Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jatkuva matkustaminen ei ole tervettä, ymmärsi matkabloggari Veera Papinoja, kun korona pysäytti lähes kaiken lentoliikenteen

Papinoja uskoo, että epidemian jälkeen matkustetaan lähemmäs, hitaammin ja vastuullisemmin.

Helsingin Sky Wheel heijastuu Veera Biancan aurinkolaseista.
Veera Papinojan mukaan äkkipysäytys on tehnyt myös hyvää, sillä hän on joutunut miettimään omia matkailuvalintojaan. Kuva: Nella Nuora / Yle
Simo Ortamo
Avaa Yle-sovelluksessa

Matkabloggaaja Veera Papinoja on itselleen oudossa tilanteessa. Hän ei ole vuosiin ollut näin pitkään kotona. Ulkomaanreissuja on yleensä ollut suunnilleen kerran kuussa.

Papinojan mukaan äkkipysäytys on tehnyt myös hyvää, sillä hän on joutunut miettimään omia matkailuvalintojaan.

– Olin jo ennen tätä tajunnut, että matkailutahtini ei ole kestävä, hän sanoo Ylen etähaastattelussa.

Kyse on sekä matkailun ympäristövaikutuksista että omasta terveydestä. Jatkuva lentäminen lämmittää ilmastoa. Oma hyvinvointi kärsii, kun reissuilla ei ehdi nukkua tarpeeksi tai syödä terveellisesti.

Papinoja on pohtinut myös vastuutaan bloggaajana. Hänen Veera Bianca -blogillaan on kymmeniä tuhansia lukijoita ja seuraajia.

– Jos teen matkan, tarkoittaako se sitä, että moni muukin tekee matkailupäätöksen? Aiheuttaako lentoni Bangkokiin myös 50 muun ihmisen lennot? Papinoja sanoo.

Veera Bianca istuu puistossa.
Veera Papinoja on kirjoittanut blogia työkseen vuodesta 2016 lähtien. Kuva: Nella Nuora / Yle

Kotimaanmatkailu on ruskea kastike, josta meidän tulisi nauttia, koska muuallekaan ei nyt pääse. Madventuresista tuttu reissulegenda Riku Rantala kertoo Takaisin Pasilaan -podcastissa parhaat vinkkinsä kotimaanmatkailuun.

Korona vei työn ja toimeentulon

Papinoja ei silti harkitse matkailun lopettamista kokonaan. Hän on yksi harvoista ammattimaisista matkabloggaajista Suomessa. Matkailu on hänelle ennen kaikkea työ.

Nyt työt ovat tosin katkolla. Kaikki vireillä olleet yhteistyömatkat esimerkiksi lentoyhtiöiden ja matkakohteiden kanssa peruttiin tai siirrettiin hamaan tulevaisuuteen, kun koronakriisi alkoi maaliskuun alussa.

– Ensimmäinen viikko oli pakokauhuviikko. Tuli fiilis, että kannattiko laittaa kaikki munat samaan koriin, Papinoja sanoo.

Veera Bianca kävelee keväisellä kadulla Helsingissä.
Keväälle suunnitellut ulkomaanmatkat vaihtuivat kävelyretkiin Helsingissä. Kuva: Nella Nuora / Yle

Pandemia seisautti matkailun lähes täysin. Kaikki maailman maat rajoittavat matkustusta jollain tavalla, ja työttömyys uhkaa ainakin sataa miljoonaa työntekijää eri puolilla maailmaa, kertoo YK:n turismijärjestö UNWTO.

Papiojan mielestä kriisi näyttää, millaisia vaikutuksia matkailulla on maailmassa. Lentomatkailun päästöt pienentyivät, mutta samalla monet köyhät maat jäävät täysin ilman turistien tuomia tuloja.

– Viestittelin Balille, jossa minulla on tuttuja eräässä perheessä. He kertoivat, että eivät enää tiedä mistä saisi ruokaa, ja yksi perheenjäsen on sairaalassa, Papinoja sanoo.

Papinoja kertoo olevansa itse paremmassa asemassa kuin moni muu samalla alalla. Hän osaa valokuvata, on markkinoinnin ammattilainen ja hänen blogillaan on suuret yleisöt.

Voisiko matkailusta tulla vastuullisempaa?

Vastuulliseen matkailuun erikoistuneen toimittajan Arna Grymin mukaan bloggaajat ovat pohtineet matkailun kestävyyttä paljon sen jälkeen, kun kansainvälinen ilmastopaneeli julkaisi synkän raporttinsa vuonna 2018.

