Nykyisestä kymmenen hengen kokoontumisrajoituksesta siirrytään kesäkuun alussa 50 henkilön rajoitukseen.
– 14. toukokuuta voidaan jo aloittaa harrastukset, mutta toden teolla harrastuksiin päästään kesäkuun alussa, jolloin myös aletaan avata sisä- ja ulkoliikuntapaikkoja, kertoo lappilainen kansanedustaja Markus Lohi (kesk.), joka on asiasta keskustellut puoluetoverinsa, tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen kanssa.
Ei lajikohtaisia ohjeita luvassa
Lohen mukaan ministeriö tai aluehallintovirastot eivät ole antamassa lakisääteisiä rajoituksia tai suosituksia.
– Päätös jää seurojen, harrastajien ja lasten vanhempien harkittavaksi. Tämän hetken parhaan tiedon mukaan, koronavirus ei ole lapsille ja nuorille kovin vakava, sanoo Lohi, joka suhtautuu harrastustoiminnan jatkamiseen varsin luottavaisesti.
Lohi pitää tärkeänä, että lajin harrastajille annetaan harkintavaltaa oman terveydentilan ja riskiluokan mukaan
– Sairaana tai oireisena ei tietenkään pidä lähteä harrastamaan, Lohi muistuttaa.
Kaupassa käynnin kohdallakin suosituksia
Lohi rinnastaa urheilulajien harrastamiseen muihin yhteiskunnan toimintoihin, joihin on annettu erilaisia suosituksia.
– Ihan samalla tavalla kuin harrastamisen kuin kaupassa käynninkin kohdalla, ne ovat suosituksia, hän toteaa..
Koska lajikohtaisia suosituksia tai määräyksiä ei ole tulossa, voidaan Lohen mukaan myös lähikontaktilajit, kuten tanssi ja kamppailulajit aloittaa kesäkuun alussa.
Markus Lohen haastattelu kokonaisuudessaan (Yle Areena):