Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kysely: Enemmistö tyytyväisiä etätyöhön, mutta työkavereiden seuraa on ikävä

Yliopistojen yhteistyössä tekemä nettikysely sai huimasti vastauksia.

Kuvassa mies käyttää kannettavaa tietokonetta ulkona.
Koronakevät on pitänyt miljoona suomalaista etätöissä kodeissaan ja pihoillaan pian parin kuukauden ajan Kuva: Silja Viitala / Yle
Pekka Pantsu
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronakevät on pitänyt miljoona suomalaista etätöissä kodeissaan jo parin kuukauden ajan. Tuoreessa yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteishankkeessa selvitettiin etänä työskentelevien kokemuksia asiasta.

Nettikyselyyn vastasi 5 450 julkisen ja yksityisalan työntekijää ja valtaosa heistä oli tyytyväisiä etätyöhön, omaan tuottavuuteensa ja työn ja oman elämän tasapainoon.

Helpointa siirtyminen on ollut työntekijöille, joilla on jo aiempaa kokemusta etätyöstä.

– 66 prosentin mielestä etätyössä oli vähemmän keskeytyksiä ja häiriöitä kuin työpaikalla. Ihmiset kokivat voivansa keskittyä työhönsä etänä yhtä hyvin tai paremmin kuin työpaikalla, sanoo tietojohtamisen professori Kirsimarja Blomqvist LUT-yliopistosta Lappeenrannasta.

LUT-yliopiston professori Kirsimarja Blomqvist.
Tietojohtamisen professori  Kirsimarja Blomqvist sanoo, että "ihminen on sosiaalinen eläin ja työpaikan kanssakäyminen on ihmiselle tärkeätä." Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Mutta. Koronan vuoksi nopeasti yleistyneen etätyön huonot puolet alkavat tulla näkyville. Se ilmeni kyselystä selkeästi.

– Suurin osa eli 74 prosenttia koki erillään olon työkavereista kielteisenä. Yli puolet vastaajista tunsi olevansa eristäytyneitä ja kaipasi työkavereita. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja työpaikan kanssakäyminen on ihmiselle tärkeätä, Blomqvist korostaa.

Lähityössä puolensa

Perinteisen työpaikalla tapahtuvan lähityön merkitys onkin nyt etäaikana oivallettu paremmin.

– Nähty kaksi kuukautta on jo näyttänyt sen, että työskentelyssä fyysisesti lähellä toisia on puolensa. On kiva juoda kahvia kollegan kanssa ja vaihtaa kuulumiset. Se työn toinen puoli, ne kohtaamiset puuttuvat etätyöstä, korostaa johtava asiantuntija Mika Tuuliainen Elinkeinoelämän keskusliitosta.

Tuuliaisen mukaan nyt koettu etätyöaika korostaa paitsi fyysisen lähityön merkitystä myös milloin on tarkoituksenmukaista työskennellä etänä.

Mika Tuuliainen
Mika Tuuliainen uskoo, että kokousmatkustelu vähenee ja hybridikokoukset lisääntyvät. Kuva: Marjo Koivumäki / EK

– Tekemisen tapojen kirjavuutta tulee varmasti lisää, Tuuliainen arvioi.

  • Kommentteja etätyöstä:
  • Tämä luurit korvilla Teamsissa koko päivä on todella puuduttavaa ja stressaavaa - pää halkeaa ;)
  • Alaiset kehuneet, että yhteydenpito on parantunut päivittäisten virtuaalikahvien seurauksena.
  • Työkavereiden näkeminen esim. ruoka - ja kahvitauoilla ovat asioita, joita etätöissä kaipaan.
  • Säästän 2 tuntia työmatkoja päivässä, ihanaa!!
  • Me ollaan kaikki yli 5-kymppisiä ja iloisia siitä että ollaan edelleen oppimiskykyisiä.
  • Työnantaja ei korvaa ylityötä etänä (tässä tuli luottamuksenraja vastaan).
  • Kotona ei ole paikkaa missä työskennellä ilman, että vaimo tai lapset kuulevat ja näkevät mitä teen.
  • Lähde: Nettikysely etätyöstä, LUT

Uusi normaali on siis sekä että. Pääsyä omalle työpaikalle odotetaankin jo kovasti.

– Olen varma, että ihmiset kaipaavat ihmissuhteita ja työkavereitaan niin kovasti, että työpaikalle palataan riemumielellä. Mutta ei joka päivä, vaan siten, että etätyön kautta tulee mahdollisuus parempaan työelämän ja muun elämän tasapainottamiseen, Blomqvist tähdentää.

Hybridikokoukset yleistyvät

Hallituksen tuoreen etätyösuosituksen jatkuminen vähintään kesän yli ymmärretään työpaikoilla. Ehkä jo syksystä lähtien aletaan palata normaliin, mutta entiseen ei palata. Etätyö yleistyy ja esimerkiksi kokousmatkustelu vähenee.

– Ollaan matkusteltu Suomen rajojen sisällä ja kokoustettu päivän matkoja ympäri Suomea tai käyty muissa maissa kokoustamassa. Mutta kun nyt on nähty etäyhteyksien toimivan hyvin, niin kynnys järjestää kokouksia pelkästään fyysisesti on kasvanut paljon, Tuuliainen sanoo.

Tuuliainen uskoo, että jatkossa nähdään selvästi enemmän hybridimallin kokouksia, joissa osa on läsnä paikalla ja osa osallistuu etänä.

Jatkokysely jo menossa

Kyselyyn vastanneista 60 prosenttia työskenteli julkisella sektorilla ja 25 prosenttia yksityisellä sektorilla. 97 prosenttia vastaajista oli siirtynyt etätyöhön tai lisännyt etätyötä. Vastaajista 68 prosenttia oli naisia, ja vastaajien keski-ikä oli 45 vuotta. Vastaajista 14 prosenttia oli esimiesasemassa.

Kyselyn toteuttivat asiantuntijat LUT-yliopistosta, Aalto-yliopistosta, Jyväskylän, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoista sekä Työterveyslaitoksesta.

Pidemmän aikavälin etätyökokemuksia ja muutoksia tullaan mittaamaan jatkokyselyiden avulla. Seuraava kysely löytyy tästä linkistä.

Lue lisää:

Kysely: Suomalaiset vaihtoivat etätöihin kiivaimmin koko EU:ssa – korona-ajan myötä melkein 60 % siirsi työpistettä

Ylen kysely: Yli miljoona suomalaista siirtynyt etätöihin koronakriisin aikana – heistä noin puolet haluaa jatkaa etätöissä koronan jälkeenkin

Sadattuhannet haluavat jatkaa etätöissä myös koronan kaikottua: muutos tuo yrityksille mahdollisuuden säästää vuokrakuluissa – pysyvästi

Nettisensaatioksi noussut isä kertoo nyt, millaisia etätyöt todella ovat koronan aikana: "Teen ehkä kaksi tuntia töitä, lopun ajan jahtaan lapsia"

Kuukausien etätyöskentely voi viedä työmatkakorvaukset – nämä 4 asiaa kannattaa huomioida koronan jälkeen veroilmoituksessa

Keskustelu on auki tiistaihin kello 23.00:een asti.

Suosittelemme