Demokraattien hallussa oleva Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi perjantaina massiivisen talouden pelastuspaketin, jonka läpimeno näyttää kuitenkin vaikealta. Sekä republikaanien hallitsema senaatti että Valkoinen talo ovat olleet haluttomia hyväksymään kolmen biljoonan dollarin suuruista pakettia.
Demokraattien laatima paketti tarjoaisi osavaltioille ja paikallishallinnolle noin biljoona dollaria. Lisäksi se jakaisi rahaa miljoonille amerikkalaisille sekä muun muassa sairaaloille, terveydenhoidon henkilökunnalle ja pienyrityksille.
Paketti olisi Yhdysvaltain historian suurin. Kongressi on koronakriisin aikana hyväksynyt jo yli kahden biljoonan dollarin tukipaketin maaliskuussa ja lähes 500 miljardin dollarin paketin huhtikuussa. Mutta toisin kuin aiemmat paketit, joilla oli molempien puolueiden tuki, on nykyinen vain demokraattien käsialaa.
Paketti läpäisi edustajainhuoneen äänin 208–199. Sen puolesta äänesti vain yksi republikaani, ja 14 demokraattia äänesti sitä vastaan.
– Mielestämme tämä on merkittävä investointi amerikkalaisten elämiin ja osavaltioidemme ja paikallishallintojemme budjetteihin, edustajainhuoneen demokraattinen puhemies Nancy Pelosi sanoi.
Republikaanit nihkeinä
Republikaanien mielestä on liian aikaista uudelle suurelle tukipaketille. Senaatin republikaanijohtajien mielestä ensin pitää katsoa miten aiemmat paketit vaikuttavat talouteen.
Monet republikaanit katsovat, että demokraatit yrittävät koronatuen varjolla edistää omia poliittisia tavoitteitaan. Paketti sisältää rahoitusta niin postiäänestämiselle, marihuanatutkimukselle kuin paperittomien siirtolaisten terveydenhoidollekin.
– Pelosin paketti ei koskaan näe päivänvaloa senaatissa, republikaanisenaattori Lindsey Graham sanoi.
Myös Valkoisen talon taloudellinen neuvonantaja Larry Kudlow antoi ymmärtää, ettei presidentti Donald Trump allekirjoittaisi niin suurta pakettia.
– Kolmen biljoonan paketti vaikuttaa kohtuuttomalta, Kudlow sanoi.
Pelosi on sanonut, että nyt hyväksytty paketti on käytännössä demokraattien puolelta ensimmäinen tarjous. Hän odottaa republikaanien neuvottelevan demokraattien kanssa kompromissin, joka voisi läpäistä kongressin.
Yhdysvaltain talous on vajonnut koronaviruksen takia syvimpään lamaan sitten 1930-luvun. Yli 36 miljoonaa amerikkalaista on jäänyt pandemian takia työttömäksi. Trumpin hallinto toivoo, että osavaltioiden asteittainen avautuminen saisi talouden taas kasvu-uralle.