Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tuntemattomasta venäläisestä tuli Suomen kenttien tunnetuin maalitykki – Valeri Popovitsh johti Hakan kukoistukseen ja nyt hänen poikansa on nostamassa seuraa takaisin huipulle

Veikkausliigan kaikkien aikojen maalintekijä Valeri Popovitsh täyttää maanantaina 50 vuotta.

Valeri Popovitsh lähikuvassa.
Valeri Popovitsh pyssytti Veikkausliigassa 166 osumaa. Kuva on vuodelta 2005. Kuva: AOP
Matias Strozyk
Avaa Yle-sovelluksessa

Valkeakoskella on aihetta juhlaan.

Haka on palannut suomalaisen jalkapallon ylimmälle tasolle Veikkausliigaan, mutta sitäkin ajankohtaisempi on sen hyökkääjälegendan Valeri Popovitshin 50-vuotisjuhla.

Popovitshin syntymäpäivä on maanantaina. Merkkipäivää olisi voitu juhlistaa täydellisissä merkeissä jo torstaina Tehtaan kentällä, Popovitshin urotekojen näyttämöllä. Toisin kävi. Liigakauden alun viivästymisen vuoksi myös Popovitshin kahden entisen joukkueen Hakan ja HJK:n kohtaaminen on siirtynyt myöhäisempään ajankohtaan.

Tasaluvut sankari ottaa vastaan maltillisesti.

– Suunnitelmia ei oikein ole, kun kaikki paikat ovat tänä päivänä kiinni, eli ei pääsekään yhtään mihinkään. Maanantaina on ihan normaali työpäiväkin, Popovitsh naurahtaa.

– Pojat kuitenkin puhuivat, että voisivat jotain keksiä.

Popovitsh on työskennellyt jo useita vuosia metallialan yrityksessä. Koti on edelleen Valkeakoskella, missä Veikkausliigan kaikkien aikojen paras maalintekijä pyssytti valtaosan 166 osumastaan.

1990-luvun alussa Neuvostoliitosta Suomeen tullut Popovitsh aloitti pelinsä aikoinaan Tampereen Pallo-Veikoissa. Kahta vuotta myöhemmin hän käväisi Ilveksessä ennen kuin päätyi Haka-paitaan, mistä hänet parhaiten muistetaan.

"Tsaari" edusti Hakaa peräti neljäntoista kauden ajan, läpi sen historian värikkäimmän jakson.

Tänä päivänä hyökkääjätähti ei enää liiemmin palloile. Arjessa kiireisenä pitää työrytmi, jonka Popovitsh toisaalta kertoo pitävän liikkeessä siihen malliin, että liikunnan takia kentälle ei tarvitsekaan lähteä.

– En ole käynyt missään oikein edes potkimassa, kun elän kolmivuorotyön rytmissä, eikä aikaa ole ihan hirveästi. Viimeksi kun tauon jälkeen vähän pelasin, niin sen jälkeen paikat sitten olivatkin kipeinä pitkään, hän nauraa.

"Meillä nälkä ei loppunut, eikä vaatimustaso hellittänyt"

Popovitshin ajan Haka oli vuosituhannen vaihteen dynastia. Pieni Valkeakoski oli Suomen jalkapalloilun ytimessä voittaessaan mitaleja liukuhihnalta.

Vuosina 1998–2000 Haka juhli kultaa kolmena kautena peräkkäin. Yhden välivuoden jälkeen tuli kaksi pronssia ja hopea ennen taas seuraavaa mestaruutta.

Popovitshin jättäessä seuran vuonna 2008 Haka oli saavuttanut kymmenen vuoden sisällä neljä Suomen mestaruutta ja niiden päälle kaksi hopeaa sekä toiset kaksi pronssia.

– Talous oli silloin lujemmalla pohjalla kuin nykyään, ja siinä se rajoite on, jos halutaan jatkuvasti taistella mestaruudesta. Toisaalta juurihan viime vuoden HJK näytti, että ei se riitä, että on rahaa kassassa, jos peli ei kulje, Popovitsh sanoo.

– Kaiken pitää olla hyvin ja palasten pitää sopia yhteen koko organisaation laajuisesti. Ja nälkä. Sen se vaatii, että hyvät pelaajat taistelevat paikasta kokoonpanossa ja haluavat pelata mestaruudesta. Sen kautta meistä tuli mestareita. Meillä se nälkä ei loppunut, eikä vaatimustaso hellittänyt. Ketään ei tarvinnut olla koko ajan potkimassa takamukselle. Hyvän joukkueen peli kulki, ja itseluottamuksen kasvaessa pystyimme menemään peleihin rennosti.

Veikkausliigan historiassa vain kolme joukkuetta on uusinut mestaruutensa. Haka on HJK:n lisäksi ainoa, joka on saavuttanut kolmen kullan putken.

Kultavuosista tärkein koettiin kuitenkin ennen tätä kukoistuskautta. Vuoden 1995 mestaruus oli Hakan ensimmäinen 18 vuoteen.

– Ensimmäinen on tietenkin aina oma erityinen muistonsa. Muistan varsinkin kotiottelun HJK:ta vastaan, koska siinä voitto olisi ratkaissut kullan. Tehtaan kentän yksi katsomonosa oli tuhoutunut tulipalossa, mutta tilalle tuotiin letkallinen rekkoja reunustamaan kenttää. Paikalle tuli silti yli 6000 ihmistä, mikä oli kova lukema, Popovitsh kertaa.

