Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kaikki miesten Superpesis-seurat leikkaavat palkkoja myös pelikauden ajalta − muutamat pelaajat pohtivat osallistumistaan

Miesten Superpesiksen leikkauksiin vaikuttaa muun muassa hyytynyt yhteistyökumppanimyynti.

Yleiskuva pesis
Miesten Superpesis-seurat leikkaavat palkkoja myös kauden osalta. Kuva: Tomi Hänninen
Riikka Smolander-Slotte,
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Yle Urheilu kertoi aiemmin maaliskuussa, että liki kaikki miesten Superpesis-seurat ovat joutuneet keskeyttämään palkanmaksun tai leikkaamaan palkkoja.

Koronarajoitusten jatkuminen, yhteistyökumppanimyynnin lasku ja kauden typistyminen ovat kuitenkin johtaneet siihen, että kaikki seurat leikkaavat pelaajiensa palkkoja Yle Urheilun tietojen mukaan myös kauden ajalta.

Suurimmassa osassa seuroista neuvottelut leikkauksista ovat jo valmiita, mutta esimerkiksi Kouvolan Pallonlyöjissä neuvotellaan vielä muutamien pelaajien kanssa pienistä yksityiskohdista.

Kiteen Pallossa palkkaleikkauksia katsotaan uudelleen kuukausi kerrallaan ja Joensuun Mailassa leikkausten tarve on ollut hyvin pientä.

− Olemme selvinneet aika pienillä leikkauksilla. Toki meidän on pitänyt reagoida, kun kotipelejä on jäänyt pois ja 500 ihmisen yleisörajoitus tekee omat haasteensa, Joensuun Mailan toimitusjohtaja Jonne Kemppainen sanoo.

Koskenkorvan Urheilijoiden puheenjohtaja Juha-Pekka Karvonen puolestaan kertoo, että palkkaleikkauksia on ollut pakko tehdä, sillä yhteistyökumppanimyynti on ollut koronaviruksen vuoksi heikkoa.

− Kehittelemme koko ajan mekanismeja, joilla saisimme tulovirtoja muuta kautta erilaisin varainkeruumuodoin, jotta pelaajat pystyisivät halutessaan sitä kautta saamaan lisää rahaa provision kautta, Karvonen sanoo.

Tiivis pelitahti aiheuttaa haasteita

Palkkojen leikkaaminen ei ole näkynyt miesten osalta toistaiseksi sopimusten purkamisina, mutta on myös seuroja, joissa pelaajat joutuvat pohtimaan osallistumistaan esimerkiksi siviilielämänsä takia.

Siilinjärven Pesiksessä kahdella pelaajalla ei ole vielä allekirjoitettua sopimusta.

− Näiden kahden kanssa neuvotellaan lähinnä turvallisuusasioista terveyteen liittyen ja olemme odottaneet niistä lisätietoa, SiiPen toiminnanjohtaja Marko Heikkinen sanoo.

Kankaanpään Mailassa pelaaminen on puolestaan auki muutaman pelaajan kohdalla. Heidän täytyy sopia pelaamiseen liittyvistä asioista työnantajan kanssa sitten, kun otteluohjelma selviää.

− Pelaaja ei pysty sitoutumaan ennen kuin saa työnantajalta vihreää valoa. Sarjaohjelman tiivistäminen on monelle ongelma. Jos pesäpalloa pelataan 24 kierrosta kahteen kuukauteen, niin se tarkoittaa kolme peliä viikossa, Kankaanpään Mailan puheenjohtaja Jani Mäntylä sanoo ja viittaa uuteen sarjajärjestelmään.

KPL
KPL neuvottelee vielä muutaman pelaajan kanssa palkkaleikkausten yksityiskohdista. Kuva: Tomi Hänninen

Kempeleen Kiri on puolestaan purkanut pelaajasopimuksensa Misa Märskylän kanssa, minkä lisäksi Marko Pelkonen ja Aki Hanhela pohtivat toukokuun ajan, pystyvätkö he osallistumaan sarjaan.

Kirin pesäpallojaoston puheenjohtajan Juha-Matti Rannan mukaan Märskylän sopimuksen purkamisella ei ole yhteyttä koronaviruksen aiheuttamiin toimenpiteisiin. Pelkosen ja Hanhelan tilannetta hän ei halua vielä kommentoida sen tarkemmin.

Hyvinkään Tahko kertoi aiemmin tällä viikolla purkaneensa Markus Tuikan sopimuksen pelaajan kanssa yhteisymmärryksessä. Toiminnanjohtajan lisäksi kesällä myös pelinjohtajana toimiva Miika Rantatorikka ei kommentoi purun taustoja tarkemmin, mutta tiedotteen mukaan tilanteeseen ei liity draamaa.

Vimpelin Vedossa sen sijaan yhdellä pelaajalla ei ole vielä allekirjoitettua sopimusta. Seuran puheenjohtaja Jari Lakaniemi ei myöskään avaa tarkempaa syytä henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Kiteen Pallon puheenjohtaja Pentti Lipsanen on kuitenkin halunnut korostaa pelaajilleen, että tämän kauden voi jättää väliin missä vaiheessa tahansa, jos siltä tuntuu. Toistaiseksi kaikki ovat kuitenkin lähdössä pelaamaan.

− Olemme antaneet pelaajille selkeän vapauden. Jos tuntuu, ettei halua riskeerata, niin meillä kenenkään ei ole pakko pelata. On muistettava mennä terveys edellä, Lipsanen painottaa.

Lue myös:

Miesten superpesisseurat suurissa ongelmissa – liki kaikki seurat keskeyttämässä pelaajiensa palkanmaksun tai leikkaamassa palkkoja

Koronaviruspandemia myllersi Superpesiksen sarjajärjestelmän, josta ei yksikään putoa, mutta kaikkia joukkueita ei välttämättä kohdata – seuroilta löytyy kiitosta ja ymmärrystä

Osallistumistaan empinyt Porin Pesäkarhut on mukana tulevalla naisten Superpesiskaudella

Suosittelemme