Nooralotta Neziri ja Annimari Korte on kutsuttu kilpailemaan Osloon Norjaan mielenkiintoiseen Impossible Games -tapahtumaan 11. kesäkuuta. Laji on suomalaiskaksikolla harvinainen 200 metrin aitajuoksu, kun pika-aiturit normaalisti kisaavat yleensä 100 metrin matkalla.
Kumpikaan ei ole vielä aivan täysin varmoja osallistumisestaan. Korte viestitti Yle Urheilulle, että kisaa Oslossa, jos lennot järjestyvät. Samasta syystä myöskään Neziri ei uskalla vielä lyödä lukkoon osallistumaan, mutta pitää kisaamistaan todennäköisenä.
– Ei ole lentolippuja, niin en uskalla sanoa kisaamista satavarmasti tässä koronatilanteessa, Neziri kertoi Yle Urheilulle.
Neziri kertoo, että hän on viimeksi 15-vuotiaana juossut 200 metrin aitajuoksukilpailun.
– Silloin se oli helppoa. Mutta nyt vanhempana pääsee ehkä vähän kovempaa, niin voi olla itse aika hapottava matka. Tulee siis olemaan todella jännittävää, kun sitä tulee juostua, Neziri sanoo.
Varsinaista tulostavoitetta Neziri ei ole asettanut.
– Kisa tulee olemaan keskellä harjoituskautta. Tähtään niin sanotusti kisakuntoon 27. kesäkuuta pidettävään 100 metrin aitajuoksukisaan. Odotan hauskaa kisaa ja ennen kaikkea tämä on kunnia, että olen saanut kutsun tällaiseen kisaan. Se menee hyvänä nopeuskestävyystreeninä, Neziri sanoo.
Alustavasti Korte ja Neziri ovat saamassa vastaansa heille tutun norjalaisen kisakumppanin Isabelle Pedersenin. Näillä näkymin neljäntenä kisassa on mukana 400 metriin ja 400 metrin aitoja enemmän juossut Line Kloster.
– Luulen, että 400 metrin aituri voi olla kaikista vahvin. 200 metriä aidoilla voi olla yllättävän hapokas matka, Neziri povaa.
Ylipäätänsä suomalaisaituri odottaa innolla kisakauden alkua.
– Kevät on ollut vaiherikas ja on itketty monta itkua sen takia, että kisoja vaan peruntuu. Tässä vaiheessa uraa ei halua enää heittää yhtäkään vuotta hukkaan. Olen todella tyytyväinen, että saamme nyt kisoja. Meillä on myös hyvä puoli, että kotimaassa saadaan aiturien kesken kovia kisoja aikaiseksi. Ne vastaavat ihan Euroopan tasoa, Neziri toteaa.
Lue lisää:
Paavo Nurmi Games ja Kalevan kisat käydään rajatulle katsojamäärälle
Kotimainen yleisurheilukesä käynnistyy Ylen kanavilla kesäkuussa