Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kemijärvi kasvattaa omistustaan Boreal Bioref oy:ssä

Kemijärvi kuittaa Boreal Bioref oy:lle antamansa pääomalainan ja sen korot yhtiön osakkeilla. Näin Kemijärven kehitys oy nostaa nykyistä 11 % omistustaan yhtiöstä.

Kemijärven kaupungintalo
Kemijärven kaupungintalo. Ison ikkunan takana on valtuustosali. Kuva: Sauli Antikainen / Yle
Vesa Vaarama
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaupungin omistama Kemijärven kehitys osakeyhtiö on antanut Boreal Bioref osakeyhtiölle pääomalainaa 350 000 euroa ja lisäksi korkosaatavia Biorefilta on vajaa 500 000 euroa. Laina olisi erääntynyt maksettavaksi kesäkuussa.

Kemijärven kaupunginhallitus ohjeisti jo kokouksessaan 30. maaliskuuta Kemijärven Kehitys oy:tä hyväksymään pääomalainaehtoisen velkakirjan ja lainasta syntyneiden korkojen konvertoinnin Boreal Bioref Oy:n osakkeiksi. Maanantaisessa kokouksessaan kaupunginhallitus vielä tarkensi ohjeistustaan Kemijärven kehitys oy:n yhtiökokousta varten.

Boreal Bioref osakeyhtiö kamppailee talousvaikeuksissa. Se on tehnyt parina viimeisenä vuonna yhteensä 360 000 euroa tappiota ja sillä on vastuita pääomineen ja korkoineen lähes 8 miljoonaa euroa.

Kaupungin riskit eivät tule kasvamaan, vaikka laina muutetaan osakkeiksi.

– Me olemme alusta asti tienneet, että se 350 000 joka Kemijärven kehitys oy on ohjeistettu sijoittamaan Boreal bioref osakeyhtiöön on riskirahaa. Tämä on ollut tiedossa silloin 2016 ja se on ollut tiedossa nyt 2020. Mutta niiden tietojen pohjalta, mitä meillä kaupunginhallituksessa oli käytössä, ja meillä oli hyvät tiedot käytössä, niin kaupungin todellinen riski ei kasva, vakuuttaa Kemijärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lea Koskela.

Suosittelemme