Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Katso kuvista: Harvinainen ratikkakuljetus läpi Suomen meni kuin unelma, kunnes yksi kohta tiessä pysäytti hetkeksi kaiken

Tampereen ensimmäinen ratikka tuli perille varikolle lauantaina myöhään. Mansen ylpeys eroaa monella tapaa stadin sporasta.

Ratikka saapuu Tampereen varikolle
Anu Leena Koskinen,
Tuomas MacGilleon
Avaa Yle-sovelluksessa

Siellä se on: häivähdys punaista. Tampereen ensimmäinen ratikka on tullut perille varikolle lauantaina myöhään. Sunnuntaina aamulla ratikkavaunu on laskettu kiskoille ja kohti säilytyshallia.

Ainutlaatuinen erikoiskuljetus alkoi Otanmäen Škoda Transtechin tehtaalta varhain lauantaina.

Raitiovaunu lavetilla, matkalla kohti Tamperetta Otanmäellä.
Jo ensimmäiset risteykset näyttävät, kuinka tarkkana pitkän erikoiskuljetuksen kanssa saa olla. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Siilinjärveläinen kuljetusyrittäjä Kirsti Rissanen sanoo, että matkaa oli suunniteltu kauan. Kuljetusliike on kuljettanut parikymmentä vuotta ratikoita lavetilla.

Kajaanissa Mainuan risteyksestä pääsy vaati hieman järjestelyjä.

Reilusti yli 40-metrinen kuljetus ei taitu pienistä risteyksistä. Ratikan tieltä piti poistaa liikenteenjakajia. Lahdessa levitettiin ramppia. Erikoiskuljetus meni tarkkaan harkittua reittiä Kajaani–Kuopio–Mikkeli–Lahti–Riihimäki–Tampere.

– Jos olisi kuljetettu mistä tahansa muualta, olisi pitänyt tehdä paljon enemmän kaikenlaista, kuljetusyrittäjä Rissanen sanoo.

Raitiovaunu lavetilla, matkalla kohti Tamperetta Otanmäellä.
Aamuaurinko saatteli ratikkakuljetuksen matkaan Kajaanista. Kuva: Timo Sihvonen / Yle

Viivettä Lempäälässä

Ainoa pysäytys tuli lähellä Tamperetta Lempäälän Sääksjärvellä, kun kuljetus jumittui lauantaina illalla puoleksitoista tunniksi. Risteys oli tutkittu etukäteen, mutta molemmilla puolilla olevat kaiteet olivat liian kapealla. Pitkä kuljetus ei mahtunut kääntymään ja kaiteita piti poistaa.

– Tuo Sääksjärvi vähän harmittaa, mutta elämä on. Suhtaudun vakavasti asioihin. Mitään ei kuitenkaan rikottu, kaikki meni sillä lailla hyvin, Rissanen sanoo.

ratikka jäi jumiin sääksjärvellä
Ratikka jäi kaiteiden takia jumiin Lempäälän Sääksjärvelle. Kuva: Jesse Jyrälä

Kuljetusliike tuo myös seuraavat ratikkavaunut Tampereelle ja lupaa, että silloin Sääksjärvikin on selätetty.

– Sellaista ajatusta ei ole ikinä tullut, että tämä on tässä. Kaikki kuormat on aina viety perille. Jos jossakin risteyksessä onkin mennyt enemmän aikaa, siitä on aina selvitty.

Matka meni nopeammin kuin kuviteltiin

Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen
Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen iloitsee hyvin menneestä kuljetuksesta. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Ratikan vastaanottaja, Tampereen Raitiotie Oy:n kalustopäällikkö Ali Huttunen on tyytyväinen kuljetusoperaatioon.

– Sama yritys toi helmikuussa Saksasta testivaunun ja tämä meni vielä kivuttomammin kuin ensimmäinen kerta.

Kuljetuksen kestoksi arvioitiin 26 tuntia, mutta koko urakka kesti 18 tuntia. Ainoa viive tuli Sääksjärvellä.

Ex-hervantalainen ja ratikkaa kovasti odottava Mira Takku kuvasi Tampereelle matkaavan ratikan Kärkölässä.

Ratikan tulo herätti paljon huomiota, varikon lähellä oleva tie tungeksi lauantaina katsojia. Myös matkan varrella ratikasta otettiin paljon kuvia ja videoita.

– Onhan se huomio yllättänyt. Vaunu itsessään on isokokoinen ja on ymmärrettävää, että se kiinnostaa, Huttunen sanoo.

Alun perin ratikan piti olla peitetty enemmän kuljetuksen ajaksi, mutta hyvän sään ansiosta se näkyi lähes kokonaan katsojille.

Kopterikuva Tampereen Ratikan varikolta
Ratikka saapui Tampereen varikolle. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Kesällä nähdään koeajossa

Ihan vielä ratikkaa ei nähdä liikenteessä.

