan toimintaa, että ne eivät mene konkurssiin tai että he eivät pystyisi järjestämään uudelleen ruokailua, kun kouluruokailu alkaa, Pohjolainen sanoo.

Kaupungin linjauksella Pohjolainen viittaa kaupungin koronakoordinaatiotyöryhmän päätökseen perustuvaan kaupungin kanslian päätökseen.

– Me maksamme palveluntuottajille ruokailijamäärästä riippumatta 32 prosenttia normaalista kuukausilaskutuksesta ja sen lisäksi syödyt ateriat. Eli me maksamme heille jotakin, koska heillä on menoja koko ajan, vaikka ruokailijoita ei ole.

Tarkoittaako tämä sitä, että yrityksille maksetaan rahoja, jotka kuuluisivat lasten ruokailuun? Ja kuten todettua, osa kunnista maksaa jälkikäteenkin ruokarahat lapsille.

Maksetaanko siis yrityksille eräänlaista yritystukea lasten ruokarahoilla? Maksaako Helsinki yrityksille siitä, että yritysten työntekijät saavat pitää paikkansa koululaisten kustannuksella?

Toimialajohtajan vastaus on lyhyt ja ympäripyöreä.

– Kouluruokailu on järjestetty hyvin eri tavalla eri kunnissa. Palveluntuottajilta täytyy tiedustella lomautuksista, niistä en ihan tarkkaan tiedä.

Yrityksiltä kuitenkin heruu hyvin vähän tietoa koronan ja kouluruokailun vähentymisen vaikutuksista.

Palmiasta vastataan, että se on joutunut lomauttamaan työntekijöitä koronan takia Helsingin kaupungin peruskoulujen toimipisteissä.

Sodexolta sanotaan, että koronan aiheuttamilla poikkeusoloilla on ollut luonnollisesti vaikutusta liiketoimintaan, mutta ei pelkästään kouluruokailun vähenemisen takia. Sodexo huolehtii vain yhden Helsingin peruskoulun ruokapalveluista.

Compass Groupista kerrotaan, että se on joutunutlomauttamaan suurimman osan ravintolahenkilökunnastaan kouluilta suhteuttaakseen toimintaansa asiakastarpeeseen.

Mitään varsinaista konkurssiuhkaa eivät yritykset mainitse aiheutuvan juuri helsinkiläisten kouluruokien vähenemisen vuoksi.

Mikään yrityksistä ei vastaa kysymykseen siitä kuinka paljon rahassa kaupungin maksama 32 prosentin hyvitys on. He sanovat sen olevan liikesalaisuus.

Yritykset eivät myöskään kerro mikä on heidän hintansa normaalille kouluruoka-annokselle ja noutoruualle. Palmia ei tosin tarjoa noutoruokaa poikkeusoloissa ollenkaan.

Monen monituisen sähköpostiviestin jälkeen kaupungin toimialajohtaja Pohjolainen vastaa, että yrityksille maksettu hyvitys on yhteensä satoja tuhansia euroja.

– Hyvitys on karkeasti saman suuruinen kuin syntyvä säästökin eli reilun puolen miljoonan luokkaa. Säästössä on huomioitu myös syntyvät lisäkustannukset ruokailun erityisjärjestelyistä eli matematiikka ei ole ihan suoraviivaista.

Suoraviivaista matematiikka ei se ei totisesti ole.

Pohjolainen ei osaa sanoa miten suuri osuus milläkin yrityksellä lasten kouluruokailusta kaikkiaan tulee olemaan tänä vuonna.

– Kilpailutettujen palveluntuottajien osuus on kasvanut alkuvuonna ja se muuttuu vielä tämän vuoden aikana.

Kouluruoka-annos.
Etäkoululaiset ovat voineet noutaa luonaan koululta vasta poikkeusajan loppupuolella. Valittavana on ollut kotona erillisellä lautasella lämmitettävä kasvisruoka- tai sekaruoka-annos. Kuva: Elina Jämsén / Yle

Ruokarahoilla hyvitetään myös yksityistä päivähoitoa

Säästyneillä ruokarahoilla paikataan myös kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ammottavia aukkoja.

Tulomenetyksiä arvioidaan syntyvän noin 6,5 miljoonan euron edestä. Tästä 5,5 miljoonaa euroa on varhaiskasvatuksen menetettyjä asiakasmaksutuloja.

