Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Uuteen tieliikennelakiin tuleva tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on kova pykälä – liikenteessä vastuuta on otettava myös muiden tekemisistä

Ennakointivelvollisuus vaatii muuttamaan omaa toimintaa tilanteissa, joissa havaitsee jonkun toisen tekevän virheitä.

autoja ja busseja liikenteessä
Ennakointivelvollisuus tarkoittaa, että tienkäyttäjä havaitsee merkit, jotka kertovat, ettei toinen tienkäyttäjä kykene tai halua noudattaa liikennesääntöjä. Kuva: Marja Väänänen / Yle
Marcus Ziemann
Avaa Yle-sovelluksessa

Kesäkuun alussa voimaan astuvan uuden tieliikennelain yksi kiinnostavimmista uutuuksista on tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus.

”Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi” (4 §).

Lakiin nyt tuleva uusi pykälä on siis lyhyt, mutta pitää sisällään paljon. Erityisen velvoittava se on heille, jotka ajavat töikseen tai ovat kokeneita kuljettajia, sillä ennakointivelvollisuudella pyritään suojaamaan ennen kaikkea heitä, jotka eivät ole.

Tarkasti ottaen tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus on periaate. Se tarkoittaa, että ennakointivelvollisuuden noudattamatta jättämisestä itsestään ei määrätä liikennevirhemaksua tai sakkoa. Ennakointivelvollisuus on periaate, jolla tuetaan muita liikennesääntöjä.

Ennakointivelvollisuus vaatii liikenteen osapuolilta kuitenkin asenteen tarkistamista tai joillekin varmasti jopa asennemuutosta, sillä nykylain mukaan oikeassa ollut ei sitä enää uuden lain mukaan aina ole. "Ajan vaikka kolarin, jos itse olen oikeassa" -asenne ei siis toimi.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen tietää muutaman vuoden takaisen esimerkin Helsingistä tilanteesta, johon uusi laki soveltuu, mutta nykyinen ei.

– Oli linja-auton kuljettaja, joka kertoi, että hän kyllä näki, kun edellä auto seilasi kaistalta toiselle. Mutta sitten, kun hän ajoi rinnalle, niin auto ajoi hänen kylkeensä. Henkilö itse kertoi, että oli nähnyt jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuvan. Hän olisi omalla toiminnallaan voinut välttää tämän onnettomuuden, kun ei olisi mennyt rinnalle.

Pohjosen esimerkin tapauksessa henkilöauton kuljettaja oli vanhempi mies, jolla oli ongelmia auton kuljettamisessa ja kaista-ajossa. Linja-auton kuljettaja taas oli liikenteen ammattilainen, jonka olisi kokemuksellaan pitänyt ymmärtää, että tilanteesta voi seurata kolari.

Kokemus otetaan riitatilanteissa huomioon

Käytännössä tiellä liikkujan pitää siis osata lukea ja ennakoida toisten tekemisiä, jotta vältyttäisiin onnettomuuksilta. Sillä ei ole merkitystä, osaako toinen osapuoli liikennesääntöjä.

Tyypillinen tilanne liittyy esimerkiksi lapsiin tai vanhuksiin. Heillä ei välttämättä ole riittävästi tietoa ja ymmärrystä liikennesäännöistä. Niiden, joilla on, pitää valmistautua siihen, että nämä liikenteen osapuolet saattavat käyttäytyä liikenteessä poikkeuksellisesti.

– Jos tiedät jonkun asian paremmin kuin toinen, sinun pitää ymmärtää toimia näin, Traficomin Pohjonen sanoo.

Auto kolaroinut liikennemerkin kanssa
Uusi ennakointivelvoite ei vaadi tienkäyttäjiltä uusien liikennesääntöjen opettelua. Se vaatii asenteen tarkastamista. Kuva: Mikael Crawford/Yle

Kokemuksella tuleekin olemaan suuri merkitys uutta pykälää tulkittaessa.

Kokeneella tielläliikkujalla on enemmän kokemusta arvioida vaarallisia tilanteita. Kokenut tietää, että ihmiset ajoneuvosta ja liikkumismuodosta riippumatta tekevät virheitä huolimattomuuttaan tai tahallaan.

Ja kokenut tuntee myös ajoneuvonsa. Kokenut rekkakuski tietää varmasti, milloin ohittamaan lähtenyt on arvioinut ohitustilanteen väärin tai moottoripyöräilijä tietää, milloin hänen räjähtävä kiihdytyksensä liikennevaloista todennäköisesti yllättää läheisen kaupan pihasta tielle kääntymässä olevan.

Kotikadulla ennakoitava vastuullisemmin kuin turistina

Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus tarkoittaa siis myös ennakointia ja valmistautumista tilanteissa, joissa muut rikkovat liikennesääntöjä. Oikeassa ei saa olla hinnalla millä hyvänsä.

Tällaista väärää oikeassa olemista voi esiintyä esimerkiksi kun ajaa itselleen tutussa ympäristössä. Jos hyvän paikallistuntemuksen perusteella sattuu esimerkiksi tietämään, että tutun asuntoalueen tasa-arvoisessa risteyksessä rytisee usein, koska vieraammat kuljettajat eivät tunne tai huomaa risteyksiä, ei silti ole oikeutta provosoida kolareita tahallaan.

Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus -pykälä tekeekin tahallisten onnettomuuksien ajamisen entistä vaikeammaksi. Vakuutuspetoksia tehtailevat ovat usein erikoistuneet tiettyihin onnettomuuksiin olemalla sopivassa paikassa oikeassa juuri oikeaan aikaan. Mahdollista on esimerkiksi ajella vaarallisiksi tietämillään etuoikeutetuilla kaduilla ainoastaan odottamassa jonkun toisen tulevan epähuomioissaan tielle kolmion takaa.

Riitatilanteissa, joissa kumpikin osapuoli on rikkonut sääntöjä, tullaankin arvioimaan myös sitä, kumpi on rikkonut sääntöjä enemmän.

– Tässähän on se ongelma, että vielä tähän ei pystytä sanomaan mitään, koska uutta lakia, uutta laintulkintaa ja uutta lain soveltamista ei vielä ole ollut. Lakikaan ei ole vielä ollut voimassa, Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen sanoo.

Uusi ennakointivelvollisuus ei sulje pois luottamusperiaatetta, jonka mukaan liikennesääntöjä pitää noudattaa ja ihmisillä on oikeus luottaa siihen, että muutkin niitä noudattavat. Lakiin tätä periaatetta ei kuitenkaan ole kirjattu.

Uusi pykälä ei vaadi mitään lisäoppia heille, jotka jo nytkin osaavat ajaa sääntöjen mukaan. Käytännön muutos tulee siitä, että nyt lakiin kirjatun ennakointiperiaatteen mukaan liikennettä pitää vastedes osata lukea niin, että havaitsee merkit, jolloin toinen ei kykene tai halua noudattaa liikennesääntöjä.

Lue myös:

Liikennevirhemaksu korvaa rikesakon kesäkuun alusta – Katso tästä, mikä liikennesääntöjen rikkomisessa muuttuu

Keskustelu on auki tiistaihin kello 23.00:een asti.

Suosittelemme