Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lukuisat urheilijat epäilevät sairastaneensa koronaviruksen jo viime lokakuussa – Wuhanissa paikalla olleen suomalaislääkärin mukaan asiaa on lähes mahdoton todistaa

Suomen joukkueessa ei epäillä olleen koronatapauksia sotilaiden maailmankisoissa viime lokakuussa.

Wuhanin sotilaiden maailmankisojen avajaiset 2019
Wuhanin sotilaiden maailmankisojen avajaiset 2019 Kuva: Getty Images
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Kiinan Wuhanissa oteltiin viime vuoden lokakuussa 18.–27. päivä olympialaisiin verrattava, lähes 10 000 urheilijan massiivinen urheilutapahtuma. Sotilaiden maailmankisoihin osallistui yli 100 maata. Viisi viikkoa myöhemmin, joulukuun 1. päivä Wuhanin terveysviranomaiset tekivät kaupungissa ensimmäisen virallisen havainnon uudesta virustyypistä, koronaviruksesta.

Maailmanpolitiikassa Yhdysvaltojen johto ja Kiinan virkamiesosasto ovat syytelleet yhä kiihtyvällä tahdilla julkisuudessa toinen toistaan siitä, kumman maan kansalainen olikaan se kuuluisa "potilas nolla", kun epidemia saattoi saada jalansijaa jo lokakuussa 2019 Wuhanista.

Viime aikoina yhä useampi Wuhanissa kilpaillut sotilasurheilija on tullut median eteen kertoen kärsineensä kisojen aikaan tai heti sen jälkeen covid-19-tautiin viittaavista oireista.

Saksalainen lentopalloilija Jacqueline Brock väittää, että hän sai tapahtuman yhteydessä lokakuussa koronaviruksen, vaikka ensimmäistä virallista tautitapausta ei ole todettu ennen joulukuuta. Brock sanoo tartuttaneensa viruksen myös hänen isäänsä.

– Muutama päivä kisojen jälkeen jotkut urheilijat minun joukkueestani tulivat sairaaksi. Minä tulin kipeäksi kahden viimeisen kisapäivän aikana. En ole koskaan ollut niin kipeä kuin silloin. Se oli joko tosi ärhäkkä flunssa tai sitten covid-19-tauti. Itse luulen, että se oli jälkimmäinen, Brock toteaa.

Yhdysvaltojen joukkue marssimassa Wuhanin sotilaiden maailmankisoissa 2019
Yhdysvaltojen joukkue marssimassa Wuhanin sotilaiden maailmankisoissa 2019 Kuva: Getty Images

Viisi joutui sairaalaeristykseen

Brockia ennen ranskalainen, nykyaikaisen viisiottelun maailmanmestari ja Rion olympiahopeanainen, Elodie Clouvel otaksui, että hänellä ja kumppani Valentin Belaudilla oli koronavirus sotilaiden kisojen aikaan.

– Minulla oli tuntemuksia, joita ei ole ollut koskaan ennen sairaana ollessani. Monet urheilijat olivat tosi kipeitä, mutta emme osanneet olla erityisen huolissamme, koska kukaan ei puhunut koronaviruksesta tuolloin. Olimme äskettäin yhteydessä sotilaslääkäriin, joka ei pitänyt mahdottomana, että olisimme sairastaneet sen, korosti Clouvel.

Le Parisian kirjoitti, että useat ranskalaiset urheilijat valittivat oireista palattuaan Wuhanista ja saattoivat altistua Covid-19-taudille. Lausunto tuli pian sen jälkeen, kun selvisi, että ranskalaismies Amirouche Hammar oli todistettavasti sairastunut Pariisissa koronavirukseen ensimmäisenä Euroopassa joulukuun 27. päivä, vaikka ei ollut käynyt ulkomailla.

Italialainen olympiatason miekkailija Matteo Tagliarol, 37, on sanonut, että kaikki Wuhanissa hänen kanssaan samassa asunnossa olleet viisi urheilijaa sairastuivat koronavirukseen yhdistettävillä oireilla.

