Sodankylän elokuvajuhlien taiteellinen johtaja Timo Malmi on helpottunut mies.
Huhtikuun alkupuolella itku ei ollut kaukana, kun 35-vuotisjuhliaan valmisteleva festivaali näytti menevän koronan takia täysin kiville.
Viranomaisten linjauksia kokoontumisrajoitusten kohtalosta odoteltiin kuumeisesti ja turhaan, kunnes ei enää voitu odottaa kauempaa. Elokuvajuhlat ilmoittivat peruvansa fyysisen tapahtuman, siirtävänsä syntymäpäivät seuraavaan kesään, ja järjestävänsä festivaalit virtuaalisesti.
Siinä vaiheessa järjestäjät eivät oikeastaan tienneet, miten se on mahdollista.
– Tilanne oli ihan järkyttävä. Siinä sitten mietittiin kaikkia määräyksiä, taloutta ja sopimuksia.
Nyt kun ohjelmisto on valmis ja suunnitelmat selvillä, on ilmassa innostunutta jännitystä.
– Nyt on todella vapautunut olo. Tämä on hyppy tuntemattomaan; emme olleet ajatelleet tällaista mahdollisuutta ennen, eivätkä olleet muutkaan.
Ohjelmistoon kuuluvat Kitisen rannan hyttysiä, elokuvateattereita, yhdessä parveilua ja sirkustelttaa lukuunottamatta jokseenkin kaikki Sodankylän elokuvajuhlien perinteiset elementit.
Uutuuselokuvia ja huippuohjaajien aamupuheita
Ohjelmistossa on tänä kesänä yli 50 elokuvaa. Niitä pohjustetaan koosteilla elokuvajuhlien aamukeskusteluista. Keskusteluja on tallennettu aina, mutta tätä ennen koosteita ei ole näytetty missään.
Esimerkiksi brittirealisti Mike Leigh muistelee kohtaamistaan Alfred Hitchcockin kanssa ennen Suomen ensi-iltansa saavaa elokuvaansa Peterloo (2018) ja kreikkalaisohjaaja Costa-Gavras pohtii maansa talousahdinkoa sekä aamukeskustelupuheenvuorossaan että uutuusdraamassaan Adults in the Room.
Ohjelmistossa on myös mm. katselmus Milos Formanin uraan, Sodankylässä aiemmin nähtyjä harvinaisuuksia, uuden elokuvan tuoreita helmiä ja kotimaista lyhytelokuvaa.
Virtuaalifestivaaleilla voi katsoa myös viime kesänä katsojia koskettaneen, saksalaisen Nora Fingscheidtin ohjaaman System Crasherin, 1960-luvulla sensuurin hampaisiin jääneen latvialaiselokuvan Four White Shirts ja Sundancessa alkuvuodesta kohauttaneen lesotolaisohjaaja Jeremiah Mosesen This Is Not a Burial, It’s a Resurrectionin.
Katsoa voi yksin tai porukalla
Elokuvia voi katsoa näytöksissä, jos haluaa jakaa yhteisen kokemuksen muiden kanssa, mutta niitä voi katsoa myös silloin kun itselle sopii festivaalin kuluessa. Näytöksiin myydään rajallinen määrä lippuja.
Verkossa voi osallistua mestarikursseille, seurata virtuaalisia vierailijoiden tervehdyksiä, katsoa ennennäkemättömiä koosteita aamukeskusteluista, keskustella elokuvista ja seurata Leffaraati-tapahtumaa ja tulla mukaan sing-along -näytöksiin.
Ohjelmistoon kuuluu myös virtuaalinen Sodis-baari.
Katseluoikeuksia elokuviin myydään festivaalin sivuilla, ja liput ovat merkittävästi edullisempia kuin perinteisiin näytöksiin. Sarjalippujakin on saatavilla, ja runsaasti maksutonta sisältöä, Timo Malmi kertoo.
– Kotona useampi ihminen voi katsoa elokuvaa yhdellä lipulla, joten silläkin tavalla voi saada yhteisöllisen kokemuksen. Ohjelmaa on niin paljon, että kotikatsomossa jokainen voi rakentaa festarikokemuksensa mieleisekseen. Tunnelmaan pääsemiseen on monia mahdollisuuksia, Malmi kuvailee.
Virtuaalifestari mahdollistaa uuden yleisön
Sodankylän elokuvajuhlat ovat monelle keskeinen kesäperinne, mutta monelle taas kaukainen haave. Kaikki eivät pääse matkustamaan pohjoiseen, eikä sieltä löydy kaikille majapaikkaa.
Timo Malmin mielestä virtuaalinen festivaali onkin mainio tilaisuus tuoda laatuelokuvia, huippuvieraita ja asiantuntijakeskusteluja uusien yleisöjen ulottuville.
– Tämä on monelle todella harvinainen mahdollisuus osallistua festivaaliin. Vastaavia on maailmalla järjestetty koronatilanteen takia joitain, mutta Suomessa tämä on ensimmäinen. Toivotaan kaikesta huolimatta, että käytäntö on väliaikainen.
Sodankylän elokuvajuhlat ilmestyy tänä vuonna verkon lisäksi myös kotisohville. Festivaali toteuttaa yhdessä Yle Teeman kanssa Aution saaren elokuvat -kokonaisuuden. Sarjan elokuvat nähdään kesälauantaisin 6.6.–29.8.
Elokuvien alussa nähdään otteita Sodankylän elokuvajuhlien aamukeskusteluista, joissa huippuohjaajat kertovat, minkä elokuvan ottaisivat itse autiolle saarelle.
Sodankylän elokuvajuhlien poikkeusvuoden virtuaalinen Sodankylä ikuisesti -tapahtuma järjestetään 10.-14.6.2020. Ohjelmakartta julkaistaan festivaalin sivuilla 3.6.2020. Samalla ennakkoliput tulevat myyntiin. Festivaalien elokuvat ovat katsottavissa vain Suomen rajojen sisäpuolella.