Popovitsh teki tuona päivänä yhden maalin ja syötti toisen, mutta Ari Hjelm pilasi Hakan juhlat. 2–2-tasatuloksella ratkaisu siirtyi vielä eteenpäin.

– Mikkelissä sitten voitimme 4–0. Ehkä se näyttää nyt vähän helpolta peliltä, mutta se oli Hakalle iso hetki.

Popovitsh paukutteli tuolloin 21 täysosumalla maalipörssin ylivoimaiseen voittoon. Samalla kaudella hänet valittiin myös Veikkausliigan parhaaksi pelaajaksi ensimmäisen kerran kaikkiaan neljästä.

Ihan heti Haka ei näyttänyt sarjan uudelta voimanpesältä. Joukkue romahti sarjan kärjestä pohjille heti seuraavana vuonna ja joutui hakemaan uutta vauhtia Ykkösestä.

– Vuonna 1995 meillä oli hirveän hyvä joukkue. Jopa niin hyvä, että joku voi leikkisästi sanoa, ettei olisi tarvinnut edes valmentajaa. Totta kai valmentajan hommana oli silti kasata se joukkue ja laittaa se pelaamaan siten kuin haluaa, mutta meillä oli yksinkertaisesti mahtava joukkue. No, sitten samalla joukkueella pudottiin vuotta myöhemmin divariin, Popovitsh nauraa.

Keith Armstrong hyppäsi päävalmentajaksi vuonna 1997. Siitä käynnistyi Hakan nousu kohti valtakunnan ehdotonta ykkösjoukkuetta.

– Olimme divarissa ylivoimaisia, voitimme Suomen cupin ja nousimme takaisin. Sitä seurasi sitten mestaruusputki. Keke kyllä piti huolta siitä, että emme lopettaneet mitään kesken. Joskus hänen mielestään peli-ilme oli huono, hän tuli koppiin ja jakoi risuja, vaikka olisi oltu tauolla 3–0-johdossa. Mutta sekin oli enemmän sitä, että pysytään hereillä ja pelataan loppuun asti.

Maltilliset odotukset Hakan paluulle

Tämän hetken Haka on sarjanousija. Vielä ei sentään puhuta mestaruuksista, vaan paluusta pääsarjaan.

Viime kaudella joukkue oli Ykkösessä väkivahva ja varmisti jo hyvissä ajoin paluun Veikkausliigaan peräti seitsemän vuoden jälkeen.

Joukkuetta valmentava Teemu Tainio oli Popovitshin joukkuetoveri. Tainio teki aikoinaan oman läpimurtonsa juuri Hakan pelatessa Ykkösessä ja pääsi sitten juhlimaan vuoden 1997 mestaruutta ennen lähtöä ulkomaille.

Teemu Tainio
Teemu Tainio on nykyään Hakan päävalmentaja. Kuva: Jari Kärkkäinen/Yle

Tainion päävalmentajauran hieno alku ei ole Popovitshia hämmästyttänyt.

– Ei se varmaan hirveä yllätys ollut. Teemu oli jo saanut kokemusta kakkosvalmentajana. Valmentajan pitää aina olla valmis kehittämään itseään ja Teemu on varmasti pitänyt siitä huolen, ja oppinut joka päivä. Kovempi sarja, erilainen joukkue ja uudet vastustajat ovat nyt oma, uusi lukunsa.

Legendaarinen Popovitshin nimi on yhä Hakan pelaajalistassa, mutta toisen polven edustamana.

Maalitykin pojista 23-vuotias Anton Popovitsh teki viime vuonna Ykkösessä jo jonkinlaisen läpimurron, joten vuosikymmenen tauon jälkeen tuttu nimi nähdään taas Veikkausliigassa, kunhan kausi aikanaan saadaan käyntiin.

– Divarissa hän pelasi hyvin, mutta nyt nähdään sitten, mitä tapahtuu liigatasolla. Aikaa on vähemmän ja pitäisi pystyä toimimaan nopeammin, isä toppuuttelee.

Samalla maltilla Popovitsh suhtautuu Hakan näkymiin joukkueena.

– Viime vuonna kävin paikan päällä katsomassa muutaman pelin. Joissain Haka oli ylivoimainen ja Teemu on tehnyt hienoa työtä. Nyt tuli muutama hyvä vahvistus, mutta niitä ja kokeneita pelaajia myös tarvitaan. Nousijalla on aina kova into päällä ja ensimmäisillä kierroksilla halutaan näyttää, mutta sitten pikku hiljaa löytyy se oma paikka. Siinä on Hakankin kohdalla se kysymysmerkki, mahtaakohan materiaali riittää?

– Nyt tilanne on vielä vähän mutkikkaampi, jos pelejä joudutaan pelaamaan poikkeuksellisen kovassa tahdissa. Tämän vuoden osalta tärkeintä on varmasti säilyä Veikkausliigassa, jotta tulevaa ajatellen voidaan saada talous kuntoon ja sitä kautta mahdollisuus tehdä panostuksia.

Lue myös:

FC Haka alentaa palkkojaan lähes kolmanneksella

HJK:hon palannut Atomu Tanaka on kotimaassaan suomalaisen saunakulttuurin sanansaattaja – kauden alkua odotellessa hän maalaa koiria ja haaveilee omasta taidenäyttelystä

Suomessa kirmataan liiganurmille jo kesäkuussa – Ruotsin koronamallin arkkitehti jarruttelee pääsarjojen alkua: En pitäisi todennäköisenä

Suosittelemme