Tagliaroli kertoo, että hänen oli vaikea paikoin hengittää ja korkea kuume vei voimia viikko kotiinpaluun jälkeen. Tautiin eivät auttaneet edes antibiootit, ja sairaus kesti kolme viikkoa. Myöhemmin samanlaisen taudin potivat myös hänen poikansa ja kumppani.

Avajaistilaisuus sotilaiden maailmankisoissa Wuhanissa
Avajaistilaisuus sotilaiden maailmankisoissa Wuhanissa Kuva: Getty Images

Luxemburgilainen triathlonisti Oliver Gorges kävi omasta mielestään läpi covid-19-taudin ja aikoo mennä sen vuoksi vasta-ainetestiin selvittääkseen asian. Kestävyysurheilija ihmetteli myös sitä, että kiinalaisvirkailijat mittasivat häneltä kuumeen saavuttuaan Wuhanin lentoasemalle lokakuussa ja kehottivat pesemään kädet huolella joka kerta mennessään ruokailuun.

Sotilaiden maailmankisoissa eristettyyn sairaalahoitoon joutui tapahtuman aikana kaikkiaan viisi ihmistä. Wuhanin sairaalan analyysin perusteella virustapaukset osoittautuivat malariaksi, eikä kyseessä ollut koronavirus.

Suomen sotilasurheilijoilla ei koronakytköksiä

Sotilasurheilun maailmankisoissa Wuhanissa Suomelta oli mukana 52 urheilijan joukkue, josta yhdellä tai kahdella oli koronavirukseen jollain lailla yhdistettäviä oireita. Yle Urheilun soittokierros muutamalle urheilijalle, joukkueenjohtajalle ja lääkärille osoitti sen, ettei sinivalkoisten joukkueessa ollut mitään tavanomaisesta poikkeavaa viime vuoden lokakuussa.

Suomen joukkueen lääkärinä Wuhanissa toiminut Jari Autti huomioi, että ryhmässä oli vähän influenssatyyppistä oirehtimista, joka sopii ihan mihin tahansa muuhunkin tautiin kuin koronaan. Mitään koronan nyt tiedossa olevia erityispiirteitä ei lääkärin mukaan esiintynyt silloin.

– Ylähengitystieoireilua (yskää, nuhaa, pientä kuumeilua) oli urheilijoilla vähän liikkeellä, mutta kun paikalla on 10 000 ihmistä eri puolilta maailmaa, se ei ole mitenkään ihmeellistä tuon kokoluokan urheilutapahtumassa, Autti sanoo.

– Oireita esiintyy aina tällaisissa tapahtumissa enemmän tai vähemmän. Yhdellä tai kahdella suomalaisella oli pientä oireilua, jotka kuitenkin rauhoittuivat. Eivät ne olleet minusta näin jälkikäteen ajateltuna koronan spesifioireita.

Suomi marssimassa Wuhanin sotilaiden maailmankisoissa.
Suomi marssimassa Wuhanin sotilaiden maailmankisoissa. Kuva: Getty Images

– Mitään testejä ei kisojen aikaan tietysti otettu, koska viruksesta ei silloin edes mediassa tiedetty. Ensimmäinen tautilöydös tuli ilmi Wuhanissa vasta viisi-kuusi viikkoa kisojen jälkeen. On se aikamoinen aikaero. Ei koronavirus absoluuttisesti ole silti täysin poissuljettu, myöntää lääkintäeverstiluutnantti.

Autti sanoo, että jos toukokuussa etsitään Wuhanin urheilijoista vasta-aineita, testi ei paljasta, milloin ne ovat tulleet kroppaan. Näyte olisi pitänyt ottaa kisojen jälkeen marraskuussa. Suomen joukkueesta ei esimerkiksi jäänyt sotilaskisojen yhteydessä keneltäkään veriputkiloa talteen.

