Autokorjaamon lämpökeskuksen turvesiilossa syttynyt kytöpalo työllisti pelastuslaitosta myöhään sunnuntai-iltana Pihtiputaalla.
Turve paloi siilossa kytemällä ja savutti erittäin runsaasti mutta varsinaista tulipaloa ei kuitenkaan ollut. Pelastuslaitos sai omistajan kanssa palon tukahdutettua ja tyhjennettyä turvesiilon.
Savun muodostus oli erittäin runsasta ja tilanne näytti pahemmalta kuin mitä lopulta oli. Palo ei levinnyt korjaamorakennukseen, eikä lämpökeskuskaan kärsinyt vaurioita.
Viikonlopun aikana pelastuslaitosta työllistivät myös useat maastopalot ympäri maakuntaa. Maastoa sammutettiin muun muassa Kinnulassa, Karstulassa, Joutsassa ja Toivakassa.