Yrittäjä on oman itsensä herra ja voi tehdä mitä tykkää. Teoriassa näin, mutta käytännössä yleensä aivan jotain muuta.
Eteläpohjalaisen juomavalmistaja Pramian yrittäjä Marko Mäkinen, 52, käy esimerkiksi siitä, mitä ahkeruudella ja sinnikkyydellä voi saada aikaan. Ja uskolla omaan tekemiseensä.
– Junnu Vainion sanoin “Köyhän ainoa huvitus on vilkas mielikuvitus”, Marko Mäkinen kuittaa.
Mäkisestä piti tulla ensin metsuri tai metsätyönjohtaja. Sitten hän opiskeli agrologiksi. Sen jälkeen hänestä tulikin viinankeittäjä.
– Kyllä se pienen maatilan liitännäiselinkeinona lähti liikkeelle tämä toiminta. Teimme ensin sahtia ja sitten tuli väkevämmät juomat.
Sahdista likööreihin
Kun 30 vuotta sitten pienessä maalaiskylässä laittoi sahtitehtaan pystyyn vanhaan hevostalliin, mainehan siinä kasvoi.
– Kyllä se kylähullun leima tuli heti aluksi. Oikeasti en ole siitä ikinä välittänyt mitään. Olen tehnyt itselle mielenkiintoisia ja mukavia projekteja. Jollakin tavalla niillä on sitten hengissäkin pysynyt tässä, itse ja perhe.
Sittemmin Pramiasta kasvoi ennen kaikkea likööritalo, jonka kymmeniä väkeviä ja mietoja tuotteita myyvät niin Alkot kuin vähittäiskaupat.
Mäkinen on laajentanut Pramian toimintoja juomista kierrätysmuoveihin. Pramian juomatehtaalla Jalasjärvellä, Toholammin kierrätysmuovitehtaalla ja Mäkisten metsäpalstoilla työskentelee vakituisesti kolmisenkymmentä henkilöä, pääosa heistä Toholammilla. Juomatehdas pyörii muutaman henkilön voimin pitkälle kehitellyn automaation ansiosta.
Isomman perässä
Kylähullun maine kasvoi entisestään, kun Marko Mäkinen muutama vuosi sitten päätti jättää tarjouksen Altian enemmistöosakkeista. Monet luulivat sitä vitsiksi, mutta mies oli tosissaan. Hän oli kymmenisen vuotta konsulttinsa kanssa laskeskellut Altian arvoa yhtiön tilinpäätöstietojen pohjalta.
Altiasta oli pitkään tarjolla vähemmistöosuus, mutta se ei kiinnostanut kotimaassa eikä ulkomailla. Toden teolla Mäkinen kääri hihat, kun valtio oli valmis luopumaan enemmistöosuudestaan.
– Olin siinä vaiheessa jo vähän myöhässä liikkeellä. Valtiolla oli tarkat ajatukset siitä, että Altiasta tehdään pörssiyhtiö. Olin yhteydessä ministereihin ja kaikkiin virkamiehiin, jotka sen asian ympärillä toimivat.
Mäkinen päätti kuitenkin viime metreillä tehdä tarjouksen. Häntä kutkuttaa vieläkin se tosiasia, että Altian pörssiin listautumisen arvo oli täysin sama kuin mitä hän tarjosi enemmistöosakkeista. Vuosien laskelmat pitivät kutinsa!
Marko Mäkisen mukaan Altian vieminen pörssiin oli poliittisesti ymmärrettävä päätös. Mutta miten olisi käynyt, jos valtionyhtiö olisi päätynyt pohjalaisen viinatehtailijan käsiin?
– Jos minulla olisi käynyt huonosti sen yrityksen kanssa, ministerit ja poliitikot olisivat saaneet leiman siitä, että myivät valtion omaisuutta huonosti pärjäävälle. Jos olisin menestynyt sen kanssa, olisi sanottu, että myytiin liian halvalla.
Pääkonttori olisi siirtynyt Etelä-Pohjanmaalle
Entä Altian kotipaikka, olisiko se nyt Kurikka, Jalasjärvi vai peräti Ilvesjoki?
– Ehkä pääpaikaksi olisi tullut Koskenkorva tai Seinäjoki.
Altian työntekijöiden puolesta Mäkinen on tyytyväinen, että yhtiö ei päätynyt hänen käsiinsä.
