Jalkapallon Saksan Bundesliigassa pelataan ilman yleisöä koronaviruksen takia, mutta tyhjinä lehterit eivät ainakaan Suomen maajoukkuemaalivahti Lukas Hradeckyn silmissä lauantaina ole. Hradeckyn seuraa Leverkusenia isännöivän Mönchengladbachin stadionilla on lähes 13 000 pahvikatsojaa lauantain pelissä.
Gladbach isännöi Bundesliigan ensimmäisen tyhjille katsomoille pelatun ottelun kohdatessaan kotonaan Kölnin 11. maaliskuuta, juuri ennen koronaviruksen tuomaa sarjan keskeytystä. Yksi seuran faniryhmistä, nimeltään "Fanprojekt Mönchengladbach", innovoi pian tuon pelin jälkeen seuran kausikorttilaisille mahdollisuuden saada printatuksi pahviversiot itsestään omalle paikalleen katsomoon.
– Olemme järjestämässä lähes 13 000 pahvikatsojaa lauantain peliin, mutta kaikkinensa niitä on tilattu jo lähes 20 000, faniryhmän johtaja Thomas Ludwig kertoi.
– Tämä on hieno operaatio, se tuo tunnelmaa stadionille. Samalla se tietysti muistuttaa siitä, että jalkapallo ilman kannattajia ei ole ihan samaa, seuran edustaja Max Eberl kommentoi.
Gladbachin valmentaja Marco Rose kehuu myös pahviyleisöä.
– Fantastista. Saamme todellakin vaikutelman, että emme ole yksin harjoitellessamme stadionilla, Rose sanoi.
Lue myös:
Hradeckyn Leverkusen tärkeään voittoon – 17-vuotias Wirtz teki seurahistoriaa
Bayern-tähden mukaan peli ilman faneja tuntui "vanhojen miesten jalkapallolta"