Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ukkonen jyrisi sunnuntaina Etelä-Suomessa – Viileä sää jatkuu ensi viikolla

Ylen meteorologin mukaan lentokoneet voivat saada salaman purkautumaan.

Nainen istuu räntäsateella meren rannalla ja syö munkkia.
Räntäsateesta huolimatta ulkoilijat nauttivat Espoon Haukilahdessa kahvia ja munkkia. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Markus Mäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Sunnuntain sadekuurot toivat mukanaan myös ukkosta, salamoita ja rakeita. Salamointia nähtiin aamulla Varsinais-Suomessa ja iltapäivällä pääkaupunkiseudulla.

–Jännä juttu, että näin kylmällä ilmalla esiintyy näin paljon ukkosta, Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi sanoo.

Kotakorpi epäilee, että Helsinki-Vantaan lentokenttä saattaa selittää ainakin osan ukkosista.

– Lentokoneet voivat saada sellaisen salaman purkautumaan, joka ei muuten olisi purkautunut, Kotakorpi selittää.

Viileä sää jatkuu alkuviikosta.
Viileä sää jatkuu alkuviikosta. Kuva: Kerttu Kotakorpi / Yle

Viileä sää jatkuu ensi viikolla

Ukkoskuurojen yhteydessä Varsinais-Suomen Paimiossa satoi päivällä kookkaita rakeita, ja Vantaalla lämpötila laski sadekuuron aikana noin kymmenestä asteesta kahteen asteeseen.

Kotakorven mukaan viikonlopun kylmä viileä sää jatkuu myös ensi viikolla.

– Alkuviikosta on ehkä vähän lämpimämpää ja vähemmän kuuroja, Kotakorpi sanoo.

Mahdolliset sadekuurot ajoittuvat iltapäivälle, mutta aamut ja illat ovat pääosin aurinkoisia. Tiistaille on luvassa lisää ukkosta.

Suosittelemme sinulle