– Olisin todenäköisesti lopettanut Helsingin pääkonttorin ja Rajamäkikin olisi pitänyt miettiä uusiksi. Työntekijämäärää olisin karsinut.
Miten monikymmenkertaisesti pienemmän viinatehtaan omistaja vakuutti itsensä siitä, että tietotaitoa ja taloudellista kantokykyä olisi riittänyt Altian ostoon?
– Periaatteessa teemme ihan samaa hommaa mitä Altia. Heidän tislaamo on toki isompi mitä meillä, mutta pullottaminen ja pakkaaminen ovat ihan samaa työtä, mitä olemme tehneet 30 vuotta.
Marko Mäkinen myöntää, että taloudellinen kantokyky on asia erikseen. Mukaan olisi pitänyt saada useampi pankki. Laskelmat hän teki kannattaviksi.
– Satojen miljoonien eurojen kaupassa olisi ollut mahdotonta saada pakettia aikaan tuossa aikataulussa, kun nykyään nuoriparikin joutuu odottamaan asuntolainaansa kuukauden verran.
Mutta Marko Mäkinen on tyytyväinen, että hän jätti Altiasta tarjouksen. Nyt ei harmita.
– Olisin varmasti sättinyt lopun elämäni itseäni, jos ei olisi tullut tehtyä tarjousta.
Viinaa muovipulloon – muut perässä
Marko Mäkisestä vain toinen puoli on viinankeittäjä, toinen puoli on ympäristöyrittäjä.
Pramia ryhtyi pakkaamaan alkoholia muovipulloihin vuosia ennen muita. Mäkinen osti konkurssiin ajautuneen kierrätysmuovitehtaan Toholammilta.
– Olemme kiertotalouden ja ympäristöystävällisyyden suunnannäyttäjä Suomessa. Monet seuraavat meitä ja tulevat perässä. Hyvä niin.
Edelläkävijä esitteli 16 vuotta sitten Alkolle muovisia viinapulloja lasisten sijaan. Alko oli Mäkisen mukaan sitä mieltä, että muovipullosta jää makua alkoholiin.
– Hetken todistelimme, ettei mitään makua jää. Sen jälkeen kaikki on ollut voittokulkua. Ilokseni voin todeta, että Suomen suurimmat ja Euroopan suurin alkoholijuomanvalmistaja ovat tulleet perässä. Muun muassa Coca-Colat ja Pepsi-Colat ja vastaavat ovat todenneet saman asian.
Mäkinen päätyi muovipulloihin kauhisteltuaan lasipullojen käsittelyä.
– Mekin täytimme tuohon aikaan 12 00 lasipulloa tunnissa, kulutimme 12 000 litraa vettä samassa ajassa ja käytimme vielä kuutta kemikaalia.
Mäkinen muistelee, miten virolaiset ihmettelivät sitä, että muovipulloon laitetaan vielä muovikorkkikin.
– Nykyään alumiinikorkki on aivan myrkkyä tässä muovikierrätysjärjestelmässä.
Malliksi maailmalle
Pramian tytäryhtiö Pramia Plastic käsittelee Toholammilla keskimäärin miljoona kierrätyspulloa vuorokaudessa.
– Ostamme näitä pantillisia muovipulloja, joita ihmiset palauttavat kauppoihin.
Marko Mäkisen mukaan Suomessa käytetyistä muovipulloista 96 prosenttia palautuu kiertoon.
– Se on huippua koko maailmassa. Jos kaikki maat kierrättäisivät pullot Suomen tavoin, väittäisin, että maapallolla ei olisi nykyistä muoviongelmaa.
Toholammin tehtaalla kierrätyspullot pestään, värilajitellaan ja murskataan, minkä jälkeen niistä syntyy muovihiutaletta uusien tuotteiden raaka-aineeksi.
Kun tämä muovihiutale sulatetaan, siitä valmistuu puolestaan granulaattia eli muoviraetta. Tämä tuote on Euroopan elintarviketurvallisuusviraston EFSA:n hyväksymä, elintarvikekontaktikelpoinen tuote. Siitä tehdään Pramian uudet pulloaihiot ja nastolalaisessa yhteistyöyrityksessä Wipakissa muovikalvoa lihanjalostus- ja makeisteollisuudelle.