Ruokarahoilla kustannetaan Pohjolaisen mukaan myös saamatta jääneitä asiakasmaksuja sekä kompensoidaan yksityisen päivähoidon toimintaa.

Eli toisin sanoen korvataan rahalla yksityisen päivähoidon kustannuksia. Tällä hetkellä arvio on, että yksityisen varhaiskasvatuksen järjestäjille lisätuki olisi kaksi miljoonaa.

– Korvausta maksetaan enintään 289 euroa kuukaudessa lasta kohden. Tämä on kaupungin järjestämän varhaiskasvatuksen enimmäismäärä. Lisäksi hyvitetään kaupungin päiväkodeissa asiakasmaksuja poikkeusolojen ajan, Pohjolainen selventää.

Helsinki lopettaa noutoruuan tarjoilun, vaikka osa riskiryhmiin kuuluvista koululaisista jäisi kotiin lääkärintodistuksella

Helsingin kaupunki on ilmoittanut, ettei se ei jatka noutoruokien jakoa 14.5. alkaen, vaikka osa koululaisista jäisi kotiin jos he tai heidän perheenjäsenensä kuuluisivat riskiryhmään.

Jos koululaisten oppivelvollisuus kuitenkin yhä jatkuu, maksuton ruokailu kuuluu lain mukaan kaikille perusopetukseen osallistuville.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta ei oteta vielä kantaa pitäisikö kotiin jääville järjestää ruokailumahdollisuus.

Kansliasta todetaan, että laki kouluruokailun järjestämisestä on sama kuin ennen.

Vaikka peruskoululaisten noutoruokajakelu loppuu, ammattikoululaisille on ainakin Palvelukeskus Helsingin mukaan tulossa noutoruokakasseja jaettavaksi 18.5. alkaen.

Kaupunki on luvannut kertoa koronan koulujen avaamiseen liittyvistä erityisjärjestelyistä tänään 7.5.

Saivatko lapset lain mukaisen ruokansa etäopetuksen aikana?

Peruskoululaisten etäopetuksen aikana syntynyttä kouluruokasoppaa keitetään jatkossa myös eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa.

Siellä selvitetään, ovatko koululaiset saaneet lain mukaisen aterian poikkeusolojen aikana.

– Me tutkimme kouluruokailun järjestämisestä jo saapuneet ja mahdollisesti vielä saapuvat kantelut. Toistaiseksi selvityksiä on pyydetty viiteen kanteluun liittyen viidestä eri kunnasta eri puolilta Suomea, kirjoittaa sähköpostilla Kristiina Kouros eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta.

Osassa kanteluista on kyse siitä, että kouluruoan noutaminen ei koulukyyditysten lakkautusten vuoksi ole oppilaalle mahdollista. Osassa kyse on siitä, että kouluruokailun saaminen on edellyttänyt asiointia sosiaalitoimessa, kertoo Kouros.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies tutkii lisäksi oma-aloitteisesti etäopetuksessa olevien perusopetuksen oppilaiden kouluruokailun toteutumisen poikkeusolojen aikana.

Opetus- ja kulttuuriministeriön on annettava selvitys kesäkuun puoleen väliin mennessä siitä, miten se on ohjeistanut kuntia kouluruokailun järjestämisessä ja esiin tulleista ongelmista.

Lue lisää:

Kouluruokailun järjestämisessä isoja eroja: yksille rahaa, toisille eineksiä, osalle ei mitään – Opetusministeri vetoaa kuntiin tilanteen korjaamiseksi

Virolahti alkaa maksaa ruokakorvausta etäopetuksessa oleville oppilaille – kunta tekee maksusitoumuksen ruokakauppaan

Kysely: Lähes puolet kunnista järjestää kouluruokailua kaikille – yleisin muoto kylmä ateria

Nyt kunnat tarjoavat noutoruokaa myös etäoppilaille – tarve yllätti pikkukaupungin: "Kertoo siitä, että perheet ovat kovilla"

Oikeusasiamiehelle tulvii kanteluita poikkeusoloista – Yli sata kantelua liikkumisrajoituksista, yo-tutkinnon siirrosta sekä kouluruuasta

Keskustelu on auki perjantaihin kello 23.00:een asti.

Suosittelemme