– Ratikkaa nähdään Hervannassa kesä-heinäkuun vaihteesta lähtien. Täältä tullaan tekemään koeajoja päivittäin Hervannan varikon ja Turtolan välillä, Huttunen sanoo.

Syyskuussa Tampereelle saadaan toinen raitiovaunu, minkä jälkeen edessä on kahden vaunun tyyppikoevaihe.

Kaupunkilaiset pääsevät ratikan kyytiin näillä näkymin ensi vuoden huhtikuussa.

– Silloin alkaa kaupallinen koeliikenne, Huttunen kertoo.

Tampereen Ratikka lähti kohti Tamperetta lauantaina aamuneljältä, Otanmäestä Kajaanista.

Varsinainen raitiotieliikenne alkaa elokuussa 2021. Liikennöinnistä vastaa VR, joka aloittaa kesäkuussa noin 65 raitiovaununkuljettajan rekrytoinnin. Testivaiheessa ratikoita kuljettavat liikenteenohjaajat, joiden koulutus on jo alkanut.

Ensimmäinen raitiovaunu siirtymässä Tampereen Ratikan varikkohalliin
Lavetilta säilytyshalliin sunnuntaina aamulla. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Sporaa isompi ja nopeampi

Škoda Transtechin valmistamia Artic-vaunuja on ollut käytössä Helsingissä jo vuosia. Ali Huttunen sanoo, että niihin verrattuna Tampereen Artic-vaunu on monella tapaa erilainen.

Suurin ero on vaunun koko. Tampereella on eri raideleveys kuin Helsingissä, ja myös vaunu on stadilaista sisarustaan pidempi ja leveämpi.

– Vaunu on hyvin väljä. Se on sellainen lähiliikennejunan ja ratikan välimuoto, jossa on paljon tilaa erilaisille käyttäjäryhmille ja suurille matkatavaroille. Lisäksi keskinopeus tulee olemaan suurempi kuin Helsingissä.

Ensimmäinen raitiovaunu saapuu Tampereen Ratikan varikolle
Ensimmäinen raitiovaunu saapuu Tampereen Ratikan varikolle. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Tampereen ratikan keskinopeus liikenteessä tulee olemaan 19–22 kilometriä tunnissa, kun Helsingissä se on Huttusen mukaan 13–14 kilometriä tunnissa.

Ero selittyy muulla liikenteellä: Tampereella ratikka kulkee monin paikoin pelkästään sille varatulla erillisradalla, jolloin autoliikenne ja sen ruuhkat eivät hidasta vauhtia.

Esimerkiksi Hervannan valtaväylällä on osuus, jossa ratikka pääsee suurimpaan liikennöintinopeuteensa, eli 70 kilometriin tunnissa. Helsingissä korkein liikennöintinopeus on Huttusen mukaan 40 kilometriä tunnissa.

Tarkkaavaisuutta liikenteeseen

Tamperelaiset autoilijat ja jalankulkijat ovat jo saaneet esimakua ratikkaliikenteestä. Suurin osa Pyynikintorin, Taysin ja Hervannan välillä kulkevasta raideverkosta on jo valmis, ja maaliskuusta lähtien kaupungissa on ajettu huomiovärein teipatulla testivaunulla.

Ratikka kuvattuna autosta Juvalla 23.5.2020
Ratikka bongattu Juvan ABC:n kohdalla. Kuva: Seppo Viljakainen

Huttunen sanoo, että vaikka sekä infrastruktuuri että kalusto ovat uusia, niiden yhteensopivuus ei jännitä. Testitulosten perusteella ympäristöstä johtuvia yllätyksiä ei pitäisi tulla.

– Tässä vaiheessa meillä on syytä olla hyvin luottavaisia, että kun vaunu saadaan viritettyä käyttöön, testejä voidaan tehdä aikataulujen ja suunnitelmien mukaan.

Uusi joukkoliikenneväline vaatii opettelua kaikilta kaupunkilaisilta ja etenkin autoilijoilta: ratikalla on tasa-arvoisessa risteyksessä etuajo-oikeus, vaikka se tulisi vasemmalta. Voit lukea jalankulkijoita ja autoilijoita koskevista liikennesäännöistä tästä jutusta:

Harri Numminen kuvasi Kajaanista Tampereelle matkaavan ratikan Lahdessa lauantaina iltapäivällä.

Tarkennus 24.5. klo 13.16 tarkennettu ratikan saapumisaika.

Lue lisää:

Ratikka aloitti odotetun matkansa Kajaanista Tampereelle

Tampereen ratikan kaksoisraiteista puuttuu enää 822 metriä – testivaunulla ajettu jo täyttä vauhtia: "Ratapölkyt välkkyvät vaan alla"

Raitiovaunu ilmestyi Tampereen kaduille – muista nämä asiat, kun kohtaat sen liikenteessä

Suosittelemme sinulle