Toholammilla värillisistä muovipulloista valmistuu vuosittain myös 120 miljoonaa metriä vihreää pakkausvannetta, jota käyttävät muun muassa sahat ja höyläämöt.
Ei muovin vaan ihmisen vika
Marko Mäkinen kertoo, että Toholammin kierrätystuotteiden kysyntä räjähti juuri silloin, kun huoli mikromuovien ympäristövaikutuksista nousi laajaan keskusteluun.
– Yhtäkkiä kierrätysmuovia halusivat kaikki toimialat ja laitokset.
Mäkinen huomauttaa, että itse muovi on ympäristötuhoihin syytön.
– Ihminen tekee sen virheen. Ihminen aiheuttaa tuhon, kun hän heittää luontoon muovia.
Kiitotiellä ja yläilmoissa
Entä onko miehellä, joka ottaa omasta tuulivoimalasta energiat tehtailleen, itsellään mitään ympäristösyntejä? Ehkä pieniä.
Lentämisestä innostunut yrittäjä hakkasi omaan kotimetsään ison aukon ja päällystytti juomatehtaan takapihalle puoli kilometriä pitkän kiitotien. Siitä pääsee läpi vuoden ilmaan ultrakevyellä pienkoneella.
– Kipeääkin se otti, kun puita piti kaataa. Se on nyt 20 vuotta ollut siinä ja se oli hyvä päätös.
Toholammilla on Mäkisen toinen kenttä, mutta se on nurmikenttä.
Marko Mäkinen kertoo lentävänsä nykyään pääasiassa työmatkojaan, ei juurikaan enää harrastuksen vuoksi. Siitä huolimatta mies sanoo viihtyvänsä taivaalla.
– Vauhdin hurma ei ole se mun juttu, vaan lentämisen ja maisemien kauneus. Toki myös se, että pääsee nopeasti paikasta toiseen.
Entä ne suuret ideat, niin kuin Altia-tarjous, missä ne syntyvät? Taivaallako?
– Ei tullut siellä vaan tuulimyllyyn kiivetessä, korkealla sekin.
Oma kiitotie Pramian takapihalla on Marko Mäkiselle merkityksellinen paikka monella tapaa. Silloin kun muualla ei vielä riitä lunta hiihtämiseen, Mäkinen auraa kiitotien viereen vähäiset lumet ja hiihtelee niillä iltaisin otsalampun valossa äänikirjoja kuunnellen. Kilometrejä kertyi viime talvena muun muassa Michelle Obaman seurassa.
– Elämäkertoja menee.
Vastavirtaan korona-ajassa
Samaan aikaan, kun monet yritykset kipuilevat koronavaikutusten kanssa, Marko Mäkinen uskoo tulevaisuuteen.
Pramian pihamaalla käy huiske, kun kirvesmiehet rakentavat varastohallista pohjalaistaloa, jonka sisuksiin avautuu kesäkuussa tehtaanmyymälä.
Pramialla on ennestään ravintolatilat tehtaan yläkerrassa, kymmenien kilometrien päässä asutuskeskuksista. Tuleva tehtaanmyymälä yhdistetään käytävällä ravintolaan. Anniskelulupia on haettu 900 neliölle.
– Suunnitelmat olivat jo tehtynä, ennen kuin koronasta tiedettiin mitään. Pakkohan tässä on vain uskoa onnistumiseen.
Marko Mäkinen muistuttaa, että viinatehtaan tehtaanmyymälä ei ole enää mikään harvinaisuus.
– Kun lainsäädäntö muuttui, pienpanimot ja tislaamot ovat perustaneet tehtaanmyymälöitä.
Pramia tavoittelee myymäläänsä ennen kaikkea matkailijaryhmiä ja aikoo tehdä heidän saamisekseen yhteistyötä lähialueen matkailuyritysten kanssa.
Käsidesiin palataan vielä
Huoltovarmuuskeskuksen listoilla Pramia on kirjattu veden pakkaajaksi. Koronakauden alussa Mäkinen otti keskukseen yhteyttä ja pyysi lupaa käsidesin valmistukseen.
– Teimme sitä kolme viikkoa ja saimme hyviä kokemuksia. Jatkamme sen valmistamista todennäköisesti myöhemminkin. Sitä voi sitten myydä vaikka tuolla tehtaanmyymälässämme!