Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Palloliitto yrittää ajaa läpi keinoa, jolla katsomoon saisi kerralla yli 500 ihmistä paikalle – näin Veikkausliigan toimitusjohtaja kommentoi

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa ei myönnä eikä kiellä asiaa.

Timo Marjamaa
Timo Marjamaa korostaa Veikkausliigan seuraavan viranomaisten ohjeistusta, mutta jokainen katsoja olisi tarpeen katsomoissa. Kuva: Jarno Kuusinen / All Over Press
Markku Malinen,
Emma Hyyppä,
Henri Pitkänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jalkapallon Veikkausliiga kertoi keskiviikkona aloittavansa kautensa keskiviikkona 1. heinäkuuta. Aamupäivällä Kansallinen liiga kertoi aloituspotkun tapahtuvan lauantaina 13. kesäkuuta.

Urheilutapahtumissa saa olla paikalla kesäkuun alusta alkaen yli 50, mutta enintään 500 ihmistä. Yli 500 hengen yleisötapahtumia ei saa järjestää ainakaan ennen heinäkuun loppua.

Palloliitto pyrkii ajamaan viranomaisille läpi ajatusta, jossa stadionien katsomoja voisi lohkota niin, että jokaisessa osassa voisi olla enintään 500 ihmistä.

Liiton puheenjohtaja Ari Lahti vahvistaa, että käynnissä on selvitystyö siitä, onko katsomolohkojen eristäminen mahdollista. Tämä mahdollistaisi 500 henkilöä suurempien yleisöjen pääsyn stadionille jo heinäkuussa Veikkausliigan alusta alkaen.

– Pyritään keskustelemaan aluehallintoviranomaisten kanssa ja tietenkin valtionviranomaisten kanssa siitä, sallitaanko tällainen huolellisesti tehty katsomolohkojen eristäminen ja siten isompien yleisömäärien saaminen stadioneille. Se olisi meidän toive, mutta tässäkin tietenkin kuunnellaan viranomaisia, Lahti kertoo Yle Urheilulle puhelimitse.

Mahdollisten katsomolohkojen määrä riippuu Lahden mukaan muun muassa siitä, minkälaiset tilat stadionilla on katsojien eristämiseen. Palloliitto pohtii viranomaisten kanssa myös, kuinka ihmisten saapuminen stadionille saataisiin porrastettua järkevästi.

Jokainen katsoja on seuroille tärkeä

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa ei suoraan myönnä eikä kiellä Palloliiton tavoitetta.

– Me mukaudumme siihen, mikä on viranomaisten linjaus, mikä käytäntö on missäkin, mikä on mahdollisimman turvallista ja mitä voidaan tehdä. Tämä on se maailma tällä hetkellä, että rajoitteita on ja tilanne on epävarma. Niiden asioiden kanssa täytyy vain yrittää elää.

Marjamaan mukaan linjauksiin pyritään saamaan selvennyksiä.

– Sellaisia tietoja odotetaan viranomaisilta, että mitkä ovat tulkinnat mistäkin asiasta.

Veikkausliigan seurat ovat ajautuneet koronaviruspandemian takia talousvaikeuksiin, ja lomautuksia on ollut monissa seuroissa. Jokainen katsoja olisi tervetullut.

– Kaikki ottelutapahtumat, joissa voi olla ihmisiä, ovat totta kai seurojen pystyssäpysymisen kannalta äärimmäisen tärkeitä. Sen mukaan kuitenkin edetään, mitä viranomaisten puolelta päätetään ja mitä voimme tehdä. Terveys edellä tässä asiassa edetään.

Tietoa elokuun mahdollisista yleisörajoituksista odotetaan kesäkuun alussa. Veikkausliigassa toivotaan, että yli 500 hengen yleisötapahtumat olisivat sallittuja viimeistään silloin.

– Totta kai se olisi meille huomattavasti helpottavampi vaihtoehto, joka antaisi mahdollisuuksia. Se riippuu sitten ihan siitä, mitä viranomaiset sanovat ja missä koronatilanteen kanssa ollaan.

"Karttapiirroksia on tehty"

Kuopion Palloseurassa tieto mahdollisesta katsomolohkojen eristämisestä on otettu mielenkiinnolla vastaan. Seuran toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen huomasi nopeasti, etteivät erityisjärjestelyt synny aivan käden käänteessä.

– Kyllä me on alustavia suunnitelmia ja karttapiirroksia tehty. Esimerkiksi, että sisääntulot olisivat eri päädyistä eri aikaan, niin etteivät katsomonosat pääsisi kohtaamaan toisiaan, KuPSin toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen kertoo.

KuPSin kotistadionille pitäisi Heiskasen mukaan viedä siirrettäviä WC-koppeja ruuhkien välttämiseksi. Myös paikkoja käsien desinfioinnille lisättäisiin.

Heiskanen toivoo, että katsojamäärien mahdollisesta lisäämisestä linjataan mahdollisimman nopeasti, jotta kaikki jo tehty suunnittelutyö ei ole turhaa.

– Kysymyksessä on paitsi turvallisuus, mutta myös se, miten ihmiset kokee turvallisuuden. Auttaisikohan siihen, että esimerkiksi pääsylippuun sisältyisi hengityssuojain, jota voisi käyttää katsomossa? Monenlaisia ajatuksia on pyöritelty.

Päivitetty kello 15.54: Lisätty Ari Lahden kommentit.

Lisätty Jarmo Heiskasen kommentit kello 17.03.

Lue myös:

HIFK-kannattaja siirtäisi kausikortteja vuodella − SJK-fani pelkää, että vain rikkaat pääsevät katsomoihin: "Osa on ostanut viimeisillä rahoillaan"

Jalkapallon Kansallinen liiga käynnistyy 13. kesäkuuta, ylä- ja alaloppusarjat jäävät pois: "Jos joukkueessa on koronatartunta, peli siirretään varaviikonlopuille"

Veikkausliiga käynnistyy heinäkuun alussa – tavoite pelata samoin kuin viime vuonna

Kommentti: Palloilusarjojen jatkumiseen liittyy yksi oleellinen kysymys, johon kukaan ei osaa vastata

Marko Yrjövuoren nykyinen sopimuskumppani aloitti selvityksen – aikaisempi pesti FC Interissä kesti muutaman kuukauden: "Hyvin hän hoiti työnsä"

Palloliitto ohjeisti seuroja pienryhmäharjoitteluun: "Palloja käsitellään lähtökohtaisesti vain jaloin"

Suosittelemme sinulle