Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Merikotkan poikasia ei tarvitse häiritä enää turhan takia – drone on verraton apuväline pesätarkastuksissa

Merikotkien suojelijat tarpovat näinä päivinä pitkin rannikkoa ja saaristoa selvittämässä, miten kevään pesintä on onnistunut.

Tapio Osala ja Timo Lumme dronen kanssa
Tapio Osala ja Timo Lumme voivat pysytellä tällä kertaa 400 metrin päässä merikotkan pesästä. Kuva: Antti Haavisto / Yle
Elina Kaakinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tapio Osala on koonnut dronensa lentokuntoon Raippaluodossa Merenkurkussa ja vieressä Timo Lumme virittänyt kameransa laukaisuvalmiiksi.

Kaksikkoa kohti liitävä merikotkaemo on melko varma merkki siitä, että ennestään tutusta pesästä löytyy tänäkin vuonna poikasia.

– Kotka havaitsee ihmiset kaukaa, lähtee pesästä ja käy tarkkailemaan tilannetta.

Osala ja Lumme kertovat, että joskus merikotkan varoitusäänet ovat hyvinkin voimakkaita.

– Se varoittelee ihmisiä, mutta varmasti myös poikasia, että nyt päät matalaksi.

Kevään ja alkukesän urakka

Keväinen merikotkien pesätarkastus on hyvässä vauhdissa Merenkurkussa. Sekä Osala että Lumme ovat merikotkien suojelutyön konkareita.

He ovat vuosien varrella tarkastaneet lukemattomia pesiä. Rengastaneet poikasia, punninneet niitä, ottaneet dna-näytteitä, mitanneet siipiä, nilkkoja ja nokkia.

Nykyisin haastavassa työssä on suurena apuna drone.

– Dronen käytön suuri etu on se, että useimmiten ei tarvitse mennä edes pesän lähelle pesinnän selvittämiseksi, toteaa Lumme.

miehet kiikaroivat merikotkia
Merikotkat rakentavat reviirilleen useita pesiä. Koskaan ei voi etukäteen tietää, missä pesintä on. Kuva: Antti Haavisto / Yle

Miehet ovat panneet merkille, että kotkat eivät reagoi droneen millään tavalla.

Uudesta tekniikasta hyötyvätkin sekä linnut että pesien tarkastajat. Pesille tarpominen ja pesäpuihin kiipeäminen on sen verran rankkaa puuhaa, että turhia käyntejä pesillä ei kaivata.

– Joskus on käynyt niin, että kun on kiivetty pesälle, onkin huomattu poikasten olevan liian pieniä rengastettavaksi ja jouduttu tulemaan myöhemmin uudestaan samalle pesälle, kertoo Tapio Osala.

kaksi merikotkaa taivaalla
Nuori kotka on tullut vierailulle. Emolintu häätää sen pois omalta reviiriltään. Kuva: Timo Lumme

Kaksivaiheinen tarkastus

Dronekuvan avulla voidaan selvittää, missä vaiheessa pesintä on ja minkä kokoisia poikaset ovat. Poikasia ei tarvitse enää häiritä turhaan.

– Nykyisin meillä on kaksivaiheinen pesätarkastus. Ensin tarkastetaan dronella tilanne ja pesälle kiivetään vasta, kun poikaset ovat riittävän suuria.

Poikasten koko vaihtelee paljon.

– Esimerkiksi eilen oli yhdessä pesässä 3–4 kilon kokoisia poikasia ja toisessa aivan pieniä valkoisia untuvikkoja,

Dronen avulla saadaan myös arvokasta tietoa niistä pesistä, joihin ei päästä kiipeämään ollenkaan. Joskus on niin hankalia pesäpaikkoja, että kiipeäminen ei ole mahdollista.

Lue seuraavaksi: Tämä lumoava video kelpaisi matkailumainokseen – Urbaani merikotka ruokkii poikasiaan keskellä Helsinkiä

Kaksi poikasta pesässä, neljä kotkaa taivaalla

Osala lähettää dronen kohti 400 metrin päässä olevaa hakkuuaukion keskelle jätettyä siemenmäntyä. Sen latvassa on merikotkanpesä.

Dronen muistikortille tallentuu hd-tasoisia kuvia pesästä.

– Kaksi hyvänkokoista poikasta. Pesintä on onnistunut hyvin, iloitsevat miehet.

Samalla he havahtuvat. Taivaalla onkin yhtäkkiä neljä merikotkaa. Reviirin molemmat emot ja lisäksi kaksi vierailijaa. Kotkien välille tulee nahistelua.

Näytelmä saa kokeneetkin kotkamiehet innostumaan.

– Välillä tulee reviirikiistoja. Aika nopeasti vieraat häädettiin.

Timo lumme ja kameran pitkä putki
Parhaassa tapauksessa Timo Lumme saa kuvan merikotkan vasemman jalan niin sanotusta lukurenkaasta. Sen perusteella lintu voidaan yksilöidä. Kuva: Antti Haavisto / Yle

Kristiinankaupungista Kalajoelle

Pesätarkastus on iso urakka. Päivittäiset kävelymatkat saaristossa voivat venyä pitkiksi. Aina uurastusta ei edes palkita.

– Eilen käveltiin 14 kilometriä ja etsittiin yhdellä reviirillä pesää. Löytyi kaksi tyhjää pesää, joista toinen oli puoliksi pudonnut.

Kun päästään tarpomaan ilman raskasta kiipeilyvälinereppua ja rengastusvälineitä, liikkuminen sujuu kuitenkin joutuisammin kuin ennen drone-aikaa.

Pohjanmaan merikotka-aktiivien vastuulla on alue, joka ulottuu Kristiinakaupungista Kalajoelle.

Viime vuonna tällä alueella syntyi 81 poikasta. Muutamaan vuoteen merikotkakanta ei ole Merenkurkussa enää vahvistunut. Parhaat pesäpaikat alkavat olla varattuja.

– Tästä vuodesta on vaikea vielä sanoa mitään, koska työ on kesken. Alueemme on iso, ja alueen sisälläkin pesintätulos vaihtelee, toteavat Osala ja Lumme.

Lue seuraavaksi:

Ammuttu, siipirikko merikotka palasi luontoon liki puolen vuoden hoidon jälkeen – lintuasiantuntija: “Tämä on vielä parempaa kuin kulta Suomelle jääkiekossa"

Katso täältä Ylen uutisia merikotkista

Suosittelemme sinulle