Mitäköhän tästäkin tulee?
Muistan ajatelleeni niin, kun koulut suljettiin ja lapset siirtyivät etäkouluun.
Nyt kun koulut on taas avattu, täytyy sanoa: Kiitos opettajat!
Meillä yksi alakoululainen aloitti joka päivä etäkoulun kello yhdeksältä.
Luokka kokoontui yhteiseen videopuheluun, jossa keskusteltiin sekä jaettiin ja tehtiin tehtäviä.
Videopuhelun jälkeen sai puurtaa koulutöitä omaan tahtiin.
Välillä lapsi tuli näyttämään, mitä oli tehnyt.
“Tarvitsetko apua”, kysymykseen vastaus oli yleensä ei.
Ja viesti isälle oli, että nyt teen tehtäviä, ei tarvitse tulla häiritsemään. (Toki välillä omat työni keskeytyivät kysymykseen, saako syödä välipalaa, vaikka moneen kertaan painotin, että nyt ei saa häiritä, teen videopuhelulla haastattelua televisioon.)
Minut etäopiskelu hämmästytti monipuolisuudellaan.
Joitain tehtäviä tehtiin kaverien kanssa yhdessä kännykän kautta keskustellen, osaan keskityttiin hiljaisuudessa.
Esimerkiksi matikantehtävät laskettiin yksin hääräten, mutta moni muu tunti oli kekseliäisyydessään hieno.
Kuvataiteentunnilla osallistuttiin taide-meemi-haasteeseen. Oppilaat siis etsivät netistä jonkun klassikkotaideteoksen, jonka he toistivat itse valokuvaksi.
Äidinkielentunnilla pidettiin päiväkirjaa ja näyteltiin, tai siis esitettiin näytelmää videopuhelun välityksellä.
Iltapäivisin opettaja kokosi lapset videopuheluun ja luki heille ääneen.
Opettajan läsnäolo etänä toi turvallisuutta, jämäkkyyttä ja jatkuvuutta.
Vanhemman näkökulmasta luokkahenki oli etänä tiivis.
Opettajat sovelsivat käsissä olevia välineitä ja mahdollisuuksia. Liikuntatunnit kännykän urheilua mittaavilla sovelluksilla tai luonnosta kukkien kuvia keräten, yhteiskuntaopintunnit viemärin hajulukkoja siivoten tai pitkät kirjoitustehtävät olivat sekä mielekästä että opettavaista.
Oliko opettajilla jokin salainen tietokanta, jossa he jakoivat ideoita?
Miten he tämän tekivät?
Soitin opettajalle ja kysyin.
“Jokainen opettaja joutuu aika paljon itse miettimään asioita. On joutunut jäsentämään elämää, opetusta ja oppimista uudella tavalla”, opettaja totesi.
Eli yleisiä ohjeita ei ollut.
Opettaja sanoi itse olevansa vanhanaikainen kynä ja paperi -mies, joka joutui opettelemaan uutta. Koska tehtäviä ei voinut korjata tai oppilaita ohjata heti, työpäivät venyivät pitkälle iltaan.
Varsinkin alussa opettaja joutui miettimään, paljonko lapsia voi raskauttaa koulutehtävillä, jos kaikkialla on paniikkimielialaa ja vessapaperin hamstrausta. Ajan edetessä tehtäviä saattoi antaa huolettomasti.
Opettajan mukaan uusi tilanne haastoi lapset ottamaan itse enemmän vastuuta. Isommille alakoululaisille, 4-6-luokkalaisille tämä toimi.
“Näen tämän keljuna sellaisille oppilaille, jotka eivät saa kotoa tukea. Heillä on sellainen olo, että he eivät saa kosketusta, läheiseksi muodostuneen ihmisen läsnäoloa. Siksi mekin pidämme kaksi kertaa päivässä tapaamisen. Tiedän paljon kouluja, jossa sitä ei tehdä”, opettaja totesi viime viikolla.
Toki etäopetuksessa oli myös ongelmia. Näyttäisi siltä, että opetuksen laatu riippui paljon koulusta ja opettajista. Lapset olivat epätasa-arvoisessa asemassa esimerkiksi laitteiden ja välineiden suhteen, erityisoppilaiden tarpeista puhumattakaan.
Moni syrjäytynyt lapsi kärsi.
Toiset opet hoitivat minimin, toiset tekivät kunnianhimoisemmin – näin taitaa olla kaikilla työpaikoilla.
Muutama tuttu vanhempi valitteli sitä, että opettaja jakoi pari kertaa viikossa tehtävät, ja sen jälkeen lapsi oli omillaan.
Mutta yleinen kuva on, että etäopetus sujui hyvin (siirryt toiseen palveluun). Etäkoulun toimivuus yllätti sekä koulut että vanhemmat.
Seuraava iso askel on saada etäkoulukevään opit talteen ja jakoon.
Toivottavasti parhaat käytännöt säilyvät.
Ai niin, entä itse oppilaat? Miten etäkoulu on lapsilla sujunut?
Lapselta kun kysyy, vastaus on tavallinen.
“Ihan ok.”
Muutaman jatkokysymyksen jälkeen lapsi kertoo, että aluksi etäkoulu oli hankalaa, mutta sitten se toimi. Parasta oli, että kaikki tehtävät sai tehdä omaa tahtia. Huonointa se, ettei nähnyt kavereita.
Kouluun paluussa tylsintä on ollut se, että pitää herätä hieman etäkoulua aiemmin.
Mutta silti lähiopetuksen alkaminen on lapsen sanoin: “fresh!”
Heikki Valkama
Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja Ylen uutisten taloustoimituksessa. Hän vetää Ylen digitalisaatio- ja tulevaisuusmikrotoimitusta.
Aiheesta voi keskustella 15.5. klo 23.00 asti.
Juttua muokattu: korjattu kuvaamataito sanalla kuvataide, joka on oppiaineen nykyinen nimi. (siirryt toiseen palveluun)
