Keväällä yli miljoona suomalaista siirtyi etätöihin. Osa haluaisi jatkaa töiden tekemistä kotona. Innokkaimmat ovat puhuneet suuresta mullistuksesta.
Poikkeusolot harvoin kohtelevat ihmisiä tasapuolisesti. Etätöiden hehkuttaminen ärsyttänee niitä, joille etätyö ei ole vaihtoehto. On myös eri asia tehdä töitä kotona työhuoneessa kuin saunassa.
Havaintojeni perustella etätyöstä ovat innostuneet etenkin ne, joilla ei ole kovin pieniä lapsia. Tai sitten aikuisia on kaksi ja kouluikäisiä lapsia enemmän kuin yksi.
Myös oma piha ja trampoliini ovat plussaa.
Etätöistä kuitenkin puhutaan kaikkien tulevaisuutena. Kenties siksi, että kotona tehtävä työ tarjoaa mahdollisuuden nuukailuun. Työmatkat ja seinät maksavat.
Nyt tuottavaa on se, että työihminen istuu kotona yksin.
Ennen säästettiin tunkemalla ihmisiä monitoimitiloihin. Konsultit huusivat kilpaa kuinka parhaat ideat syntyvät siitä, kun kaikki törmäilevät toisiinsa.
Nyt tuottavaa on se, että työihminen istuu kotona yksin.
Virtuaalityön väitetään sopivan suomalaiseen sieluun. Todellisuudessa kyse on tehostamisesta: kotikonttorissa ei jaaritella turhia. Sähköposti laulaa, mutta muiden kesäsuunnitelmia ei tarvitse kuunnella.
Ilmeisesti työelämän suurin rasite olivat muut ihmiset.
Ihanteellinen etätyöihminen on kotoilua ja järjestystä rakastava työnjohtaja. Kun kodista tulee työpaikka, kaupungissa on uusi seriffi. Lapset tulevat paikalle vasta kun pilli soi.
Tietotyö harvoin sopii tehdastyön sapluunaan. Kotona elämä asettaa kapuloita järjestyksen rattaisiin.
Kunnollisessa kodissa ei eletä kuin pellossa, vaan päivät ja tauot suunnitellaan tehdasrytmin mukaan. Ihannetilanteessa työpäivä alkaa kello kahdeksan. Kello neljä kynä putoaa kädestä.
Ihanne on harvoin sama asia kuin todellisuus. Tietotyö harvoin sopii tehdastyön sapluunaan. Kotona elämä asettaa kapuloita järjestyksen rattaisiin.
Maito kaatuu lattialle, lapset ovat kurittomia, netti ei toimi ja vessapaperi on loppu.
Tutkijana minulla on etätöistä vuosien kokemus, enkä vastusta niitä. Etätöitä on kuitenkin vaikea nähdä tavoiteltavana tilana, sillä etätyöllä on tapana tehdä työstä huomaamatta rajatonta.
Kokemukseni mukaan epämääräisyys, epävarmuus ja rajattomuus syö sitä elinvoimaa, jota tarvittaisiin rajojen asettamiseen.
Joillain aloilla rajojen ylittämisiä ihannoidaan. Ajatellaan, että työkeskeiset ihmiset haluavat tehdä töitä aina ja kaikkialla – ikään kuin rajojen asettaminen olisi yksinkertaista.
Poikkeusolojen suosituksissa näkyi, ettei etätyön ohjeistuksissa vieläkään tunnisteta erilaisia töitä, työsuhteita tai elämäntilanteita.
Ajanhallintaohjeissa kaikkien arki tungetaan samaan sapluunaan.
Etätyön hyvinvointiohjeet ovat usein tolkullisia, mutta niitä on vaikea noudattaa käytännössä.Suuri kompastuskivi on ergonomia. Kakkosena maaliin tulevat menetetyt hermot.
Poikkeuksellinen etäarki näyttää kuormittaneen etenkin perheenäitejä.
Digiloikkia on silti hehkutettu niin paljon, että moni on miettinyt uskaltaako tätä ihanuutta kyseenalaistaa. Kirjailija Katja Lahti rikkoi hiljaisuuden toteamalla olevansa väsynyt. Päätä särkee ja muisti pätkii. Kaikesta suoriutuu puoliteholla.
Kommenttien perusteella poikkeuksellinen etäarki näyttää kuormittaneen etenkin perheenäitejä.
Vaikka ihmisten arki on hyvin erilaista, epäilen etätöiden olevan uusi avokonttori. Tahdikkuus ei usein kuulu muiden ohjeistamiseen, joten äänessä lienevät ne, joille uudet opit sopivat.
Sitä on ilmeisesti vaikea ymmärtää, ettei kaikkien elämä ei ole samanlaista kuin sinun.
Ajanhallintaopit ovat osa tehokkuusoppien perintöä. Niissä on aina ollut tapana antaa elämänohjeita, joissa työihmisen elämä jaotellaan osa-alueisiin. Näihin kuuluvat työ, lepo, liikunta, huvitukset sekä uusien työihmisten kasvatus.
Opeissa elämän jokaista osa-aluetta kehitetään kohti täydellisyyttä. Näin ollen opit sopivat erinomaisesti sekä kotityöhön että kotona tehtävään työhön.
Kaikki eivät kuitenkaan suoriudu yhtä hyvin.
1900-luvun alussa julkaistussa Työn tieteessä geologi Jakob Johannes Sederholm tuumi, että kaoottinen arki kertoo järjestelmän puutteesta. Siitä, että ihmisellä on joko heikko luonne tai sitten hän ei ole kuunnellut ohjeita. Usein molempia.
Toisinaan on vaikea sanoa mikä elämässä ja työssä on lopulta kuormittavinta: itse työ ja elämä, vai loputtomat ohjeet sitä, miten ne pitäisi suorittaa oikein.
Mona Mannevuo
Kirjoittajatyöskentelee tutkijana Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksessa. Hän viimeistelee syksyllä ilmestyvää teosta suomalaisen tehokkuusajattelun historiasta. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.
Kirjallisuus: Sederholm, Jakob Johannes (1915) Työn tiede. Porvoo: WSOY.
Kolumnista voi keskustella 23.5. klo 23:00 asti.
Lue myös
Mona Mannevuon kolumni: Kuka kaipaa uusia keskustelukumppaneita, jos he toivovat kuolemaasi?
Mona Mannevuon kolumni: Koronavirus muutti käsityksemme kiireestä