– Koronan voi sairastaa lähes oireettomana. Käytännössä vasta-aineen löytyminen ei kerro sitä, milloin sen on sairastanut. Ymmärrän Wuhanissa kisanneiden urheilijoiden huolen, mutta lääketieteellisesti on hyvin hankala todistaa, että on sairastanut viime vuoden lokakuussa koronan.

– Siltä ajalta pitäisi olla verinäyte, se olisi minusta ainoa varma tapa todentaa asia. Muuten se on pelkkää filosofointia, eikä todista sairastamisen ajankohtaa, Suomen joukkueen lääkäri Jari Autti näkee ja viittaa samalla espanjalaisten aloittamiin vasta-ainetesteihin.

Wuhanin ruotsalaissotilaita sairaana, silti ei koronalöytöjä

Ruotsalainen viisiottelija Melina Westerberg on kertonut, että monet hänen kilpakavereistaan tulivat sairaaksi sotilaskisoissa, mutta vuodenvaihteen jälkeen otetuista covid-19-testeistä yksikään ei ollut positiivinen. Yksitoista Ruotsin sotilasurheilijaa, jotka osallistuivat Wuhanin sotilaskisoihin, kärsivät koronaviruksen tyypillisestä taudinkuvasta. Hyväkuntoiset sotilaat olivat 20–40-vuotiaita, mutta monet länsinaapurin sairastuneista eivät pystyneet silti harjoittelemaan lainkaan seuraavana kuukautena.

Urheilijoista verikokeilla otetuista viidestä vasta-ainetestistä vain yksi näyte oli lievästi positiivinen. Ruotsalaislääkäri Anders Nystedtin tulkinnan mukaan kaikkien viiden näytteet olisi pitänyt olla positiiviset, mikäli he olisivat saaneet tartunnan Wuhanissa.

Bethanie Mattek-Sands yhdessä kisamaskottien bing bingin kanssa.
Bethanie Mattek-Sands yhdessä kisamaskottien BingBingin kanssa. Kuva: Getty Images

Ruotsin valtion epidemiologi Anders Tegnell arvioi toukokuussa, että yksittäisiä virustartuntoja tuli mahdollisesti Eurooppaan jo viime vuoden marraskuussa tai joulukuussa. Tegnell on todennut medialle, että covid-19-taudin oletettua aikaisempi läsnäolo Euroopassa “ei kuulosta yhtään oudolta, vaan pikemminkin hyvin luonnolliselta vaihtoehdolta”.

Espanjan puolustusministeri tarjoaa testimahdollisuuden

Ensimmäisenä virallisena tahona sotilaiden maailmankisojen puolen vuoden takaisiin, mahdollisiin koronaepäilyihin on älähtänyt Espanja, jonka puolustusministeriö on tarttunut vasta toukokuun puolivälissä maataan koskeviin lukuisiin urheilijoiden sairastumisiin Wuhanin kisojen yhteydessä.

Puolustusministeri Margaria Roblesin johdolla Espanjan 169 urheilijan ryhmällä on halutessaan mahdollisuus osallistua testaamiseen, mikäli asia huolettaa sotilasurheilijoita. Päätöstä perustellaan "viime päivinä todetun huolen vuoksi".

Maanantaista 18. toukokuuta alkaen Espanjan ministeriö ottaa yhteyttä kaikkiin Wuhanissa kisanneisiin urheilijoihin ja tarjoaa tilaisuuden selvittää, löytyykö heiltä vasta-aineita covid-19-tautiin.

Kuten Suomen joukkueen lääkäri Jari Autti totesi, testi ei kuitenkaan aukottomasti paljasta, ovatko he saaneet koronan jo viime lokakuussa Wuhanissa.

Lue myös:

Valtionepidemiologi: Ruotsissa ensimmäinen koronatapaus ehkä jo marraskuussa

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa 19 uutta tartuntaa, hallitus sopuun ravintoloiden pelisäännöistä, koira haistaa viruksen, Venäjällä lähes 300 000 tartuntaa

Suosittelemme