Raportti ennusti vakavia seurauksia, jos ihmisten tuottamia hiilidioksidipäästöjä ei saada kuriin. Lentoliikenteen päästöistä alettiin puhua aiempaa vakavampaan sävyyn.

Grymin mukaan vielä muutama vuosi sitten bloggaajilla oli tapana vuoden lopussa listata kaikki vuoden matkakohteet. Tällaisia ei enää näy.

– En näe, että kukaan enää lähtisi retostelemaan matkojen määrällä, Grym sanoo Ylen etähaastattelussa.

Veera Bianca Uspenskin katedraalin edessä.
Veera Papinoja on ehtinyt tutustua paremmin kotikaupunkinsa Helsingin nähtävyyksiin. Taustalla Uspenskin katedraali. Kuva: Nella Nuora / Yle

Grym on itse mukana tekemässä vastuulliseen matkailuun keskittynyttä Tripsteri-verkkomediaa. Hänen mukaansa vastuullisuus ei tarkoita vain lentämisen välttelyä. Matkailu vaikuttaa myös matkakohteiden talouteen ja paikallisiin yhteisöihin.

Nämä vaikutukset voivat olla positiivisia, jos kaikki kantavat vastuunsa. Nyt koronakriisin aikaan sekä yrityksillä että turisteilla on aikaa pohtia oman toimintansa vaikutuksia.

Esimerkiksi matkailijan kannattaa tutustua matkakohteeseen mahdollisimman hyvin. Palveluja olisi hyvä ostaa yrityksiltä, jotka pitävät huolta ympäristöstä ja ovat reiluja työnantajia.

Grymin mukaan myös matkailija voittaa, koska vastuullisten yritysten palvelut ovat usein myös laadukkaita.

– Vastuullinen matkailu ei ole kurjuutta tai luopumista, mutta se vaatii pientä vaivannäköä, Grym sanoo.

Papinoja aikoo suosia paikallisia yrittäjiä

Veera Papinojan mukaan korona-aika on tuonut tasapainoa elämään. Hän ehtii syödä aamuisin puuroa, käydä lenkillä ja tutustua uusiin kotikulmiinsa Helsingin Katajannokalla.

Myös blogi on ottanut uutta suuntaa. Hyvinvointi, laihdutus ja sisustus saavat nyt entistä enemmän tilaa.

– Mutta on mulla edelleen matkabloggaajan identiteetti, enkä varmasti luovu siitä, Papinoja sanoo.

Avainnippu, käsidesi, aurinkolasit ja hattu Veera Biancan kädessä.
Käsidesillä ja kotiavaimilla on ollut tavallista enemmän käyttöä tänä keväänä. Kuva: Nella Nuora / Yle

Papinoja uskoo, että koronakriisi vahvistaa jo ennestään vahvoja trendejä matkailussa. Epidemian jälkeen matkustetaan lähemmäs, hitaammin ja vastuullisemmin.

Hänen mielestään lentämisessä ei ole mitään väärää, kun se on järkevin tapa päästä matkakohteeseen. Jatkossa hän suosii yhtiöitä, joilla on parhaat vastuullisuusohjelmat ja suorimmat lentoreitit. Ne kuormittavat vähiten ilmastoa.

Perillä hän pyrkii ostamaan palveluita pieniltä paikallisilta yrityksiltä.

Vielä Papinoja ei tiedä, minne ja milloin hän pääsee matkustamaan. Hänelle ei ole erityistä haavematkakohdetta mutta haluaisi nähdä rakkaita ystäviä, jotka asuvat eri puolilla maailmaa.

– Olen miettinyt sitä fiilistä, kun kävelee taas jollain lentokentällä ja vetää laukkuja perässään. Mutta nyt ei ole kiire mihinkään, Papinoja sanoo.

Veera Bianca ottaa aurinkoa puistossa.
Veera Papinoja uskoo, että koronakriisi vaikuttaa matkailuun vielä pitkään. Kuva: Nella Nuora / Yle

Keskustelu on avoinna 27.5. klo 23 asti.

Lue myös:

Koronakaranteeni yksin autiossa luksushotellissa – barcelonalaisessa hotellissa asuu insinööri, jonka tehtävänä on avata 1 400 hanaa

Vasta koronakriisin aikana muistin, että Viro on todellakin ulkomaa

Joko Keski- ja Etelä-Eurooppaan pääsee matkailemaan? Katso tästä suosittujen kohteiden suunnitelmat juuri nyt

Kysyimme, kuinka korona sotki kesälomasuunnitelmat – vastauksista paistaa pettymys: "Vapaudenpatsas vaihtuu Suomenlinnaan"

Suosittelemme sinulle