Kiinasta tulee lentoyhtiö Norwegianin suuromistaja.
Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan yhtiö kertoo asiasta tiedotteessaan.
Yhtiön osakekurssi laski voimakkaasti pörssin avauduttua. Pörssilaskun syynä on, että osana yhtiön pelastussuunnitelmaa sen osakkeiden määrää nostetaan.
Norjan hallitus on hyväksynyt noin 280 miljoonan euron lainatakuun lentoyhtiölle.
Irlantilaisesta leasingyhtiöstä Aercap Holdingsista tulee yhtiön suurin omistaja. Kiinan valtion omistama BOC Aviation tulee omistajaksi 12,67 prosentin osuudella, NRK kertoo.